Tylsyys ei ole turhuutta
Kirjoittajan mielestä luovuuden kehittäminen ja sen hyödyntäminen kuuluu myös sotilaalliseen toimintaympäristöön.
Varusmiespalveluksesta puhutaan usein tekemisen ja kiireisten päivien kautta.
Päivät alkavat ennen auringonnousua, kuluvat yön läpi marssien ja jokaisen harmaat aivosolut ovat aika ajoin uuvuksissa uuden opettelusta.
Kaiken tekemisen ohessa harvemmin puhutaan niistä hetkistä, jolloin ei tapahdu mitään.
Silti suuri osa palveluksesta kuluu odottaessa jotakin.
Odotetaan harjoituksen alkua, seuraavaa käskyä tai kuljetusta uuteen paikkaan. Usein vain odotetaan keskellä ei mitään jotakin, jota eivät tunnu tietävän edes omat johtajat.
Kuten kuuluisa sanonta kuuluukin: armeijassa on aina kiire odottamaan.
Odotus tuntuu helposti ajan haaskaukselta. Olen kuitenkin huomannut, että tällaisissa turhauttavan hitaissa hetkissä kehitetään tärkeimpiä taitoja – luovuutta, ongelmanratkaisukykyä ja resiliessiä.
Kun tekemistä ja ratkaisuja ei ole, ihmiset alkavat keksiä niitä itse.
Päivystäjän pöydän ääressä monen sotilaan taiteellinen tai runollinen puoli herää. Jonkun ammattiosaaminen löytää yllättäviä käyttökohteita ongelmien ilmetessä, ja joku keksii tylsyydessään täysin järjettömän tavan, josta tuleekin useiden saapumiserien jatkumoa yhdistävä perinne.
Pitkältä tuntuva odotus muuttuu yhteisiksi keskusteluiksi, huumoriksi ja oivalluksiksi.
Tylsyys, yksitoikkoisuus ja ajoittainen kurjuus pakottavat ihmiset kohtaamaan toisensa. Kun joka hetki ei voi vetäytyä puhelimensa ääreen eikä valmista viihdettä ole tarjolla, opitaan tuntemaan paremmin ympäröivät ihmiset ja olosuhteet.
Harjoituksiin lähdetään aina suunnitelman mukaan, mutta todellisuus harvoin noudattaa niitä. Aikataulut venyvät, kalusto hajoaa, olosuhteet muuttuvat ja turhautuminen alkaa näkyä joukossa. Silloin pelkkä ulkoa opeteltu ei enää riitä.
Tarvitaan kykyä katsoa tilannetta uudesta näkökulmasta ja löytää ratkaisu niillä ihmisillä ja resursseilla, jotka sillä hetkellä ovat käytettävissä.
Varusmiespalvelus opettaakin arvostamaan ihmisiä, jotka eivät aina tyydy tekemään tehtäväänsä vakioitujen menetelmien mukaan sieltä, mistä aita on matalin.
He huomaavat myös, mitä ryhmä tarvitsee, pyrkivät ylimääräisellä ajallaan kehittämään asioita ja tekevät oivalluksillaan muiden arjesta hieman helpompaa ja mukavampaa.
Edellisen päivystäjän tylsyyden inspiroimille kirjoituksille nauraessa, yhteistä tsemppihuutoa pikamarssilla huutaessa tai mahdotonta tehtävää mahdolliseksi muuttaessa syntyy yhteisiä merkityksiä
Luovuus, kekseliäisyys ja pieni ylimääräinen panostus eivät ole aina käskettävissä tai arvioitavissa, mutta ne ovat keskeisiä ilmapiirin luomisessa ja siinä, kuinka vaikeistakin tilanteista selvitään yhdessä.
Yksittäiset teot ja ajatukset voivat olla pieniä, mutta yhdessä jaettuna ne rakentavat jotain suurempaa. Uupuneen, yötä valvovan päivystäjän piristäminen harvemmin tarvitsee enempää kuin yhden huonon vitsin.
Siksi luovuutta pitäisi kehittää, arvostaa ja ennen kaikkea käyttää vuorovaikutuksessa. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, eikä jokaisen ongelman ratkaisemiseksi tarvita suurta neronleimausta. Usein riittää, että joku pysähtyy ajattelemaan.
