Jalasjärvellä asustava 83-vuotias Kaisu Pihlaja toivottaa lämpimästi tervetulleeksi kotiinsa. Paikkakunnalla hänet tunnetaan laajasti juuri vieraanvaraisuudestaan ja hyvän tekemisestä. Pihlaja itse arvelee, ettei Jalasjärveltä löydy ketään, joka ei olisi koskaan käynyt hänen perustamansa majatalon tilaisuuksissa.
Vieraanvaraisuus ja kanssaihmisten auttaminen liityvät isänmaallisuuteen, joka on Pihlajalle kaikki kaikessa. Pihlaja oli vasta kuuden ja puolen vuoden ikäinen, kun hän liittyi Lotta Svärd -järjestön pikkulottiin. Se oli ensimmäinen kosketus kansallistunteeseen. Talvi- ja jatkosodan aikana Pihlaja tuki rintamalla taistellutta isäänsä ja tämän tovereita kotoa käsin.
– Lähetimme muun muassa ruokaa ja sukkia rintamalle. Kun tiesimme, että isä oli tulossa lomalle kotiin, lämmitimme saunan valmiiksi. Meidänkin luoksemme tuli Karjalan evakkoja, ja olin esimerkiksi juna-asemalla vastaanottamassa heidän mukanaan tullutta karjaa, Pihlaja muistelee.
Pihlaja kuvaa lapsuudenkotiaan isänmaalliseksi. Hänet kasvatettiin työskentelemään ensisijaisesti Suomen hyväksi jo ennen sodan syttymistä.
– Nuoruuteni liittyi totaalisesti isänmaahan. Joskus toivoin saavani nuken, mutta sitten lottatyö ja maaseudun askareet tulivat niin voimakkaina, ettei ollut enää aikaa leikkiä.
Työntäyteisestä lapsuudesta huolimatta Pihlaja ei ole koskaan jättänyt kotiseutuaan ilman tukeaan. Avioitumisensa jälkeen hän perusti Jalasjärvelle Pihlajan kevari -nimellä tunnetun majatalon. Pihlaja koki majatalon perustamisen ensisijaisesti keinona tehdä hyvää vieraanvaraisuuden kautta. Hän ei ole koskaan kutsunut majataloon tulleita asiakkaiksi. Pihlajalle he ovat vieraita.
Vuoden 2015 elokuussa Pihlajan kevarin perustamisesta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Se palvelee vieraita edelleen, vaikka vetovastuu on siirtynyt Pihlajan lapsille, ja majoituspalvelu on supistunut erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Pihlaja on kuitenkin löytänyt jo uuden tavan tehdä hyvää.
Viimeisen yhdeksän vuoden aikana Pihlaja arvioi kutoneensa noin 300 paria villasukkia. Jokainen näistä sukista on jaettu kutsuntatilaisuuksissa Jalasjärveen alueelta varusmiespalvelukseen lähteville. Ajatus sukkien lahjoittamisesta varusmiehille syntyi, kun Pihlajan pojanpoika havaitsi reserviupseerikurssilla tupakaveriensa haikailevan lämpimien sukkien perään.
Kaikki sukkien kutomiseen tarvittavat materiaalit Pihlaja on hankkinut omalla kustannuksellaan.
– Kerran minulta kysyttiin, myynkö sukkia. Vastasin, että en myy, koska silloin se ei olisi enää hyvän tekemistä. Tämä on ainoita keinoja, jolla kykenen enää auttamaan isänmaata, Pihlaja toteaa.
Pihlaja aikoo jatkaa sukkien kutomista niin kauan kuin jaksaa. Sukkien tarve on kuitenkin kasvanut, sillä tämän vuoden syksystä alkaen Jalasjärven kutsunnat järjestetään yhdessä Kurikan kanssa.
– Toivon, että sukkia riittää ainakin talvella lähteville. Jos joku jää ilman, täältä voi aina tulla kyselemään, josko sellaiset löytyisi, Pihlaja lupaa.
Pihlajan pyyteetön työ muiden hyväksi ei ole jäänyt huomaamatta edes maan ylimmässä johdossa. Viime vuonna Pihlaja juhlisti itsenäisyyspäivää tasavallan presidentin vastaanotolla.
– Kutsu oli valtava yllätys. En tiedä, miksi minut kutsuttiin, mutta suosittelijoideni on täytynyt tietää, että isänmaa on minulle erittäin tärkeä, Pihlaja pohtii.
Vastaanoton perinteisen kättelyn jälkeen Pihlaja ohjattiin paikalleen Presidentinlinnan keltaiseen saliin. Pihlaja sai havaita, että hänen paikkansa oli merkitty illan isäntä Sauli Niinistön viereen. Niinistön toisella puolella istui huonokuuloinen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt, joten presidentti päätyi keskustelemaan enimmäkseen puheliaan Pihlajan kanssa.
Pihlajan mukaan Niinistö toivoi erityisesti kuulevansa näkemyksiä siitä, miten sotaveteraanit saisi parhaiten mukaan Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhliin. Samalla Pihlaja pääsi kertomaan presidentille veteraanien tilanteesta yleisemminkin.
– Monet veteraanit ovat vanhoja, huonokuntoisia ja arkoja. Vaikka vointi sallisi, he eivät välttämättä poistu kotoaan, jos sopivaa saattajaa ei löydy, Pihlaja harmittelee.
Muistin pitäminen virkeänä on Pihlajan mielestä veteraanien kunnossa pysymisen a ja o. Hän käy itse joka toinen viikko muistikerhossa Jalasjärvellä. Kuntoa parantaviksi virikkeikseen Pihlaja luettelee lisäksi senioreiden säännölliset luentotilaisuudet, musiikin kuuntelun ja sosiaaliset suhteet.
Ajokortistaan Pihlaja luopui muutama vuosi sitten. Se ei ole kuitenkaan osoittautunut ongelmaksi, sillä Jalasjärveltä löytyy kuulemma aina joku, joka on valmis tarjoamaan kyydin, jos hän sellaista tarvitsee. Kerran vuodessa Pihlaja matkustaa kaveriporukkansa kanssa Savonlinnan oopperajuhlille. Perinne on jatkunut katkeamatta jo kymmenen vuoden ajan.
Ystävien lisäksi Pihlajan kodissa vierailee päivittäin jälkikasvua kolmatta sukupolvea myöten. Pihlaja pyrkii taltioimaan vaiherikasta elämäänsä heitä varten. Tässä hän käyttää apunaan nykypäivän teknologiaa.
– Pojanpoikani opetti minua käyttämään tietokonetta. Joskus otan esimerkiksi jonkin esineen, ja kerron koneelle, miten se liittyy elämääni. Lapset voivat sitten katsoa nauhoitusta, Pihlaja kertoo.
Juttua presidentin kanssa olisi riittänyt pidempäänkin, mutta Niinistön täytyi lähteä valmistautumaan ensimmäiseen valssiin. Pihlajalle illasta jäi muisteltavaa pitkäksi aikaa. Se oli muistutus siitä, kuinka suuressa arvossa läpi elämän jatkunutta työtä Suomen parhaaksi maassa yhä pidetään.
Hän toivoo, että isänmaallisuus ei unohtuisi vastaisuudessakaan.
– Maailmalla Suomea arvostetaan. Meillä on upea ja turvallinen isänmaa, josta on syytä olla kiitollinen. Lapsille pitää opettaa, että valtion ei kuulu antaa kaikkea, vaan itsekin pitää tehdä jotain. Vähäinenkin työ opettaa arvostamaan työntekoa.
