Lauri Parviainen

Jehovan todistajien erivapaus maanpuolustusvelvollisuudesta nousi pinnalle noin vuosi sitten.

Laki Jehovan todistajien erityisaseman purkamiseksi etenee vauhdilla

Henrik Ruska

Puolustusvaliokunta osoitti mietinnössään tukensa Jehovan todistajien vapautuslain purkamiselle.

Jehovan todistajien asevelvollisuutta koskevaa vapautuslakia ollaan purkamassa nopealla tahdilla. Puolustusvaliokunnan mietintö asiasta valmistui torstaina 14. helmikuuta, ja lakiehdotus etenee takaisin eduskunnalle vain pienin muutoksin. Erityiskohtelu on siis poistumassa todennäköisesti vielä tämän hallituskauden aikana. Jehovan todistajat kommentoivat käynnissä olevaa muutosprosessia niukkasanaisesti.

– Koska Jehovan todistajat eivät olleet aikaisemmin vaikuttamassa nyt voimassa olevan vapautuslain syntymiseen tai sen muotoiluun, emme myöskään halua nyt ottaa kantaa tämän lain kumoamiseen uudella lailla tai uuden lain sisältöön, Jehovan todistajien tiedotusosastolta kerrotaan.

Jehovan todistajien erivapaus maanpuolustusvelvollisuudesta nousi pinnalle noin vuosi sitten, kun Helsingin hovioikeus antoi tuomion, jolla se hylkäsi syytteen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä ihmisten yhdenvertaisuuteen vedoten. Hovioikeuden mukaan tuomitseminen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä on perustuslaissa kiellettyä syrjivää kohtelua, koska Jehovan todistajat on lailla vapautettu sekä asepalveluksen että siviilipalveluksen suorittamisesta. Oikeuden päätöksen jälkeen puolustusministeriön työryhmä selvitti asiaa, ja valmistelu vapautuslain kumoamiseksi käynnistyi.

Valiokunnan mietinnössä tuodaan esille, että nykyinen siviilipalvelus on monilta osin melko kaukana maanpuolustuksesta, sillä siviilipalveluspaikkana voi nykyään toimia esimerkiksi uskonnollinen seurakunta. Lisäksi siviilipalveluslain mukaan siviilipalvelusvelvollisen vakaumus on otettava huomioon paikkaa määrättäessä. Valiokunta katsookin, että Jehovan todistajilla on aito mahdollisuus harkita vaihtoehtoja siviilipalveluksen suorittamisen ja siitä kieltäytymisen välillä. Jehovan todistajat itse jättävät mahdollisen pohdinnan yksilölle totaalikieltäytymisen ja siviilipalveluksen välillä .

– Jos nykyinen laki kumotaan, niin kuin nyt vahvasti näyttää, ja sen tilalle annetaan uusi laki, niin jokainen lain piirissä oleva yksilö joutuu tekemään ratkaisunsa oman valistuneen omantuntonsa perusteella. Kaiken kaikkiaan olemme tyytyväisiä siihen miten meitä Suomessa on kohdeltu, eikä meillä ole sen suhteen valittamista, tiedotusosastolta kommentoidaan.

Erivapauden purkaminen vaatii valiokunnan mietinnön mukaan toimia myös valtiolta, koska siviilipalvelusmiesten määrä voi hetkellisesti nousta jopa sadoilla henkilöillä, kun erivapaus poistetaan. Myös rikosseuraamuslaitokselle on mietinnön mukaan varattava lisäresursseja, jos totaalikieltäytyjien määrä nousee merkittävästi lakimuutoksen seurauksena.