Erätaitoja, pelastautumisharjoituksia ja alokkaan alkeita

Emma 18 -yhteisharjoitus koostui Escape forest, Saaristotaidot naisille ja Alokkaan alkeet -kursseista. Harjoitus perustui vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön.

Emma 18 -harjoitus tarjosi maanpuolustushenkistä toimintaa niin siviileille kuin varusmiespalvelukseen suuntaaville. Kurssiviikonlopun aurinkoisesta säästä iloitsivat etenkin ulkona yöpyneet Escape forest -kurssilaiset. He viettivät ensimmäisen yön katoksen alla, mutta rakensivat suojan itse toista yötä varten. Kurssilla opeteltiin lukuisia erilaisia selviytymistaitoja.

– Harjoittelimme muun muassa trangian käyttämistä, vartion pitämistä, kartan lukemista ja tulen tekemistä, kouluttajana toiminut alikersantti reservissä Viivu Jacksen luettelee.

Kurssilaiset harjoittelivat myös ensiavun antamista kouluttaja Johanna Vähäsantasen johdolla. Hän on koulutukseltaan sairaanhoitaja-terveydenhoitaja ja sotilasarvoltaan alikersantti reservissä.

– Kävimme läpi taisteluensiavun vaiheet ja kurssilaiset harjoittelivat oppimaansa käytännössä, Vähäsantanen kuvailee.

Johanna Vähäsantanen näytti Escape forest -kurssilaisille, kuinka painesidettä käytetään.
 

Eniten osallistujia oli Saaristotaidot naisille -kurssilla. Sen tavoitteena on kehittää osallistujien taitoja turvalliseen liikkumiseen vesillä ja saaristossa. Kurssin johtajana toimi Päivi Tuhkalainen, joka kiinnostui pestistä liityttyään toimintaan ensin osallistujana.

– Olen toiminut kurssin johtajana jo useamman vuoden. Kipinä syttyi siitä, kun itselläni oli niin hauskaa kurssilla, Tuhkalainen muistelee.

Yksi kurssin ehdottomista kohokohdista oli ohjelmaan vakiintunut pelastautumisharjoitus. Tuhkalainen kertoi sen olleen hänelle helppo ja mieluisa harjoitus heti ensimmäisellä yrityksellä. Harjoituksen tarkoitus on opettaa toimimaan vedessä pelastuspuku päällä.

– Pelastautumisharjoitus jää monen mieleen kurssin jännittävimpänä aktiviteettina, Tuhkalainen toteaa hymyssä suin.

Kurssin johtaja olisi itsekin halunnut osallistua harjoitukseen, mutta keskittyi tällä kertaa muiden ohjeistamiseen laiturilta. Onnistuneesti sujuneessa harjoituksessa varauduttiin vaaratilanteisiin niin maalta kuin mereltä käsin.

Pelastautumisharjoituksessa pyritään pysymään lähekkäin veden varassa. Kurssilaisten mielestä harjoitus oli todella onnistunut.
 

Alokkaan alkeet -kurssi erosi muista siten, että osallistujat olivat palveluksen aloittamismääräyksen saaneita nuoria naisia. Kurssin ohjelmaan sisältyi niin sulkeisjärjestysharjoitukset, kuntotestit kuin vartiovuorot. Rankimmaksi osuudeksi osoittautui noin viiden kilometrin marssi, jolla harjoiteltiin aiemmin opeteltuja suojelu- ja ilmahälytysten toimenpiteitä.

– Marssi testasi kurssilaisten jaksamista niin fyysisesti kuin henkisesti. Kaikki tekivät parhaansa, mutta muutamat joutuivat keventämään reppunsa tai jopa keskeyttämään, kouluttajana toiminut aliluutnantti reservissä Saana Leppäkoski kertoo.

Kaikki tulevat alokkaat eivät selvinneet maaliin viiden kilometrin marssiharjoituksessa.
 

Naissotilaat-sarjasta tuttu Moona Kaitonen toimi myös kurssin yhtenä kouluttajana. Hän suoritti kurssin ennen varusmiespalveluksen aloittamista ja palasi toimintaan mielellään reservin vänrikin sotilasarvossa. Hän muistaa, ettei alokkaan alkeiden oppiminen yhdessä viikonlopussa ollut helppoa.

– Muistan itse olleeni yksi heistä, joiden reppu otettiin marssilla auton kyytiin. Kurssin suorittamisesta oli kuitenkin huomattavasti apua palvelukseen mennessä, Kaitonen avautuu.

Emma 18 -yhteisharjoitus oli Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Meripuolustuspiirin järjestämä. Harjoitukseen kuului myös lukiolaisten turvakurssi.

 

Näköislehdet