Huippukauden jälkeen intin vihreisiin

Ensimmäisen kokonaisen kautensa Liigassa TPS:ssä pelannut Patrik Virta asteli kauden päätyttyä Santahaminan porteista sisään varusmiespalvelukseen.

Intti ei ole fyysisesti helppo nakki edes huippujääkiekkoilijalle. Sitä mieltä on ainakin Turun Palloseuraa edustava Patrik Virta, joka aloitti palveluksensa Santahaminan Urheilukoulussa huhtikuun alussa.

– On tämä aika raskasta. Kyllä tuo reppu painaa paljon. Yllätyin vähän itsekin. Luulin, että olen niin hyvässä kunnossa, ettei tämä tunnu missään, hän naurahtaa.

Hämeenlinnasta kotoisin olevan Virran ensiesiintyminen Suomen pääsarjassa Liigassa nähtiin kaudella 2014–15, kun hän pelasi viisi ottelua Hämeenlinnan Pallokerhon paidassa.

Kausi kului kuitenkin vielä pääsääntöisesti A-juniorien mukana, jossa hänet valittiin nuorten SM-liigan parhaaksi pelaajaksi ja hyökkääjäksi kauden päätteeksi. Syksyllä 2015 edessä oli seuranvaihto HPK:sta Turkuun TPS:n paitaan.

Toinen kausi Turussa oli lopulta 21-vuotiaalle hyökkääjälle todellinen läpimurto. Virta pääsi pelaamaan yhteensä 55 ottelua, tykitti runkosarjassa 14 maalia ja oli pudotuspeleissä joukkueensa ylivoimaisesti tehokkain pelaaja.

Virta on syystäkin henkilökohtaisella tasolla tyytyväinen kuluneeseen kauteen, vaikka loukkaantuminen hieman vaikeutti menoa.

– Totta kai olen tyytyväinen kauteen, vaikka siinä oli sellainen pieni notkahdus joulun tienoilla. Tuli välilevyn pullistuma selkään, ja oli pari kolme viikkoa taukoa. Sitten olikin vaikeampi tulla takaisin kuin luulin. Loppukautta kohti meni taas ihan hyvin, Virta pohtii.

Vaikka henkilökohtaisella tasolla Virta nousi suuren yleisön tietoisuuteen, kaudesta jäi joukkueen menestyksen osalta pettymys. TPS:n tie tyssäsi pudotuspeleissä puolivälieriin toista vuotta peräkkäin. Puolivälierissä vastassa ollut Helsingin IFK marssi välieriin.

– Oli se totta kai pettymys. Kyllä me odotettiin, että nyt mennään pitkälle ja pelataan mitaleista. Tavoitteet oli korkealla. HIFK:lla oli ehkä vähän laajempi materiaali ja enemmän kokemusta pudotuspeleistä. Meillä oli aika paljon nuoria jätkiä. Voitettiin ensimmäinen peli ja sitten luultiin liikoja.

Maailman kovatasoisin kiekkosarja NHL on monen nuoren pelaajan unelma. Virta ei ole siinä poikkeus. Jalat pysyvät kuitenkin tiukasti maan kamaralla, ja uralla edetään päivä kerrallaan.

– Haluan mennä mahdollisimman pitkälle. En ole hirveästi miettinyt vaan yritän mennä päivä kerrallaan. Totta kai jokainen NHL:ään haluaa. Siellä mä haluan pelata joskus.

 

Suhtautuminen inttiin on Virralla positiivinen ja avoin. Hän haluaa selviytyä rupeamasta mahdollisimman hyvin ja tehdä hommat kunnolla.

– Ihan hyvät fiilikset. Ollut ihan hauskaa. Täällä on paljon mukavia jätkiä, ja olen tutustunut uusiin ihmisiin, hän kuvailee tuntemuksiaan ensimmäisten inttiviikkojen jälkeen.

– Ihan mielenkiinnolla lähdin katsomaan, minkälaista täällä on. Kun tämä kerran pitää käydä, niin kyllä tänne voi tulla sillä asenteella, että tekee kaiken niin hyvin kuin pystyy.

Virralle hakeminen Urheilukouluun oli luonnollinen valinta. Hän on ollut varsin tyytyväinen. Kehityskohteita Urheilukoulusta hän ei ole toistaiseksi löytänyt.

– Mun mielestä asiat hoidetaan hyvin täällä. Vaikea sanoa mitään kehitettävää. Varsinkin, kun huipulla on, niin tämä on hyvä paikka. Täällä pääsee treenaamaan kuitenkin suhteellisen hyvin.

Virta kertoo, että peruskoulutuskauden alussa heillä on ollut paljon sotilaskoulutusta, jolloin aikaa omalle treenaamiselle on ollut lähinnä iltaisin.

Kuntosali, joka sijaitsee aivan kasarmin vieressä, on ollut kovassa käytössä palveluksen alussa. Virran lisäksi Urheilukouluun astui huhtikuussa myös monia muita jääkiekkoilijoita. Urheilukoulussa jääkiekkoilijat harjoittelevat usein yhdessä. Urheiluharjoituksia on ollut niin omatoimisia kuin ohjattuja.

– Täällä on ammattitaitoista henkilökuntaa, joka osaa neuvoa treeneissä, Virta kehuu.

Hokkareihin Virta ei ole koskenut sen jälkeen, kun TPS tippui Liigan pudotuspeleissä maaliskuun lopussa.

– Meillä on muistaakseni kolme valmennusleiriä palveluksen aikana. Silloin käydään jäällä, Virta kertoo.

TPS:llä ja Virralla on vuoteen 2019 asti kestävä sopimus. Seuraava Liiga-kausi pyörähtää käyntiin jälleen syksyllä.

Virralla on toiveissa se, että intti olisi jo takanapäin, kun uusi kausi alkaa.

Puoli vuotta olisi tarkoitus olla, että sitten, kun pelit alkavat, pääsisi pois. Mutta ei sitä ikinä tiedä, miten tämä menee.

 

Näköislehdet