Lauri Parviainen

Alikersantti Neea Niemi, kaartinjääkäri Venla Jusslin, upseerikokelas Alicia Savolainen ja alikersantti Kati Ilomäki suorittavat naisten vapaaehtoista palvelusta Kaartin jääkärirykmentissä. "Palvelus haastaa niin henkisesti kuin fyysisesti, ja parhaiten pärjääkin kun asenne on kohdillaan", Jusslin toteaa.

Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy pian

Elias Hirvikoski

Varusmiespalvelukseen hakee joka vuosi yhä suurempi joukko naisia – vuonna 2018 naishakijoita oli jo yli 1 500. Vuoden 2019 haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy 1. maaliskuuta.

Sukupuolijakauma varusmiespalveluksessa on tasoittumaan päin, sillä naisia hakee vapaaehtoisena palvelukseen joka vuosi enemmän. Naiset voivatkin miesten lailla suorittaa asepalveluksen vapaaehtoisena kaikissa puolustushaaroissa ja aselajeissa.

Edellytyksenä naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen pääsemiseen on Suomen kansalaisuus, 18-29 vuoden ikä palveluksen alkaessa sekä terveydentilan ja muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien sopivuus sotilaskoulutukseen.

Naisten palveluksen sisältö ja vaatimukset ovat samat kuin miehillä ja naisilla sekä miehillä on yhtäläinen mahdollisuus päästä johtajakoulutukseen sekä myöhemmin sotilasuralle. Palvelustehtäviä ei jaeta sukupuolen mukaan vaan henkilökohtaisen soveltuvuuden ja osaamisen perusteella.

Kaartin jääkärirykmentissä naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavat alikersantit Kati Ilomäki ja Neea Niemi, kaartinjääkäri Venla Jusslin sekä upseerikokelas Alicia Savolainen kertovat palvelusajan olleen antoisaa ja opettavaista. He kehottavat vapaaehtoiseen asepalvelukseen tulevia kuitenkin myös sisäistämään heti alusta alkaen, ettei palveluksessa aina ole helppoa – haasteitakin tulee jokaisella varmasti vastaan.

– Haasteista on helpompi selviytyä, kun tietää miksi armeijaan on tullut. Motivaatio onkin tärkeää ja kannattaa miettiä loppuun asti, miksi hakee suorittamaan varusmiespalvelusta, Ilomäki kommentoi.

Naistaistelijat kertovat kokeneensa palveluksessa ikimuistoisia hetkiä ja saaneensa hyviä ystäviä.

– Parasta intissä on ehdottomasti ollut palvelustoverit. Hyvällä ryhmähengellä on äärimmäisen energisoiva voima joukossa. Haasteetkin on helpompi taltuttaa, kun tehdään yhdessä. Yksilötasolla omien rajojen ylittäminen palveluksessa esimerkiksi rankoissa suorituksissa väsymyksen ja kovan paineen alla on ollut antoisaa. Fiilis rankkojen harjoitusten tai muiden suoritteiden jälkeen on ollut kuin voittajalla! Ilomäki iloitsee.

Vapaaehtoisessa asepalveluksessa naiset ovat päässeet myös tunnistamaan sekä omia vahvuuksia että heikkouksia.

– Etenkin omalle epämukavuusalueelle meneminen monellakin taholla on ollut se asia, joka on kasvattanut minua eniten. Ryhmätyötaidot sekä kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen tuleminen on yksi taito, jonka täällä oppii varmasti. Kaiken kaikkiaan intti on opettanut todella paljon niin itsestä kuin muista ihmisistä, ja vielä suhteellisen lyhyessä ajassa – kasvattava kokemus kaikilla tavoin, Jusslin kertoo.

Palveluksen suoritettuaan naiset kuuluvat myös reserviin. Heidät voidaan määrätä kertausharjoituksiin samoin perustein kuin miehetkin. Palveltuaan 45 päivää naiset ovat asevelvollisuuslain alaisia aina sen vuoden loppuun saakka, jolloin he täyttävät 60 vuotta.

Lisätietoa hakeutumisesta naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen voit lukea täältä: Naisten vapaaehtoinen aseapalvelus.