Huuda mulle aamuja
Kirjoittaja on usein kuullut, ettei tule kotiutumaan koskaan.
Taas on se aika vuodesta. Alkukesän päivät ovat lämpimiä, linnut laulavat ja tuhansien varusmiesten sanavarasto taantuu tasan yhteen sanaan. Kohta kotiutuvat varusmiehet rääkyvät ytimekästä fraasiaan ilkikurisesti ja kovaa: ”Aamuja!”
Aamujen huutelu on tapa muistuttaa palvelukseen jääviä heillä vielä edessä olevista haasteista ja hajotuksista. Usein fraasi on jopa suoranainen provokaatio, jolla pyritään saamaan nuorempi sotilashenkilö pois tolaltaan. Herääkin kysymys: onko osin toisten ärsyttämiseen perustuvassa perinteessä järjen hiventäkään?
Minä itse en kotiudu vielä pitkään aikaan – tarkalleen ottaen jäljellä on 103 herätystä. Silti uskallan väittää, että huuteluperinteellä on arvonsa.
Muutama viikko sitten todistin varsin tyypillistä tapausta. Aamutuimaan herättyämme huomasin, että tuvan ikkunan ulkopuolella marssii rättiväsyneitä tutkintoaan suorittavia aliupseerioppilaita – varsinaisia aamukasoja. Rasituksen aisti sisälle tupaan asti. Ikkuna avattiin, ja pimeälle kasarmialueella kaikui erään kohta kotiutuvan varusmiesjohtajan korvia vihlova huuto: ”Aamuja!”
Väsynyttä varusmiestä tilanne selvästi ärsytti. Frustraatiokertoimet nousivat taivaisiin, mutta kaiken keskeltä taistelijan silmistä pilkisti myös peiteltyä iloa.
Sosiaalipsykologit ovat jo kauan sitten osoittaneet, että jaettu slangi ja yhteiset fraasit lisäävät ryhmäkoheesiota ja tekevät erilaisista ihmisryhmistä tiiviimpiä. Vaikka aamujen toivottelu kaikkein näkyvimmällä tasolla jakaakin varusmiehet kotiutuviin ja palvelukseen jääviin, on kyseessä yhteinen toivotus, jonka jokainen varusmies ymmärtää. ”Aamuja!” on nykyisin inttiperinne siinä missä pinkkatarkastukset tai hernekeittokin.
Tutkintoa suorittanut aliupseerioppilas muisti huudon vastaanottaessaan kenties myös jotain. Aamut ovat tasapuolisia. Palvelukseen jäävänä osapuolena kuullut huudot voi vielä joskus jakaa eteenpäin. Oppilaallakin on vielä joskus edessään asema, jossa raskaimmat harjoitukset ovat takanapäin, ja on jonkun muun vuoro kuunnella huutoa. Fraasi on loppujen lopuksi takana olevien inttikuukausien suoma etu, joka kannattaa kestää – kukin pääsee siitä vuorollaan nauttimaan.
Minulle saa huutaa aamuja. Lupaan laittaa tervehdykset vielä joskus eteenpäin.
