Intti avartaa kaukana kotoa

Johonkin muuhun kuin lähivaruskuntaansa määrätyn asevelvollisen ei tulevan syksyn aikana kannata vaipua epätoivoon. Vaikka bussi- ja junamatkat hieman pitenisivätkin, kauempana palvelemista ei pitäisi ajatella uhkana vaan mahdollisuutena.

Kutsunnat ovat varma syksyn merkki. Tulevina kuukausina tuhannet suomalaiset nuoret miehet käyvät saamassa suuntaviivoja sille, missä merkeissä heidän varusmiespalveluksensa tulee aikanaan alkamaan. Kutsuttujen mielessä pyörii tällä hetkellä isoja kysymyksiä, eikä niistä vähäisin ole se, minkä varuskunnan porteista he palvelukseensa astelevat.

Kuten puolustusvoimat asian ilmaisee, "asevelvolliset sijoitetaan yleensä palvelukseen kotipaikkansa lähellä sijaitseviin joukko-osastoihin". Moni kutsuntoihin osallistuva toivoo pääsevänsä lähimpänä sijaitsevaan varuskuntaan, ja monen kohdalla nämä mieltymykset myös pystytään ottamaan huomioon. Kaikkia toiveita ei kuitenkaan voida toteuttaa.

Osa varusmiehistä palvelee väistämättä hieman kauempana kotoaan sijaitsevassa varuskunnassa. Vaikka bussi- ja junamatkat hieman pitenisivätkin, kauempana palvelemista ei pitäisi ajatella uhkana vaan mahdollisuutena.

Varusmiespalvelus yleensäkin on suomalaisen yhtenäiskulttuurin viimeisiä linnakkeita. Me suomalaiset emme enää katsele samoja televisiosarjoja lauantaisin. Toiset syövät sushia, toiset uunilohta, eivätkä kaikki kuuntele samoja mikkoalataloja ja katrihelenoita. Varusmiespalveluksen suorittaa kuitenkin yhä noin 80 prosenttia nuorista miehistä – kasarmeilla puhkotaan kuplia, joissa me suomalaiset elämme.

Erityisen kovaa kuplat kuitenkin poksahtelevat, jos palvelustoverit eivät ole vain oman kotikunnan asukkeja. Oman palvelukseni aikana olen tavannut niin porilaisen insinöörin, oululaisen lukiolaisen kuin helsinkiläisen ammattiurheilijankin. Eräs kohtaamani varusmies tuli suorittamaan palvelustaan Alankomaiden Amsterdamista, toinen Suomen Turusta. Joensuulaisen valokuvaajan murteesta ei saa ensimmäisellä kerralla mitään selvää, mutta hitaasti artikuloidessaan hänkin on osoittautunut ratkiriemukkaaksi veijariksi.

Sosiaalisten raja-aitojen kaataminen kannattaa aina, ja esimerkiksi Scientific American -tiedejulkaisun mukaan jo pelkästään itsestään eroavien ihmisten keskuudessa oleilu tekee ihmisestä luovemman ja tunnollisemman. Erilaisista taustoista tuleviin ihmisiin kannattaa tutustua, ja erityisen helppoa tämä on etäämpänä oman paikkakunnan kuvioista.

Johonkin muuhun kuin lähivaruskuntaansa määrätyn asevelvollisen ei tulevan syksyn aikana kannata vaipua epätoivoon. Tulevaisuudessasi voi siintää kokemus, joka avartaa maailmaasi enemmän kuin uskotkaan.