Arvostettu ja kansansuosiota herättävä maastokuvio

Maastokuvioitu palveluspuku kulkee varusmiehen päällä kasarmioloissa säässä kuin säässä. Tyylikäs M05-asu tekee varusmiehistä yhden suuren joukon, jossa ennakkoluulot eivät kohdistu enää kunkin yksilön henkilökohtaiseen pukeutumistyyliin. Unohtamatta Merivoimien alaisuudessa toimivien akuankka-tyylisiä asuja tai muita palveluspaikasta riippuvia tyylisuuntauksia, on yhtenäinen varustus yksi armeijaelämän kulmakivistä.

Lomapuhuttelun kolmirivissä viimeisen päälle särmätyt taistelijat ovat jo toinen jalka varuskunnan porttien ulkopuolella, kun yksikön vääpeli painottaa ja kertaa lomilla hyvin käyttäytymisen merkitystä. Vapaa-ajan hölmöilyt ovat kaiken järjen mukaan jokaisen yksilöllisesti vastuussa oleva asia, mutta valtavan kirjon nuoria aikuisia yhdistää yksi tekijä: lomapuku. 

Varsinaisesti lomalla asua ei tarvitse tietenkään käyttää, mutta lomamatkojen ajan sen tulee olla päällä. Esimerkiksi VR:n junissa ehto maksuttomalle matkustamiselle on nimenomaan lomapuku päällä esitetty varusmieskortti.

Koen henkilökohtaisesti, että edustaessa tiettyä tunnistettavaa tahoa paikassa kuin paikassa tulee käyttäytyä moitteettomasti, oli kyseessä sitten työnantajan tarjoama siviilityöpaikka tai omassa tapauksessani Puolustusvoimat. 

Työvaatteet kertovat niitä kantavan ihmisen roolista. Työvaatteisiin pukeutunut henkilö on ammattilainen, joka käyttäytyy työnantajansa määrittämillä ehdoilla. Kaupan työntekijä edustaa käytöksellään omaa, esimiestensä, toimipaikkansa kuin myös koko ketjun linjaa niin kauan, kun hän on pukeutuneena työnantajansa brändin mukaisesti. 

Samoin tavoin varusmies edustaa loma-asusta helposti luettuna niin ikään itseään, koulutushaaraansa ja joukko-osastoaan, puolustushaaraansa, jonka lisäksi koko Puolustusvoimien yleistä imagoa. Se on fakta, joka jokaisen täytyisi muistaa.

Olisi vaikea kuvitella yhdenkään mainettaan kunnioittavan, kymmeniätuhansia nuoria aikuisia samanaikaisesti työllistävän yrityksen käskevän työntekijöitään pukeutumaan kotimatkojensa ajaksi firman nimeä ja yleisilmettä kertoviin vaatteisiin. Se olisi järjetön imagon menettämisen riski, jos yksikin henkilö kymmenistä tuhansista olisi tarvittavan ajattelematon. 
Tämä lienee todettu osaltaan myös Puolustusvoimissa, sillä senkään henkilökunta ei kulje virkapuvussaan vapaa-ajalla, vaan vaihtaa siviilivaatteet päälle työpäivän päätteeksi. 

Koulutetun ammattihenkilökunnan osalta siviilivaatteisiin vaihtaminen varuskunnasta poistuttaessa koetaan erinäisten riskitekijöiden kautta tarpeellisemmaksi ja perustellummaksi kuin kymmenien tuhansien varusmiesten kohdalla. Luotto varusmiehiin on siis kohdallaan!

Lomapukukäytäntö on lähtökohtaisesti asia, johon kaikki palveluksessa olevat ovat sopeutuneet. Useilta kanssavarusmiehiltä kuultuna yksi asia ärsyttää kuitenkin eniten. Vastaantulijoiden aamujen huuteluista aina kiusallisiin junakeskusteluihin reilusti päihtyneiden henkilöiden kanssa lukeutuvat hetket tuntuvat kuluttavilta, kun omaa yksityisyyttä rikotaan kaikkien tunteman instituution varjolla. 

Sattumalta paikalle ilmestyvä varusmies koetaan usean ihmisen toimesta henkilönä, jolle voi purkaa patoumansa vuosien takaisesta asepalveluksesta tai sen suorittamattomuudesta. Tarinat voivat olla mielenkiintoisia, mutta vain vaatteiden vuoksi silmätikuksi joutuminen ei oikeuta ketään tulemaan lähelle, pommittamaan yksityisyyden rajoja rikkovilla kysymyksillä tai seuraamaan julkisilla paikoilla. 

Samat käyttäymissäännöt tulisivat päteä kaikille, eikä niiden rikkomisen tule olla yhtään sen hyväksyttävämpää lomapukuisiin varusmiehinkään kohdistettuna. Mikäli lomapuvun käyttäminen on pakollista, olisi suotavaa perustella sitä sen tuomalla ylpeydellä.  

Nyt on vain todettava, että lomapuvussa liikkuminen ei tunnu ainakaan kansan arvostuksella perustellulta.