Kahdeksan tuntia ei riitä
Kirjoittaja uhraisi päivän palveluksen jälkeisestä vapaa-ajastaan tunnin pidentääkseen varusmiesten lepoaikaa.
Haukottelua, torkahtelua ja päiväunia. Edes kevään valoisat aamut eivät ole poistaneet tehokkaan koulutuksen suurinta estettä eli kroonista väsymystä. Kenen intressi on pitää osa varusmiehistä uneliaisuuden rajamailla?
Luutnantti kävelee taas auditorion takariviin kesken oppitunnin. Tuijottava katse porautuu alokkaaseen, jonka pää on retkahtanut rintaa vasten ja joka tuhisee tasaisella rytmillä silmät tiukasti ummessa. "Tehän nukutte, nouskaa seisomaan, jos ette pysy hereillä". Alokas säpsähtää ja nousee salamana ylös, mutta vahinko on jo tapahtunut. Oppitunnin tärkeät asiat menivät jälleen kerran sivu suun.
On ihmisiä, jotka pärjäävät vallan hyvin 7-8 tunnin yöunilla, mutta sitten on meitä, joille jokainen intin aamuherätys kasvattaa pala palalta lomilla pois nukuttavan univelan määrää. Meitä, joille jokainen oppitunti on taistelua nukkumattia vastaan. Meitä, jotka käyttävät vapaa-aikansa lenkille tai salille lähtemisen sijaan punkassa torkkuen. Ja empiirisen tutkimukseni mukaan meitä on paljon.
Ymmärrän, että aikainen aamuherätys on osa intin kuria ja järjestystä, mutta palveleeko se todella tarkoitustaan? Tehokas kouluttaminen vaatii tarkkaavaisia koulutettavia, eivätkä univajeiset varusmiehet kuulu heihin. Mitä me häviäisimme, jos aamuherätys olisikin vaikka seitsemältä ja kasarmien hiljaisuus venyisi näin yhdeksään tuntiin? Väitän, että oppitunnilla torkkuvien määrä pienenisi dramaattisesti. Olkoon se ylimääräinen tunti sitten pois vaikka illan vapaa-ajasta.
Ymmärrän myös, että unen puute ja sen kanssa toimiminen on yksi varusmieskoulutuksen osa-alueista. Hidas aamukahvittelu tai torkuttaminen eivät ole sotatilanteessa vaihtoehto, joten varusmiehille iskostetaan oikea toiminta jo palveluksessa. Yölliset poterovuorot tai rikkonaiset yöunet leireillä palvelevat selkeästi koulutuksen päämääriä, eikä niistä mielestäni tule missään nimessä luopua.
Sen sijaan niinä kasarmiviikkoina, jolloin tarkoitus on omaksua uusia asioita, kohentaa fyysistä toimintakykyä ja tehdä muitakin keskittymistä vaativia tehtäviä, on mielestäni toissijaista kouluttaa väsyneenä toimimista. Riittävä palautuminen nimittäin takaa parhaat oppimistulokset ja mahdollistaa myös fyysisen kunnon kehittymisen.
Toistan siis alkuperäisen kysymykseni. Kenen intressi on pitää osa varusmiehistä uneliaisuuden rajamailla? Tuskin ainakaan puolustusvoimien.
