Ja niin haaveet kaatuivat

Kun haaveet ovat kaatuneet, on ainakin jonkinlainen valinta tehty varusmiehen puolesta. Varusmiehellä itsellään on edessä toisenlainen valinta: mukautua vai luovuttaa?

Alokasjakson loppupuolella varusmiehet kohtaavat ensimmäistä kertaa palveluksensa aikana Haaveet kaatuu -päivän, jolloin ilmoitetaan jatkokoulutusvalinnat uudelle saapumiserälle. Varusmiehen toiveen ja puolustusvoimien tarpeen kohtaaminen ei ole mahdotonta, mutta pettymykseen täytyy silti varautua.

Vaikka vain yksi tietty päivä on nimetty Haaveet kaatuu -päiväksi, haaveita kupsahtaa nurin oikealla ja vasemmalla harva se päivä. En päässyt kesän saapumiserään. En saanut ampujapinssiä. En päässyt reserviupseerikurssille enkä motolinjalle. Pettymyksiä tulee, ja näin jälkeenpäin suurin osa niistä on lakannut vaivaamasta.

Pettymykset tuntuvat silti raskailta silloin kun niitä elää, eikä vielä muistele jälkeen päin. Erityisesti silloin, kun on tehnyt täysillä ja vähän enemmän, omien toiveiden vastainen valinta tuntuu kipeältä.

Enkö pystynytkään parempaan, vaikka annoin kaikkeni ja yritin tosissani? Enkö kelpaa kuin tähän? Olenko näin paljon huonompi, kuin muut?

Tällaisia kysymyksiä erään aliupseerioppilaan pää oli täynnä erään viikonloppuloman aikana. Se oppilas olin tietysti minä, saatuani kuulla edellisenä perjantaina päätyväni huoltopalvelulinjalle. Perustelut ja järkisyyt siitä, miksi valinnan takana olleet syyt eivät välttämättä liittyneet omiin kykyihini vaan jatkosijoituspaikkaan Ruotuväessä ja yksikön tarpeeseen kouluttaa muilla linjoilla ensisijaisesti omaan joukko-osastoon jääviä varusmiesjohtajia eivät poistaneet omaa pettymystäni.

Valintojen kertomisen jälkeisinä päivinä minulla oli edessä sama valinta kuin muillakin varusmiehillä, joiden toive ei osu yksiin puolustusvoimien tarpeen kanssa. Piti päättää, aionko silti yrittää parhaani ja panostaa saamaani koulutukseen täysillä vai heittää motivaatiolle lopulliset hyvästit. Pettymys täytyi käsitellä, jotta siitä pääsi yli.

Muutama linjakaverini totesi olevansa huono tässä, koska ei päässyt minne halusi, ja siksi he eivät edes yrittäneet hoitaa osoitettuja tehtäviä. En usko tämän reaktion olevan kovin harvinainen. Ymmärrän tunteet ja ajatukset tämän lausahduksen takana, mutten voi pitää sitä perusteena alisuoriutumiseen. Paras tapa todistaa omat kykynsä on tehdä parhaansa etenkin silloin, kun ei millään kiinnostaisi.

Viikonloppulomien jälkeen olin ehtinyt ajatella linjavalintaani useampaan kertaan, ja totesin samalla muutamia asioita. En päässyt sinne minne tahdon, mutta ei tästä luovuttamalla tule yhtään mielekkäämpää. Jos en voi oppia sitä mitä tahdon, opin edes jotain muuta.

Jokainen nakkiaukkiin määrätty ja johtajakoulutuksesta haaveillut puolen vuoden taistelija, ottakaa tästä ilmainen vinkki: luovuttaminen tässä vaiheessa ei varsinaisesti tee palveluksesta parempaa saati muuta palvelustehtävää toivotuksi.

Olen ollut onnekas päästessäni johtajakoulutukseen ja erityistehtävään, joka on yhdistelmä jonka todella pieni osa varusmiehistä saa kokea. Toiveitani on kuultu minua koskevia päätöksiä tehtäessä, vaikka niitä ei olisi täsmälleen toteutettu. Vastaavasti olen itse yrittänyt säilyttää oman motivaationi silloinkin, kun haarukoiden riviin asettelu on ollut jännittävin osa päivää.

Otin linjavalinnastani huolimatta tavoitteeksi saada nimeni yksikön seinätauluun. Ei minusta muonituksen ja huollon ammattilaista tullut tai tule, mutta käykääpä katsomassa sitä seinää. On muuten ihan hyvän näköinen.