"Hyvä alusta esitellä toimintaamme" – Puolustusvoimat aloittaa yhteistyön jääkiekon SM-liigan kanssa
Ottelujen yhteyteen järjestetään sotilasmusiikkia ja kalustoesittelyjä sekä sosiaalisen median sisältöä varusmiespalvelusta suorittavien pelaajien arjesta.
Puolustusvoimat lähtee yhteistyöhön jääkiekon SM-liigan kanssa kaudelle 2026–2027. Yksi Suomen seuratuimmista urheilusarjoista on Puolustusvoimille täydellinen näyteikkuna toiminnalleen.
Pääesikunnan viestintäosaston yhteisömarkkinoinnin suunnittelija Marko Jalkanen kertoo yhteistyön päällimmäiseksi tavoitteeksi nostaa Puolustusvoimien näkyvyyttä.
– Viestinnän kannalta haluamme kehittää sitä, miten olemme tulevaisuudessa näkyvillä. Olemme olleet aikaisemmin yhteistyössä esimerkiksi partiolaisten ja Jukolan Viestin kanssa, joten SM-liiga on hyvä alusta esitellä toimintaamme.
Samalla yhteistyö nostattaa maanpuolustustahtoa, sillä kaukalossa kohtaa kaksi kotimaista tuotetta. SM-liigan sarjajärjestelmän muutoksen vuoksi Puolustusvoimat koki tämän oikeaksi hetkeksi lähteä mukaan yhteistyöhön laajentamaan näkyvyyttään.
Jalkasen mukaan Puolustusvoimat esiintyy osassa otteluissa konkreettisesti esimerkiksi sotilasmusiikin ja kalustoesittelyiden muodossa. Vauhti kuitenkin kiihtyy itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien alla.
– Yhtenä vetonaulana toimii 5.12. pelattava itsenäisyyspäivän ottelu Porissa, jossa myös järjestetään seuraavana päivänä itsenäisyyspäivän paraati.
Jalkanen uskoo SM-liigan olevan oikea kumppani Puolustusvoimille, sillä kiekkosarja toimii samalla liikunnan ja urheilun edistäjänä.
– Asevelvollisuutta saadaan uusien ja laajempien kohderyhmien tietoisuuteen. Myös Puolustusvoimien Urheilukoulu toimii linkkinä SM-liigaan, sillä siellä palvelee liigan pelaajia säännöllisesti.
Lähtökohtaisesti sopimus kattaa vain kauden 2026–2027, mutta kummankin osapuolen toiveena on sitoutua yhteistyöhön pitkäaikaisesti.
Kansallisidentiteetin kohottaja
SM-liigan myyntijohtaja Vili Nurmi kertoo yhteistyön Puolustusvoimien kanssa olevan strategisesti kannattava ja mielenkiintoinen mahdollisuus.
– Voimme yhteistyön avulla viestiä erilaisista asioista monelle kohderyhmälle. Lisäksi voimme löytää uusia näkökulmia kertoa Puolustusvoimien toiminnasta.
Jo ensimmäisten neuvotteluiden aikana tahot olivat havainneet arvomaailmojen kohtaavan. Erityisesti kansallisidentiteetin sekä liikuntakasvatuksen ilmaisu ja edistäminen olivat avaintekijöinä.
– Kotimaisten arvojen kautta kykenemme tekemään Puolustusvoimien kanssa sellaista yhteistyötä, joka ei välttämättä ole ollut aikaisemmin mahdollista muiden toimijoiden kanssa.
– Lähtökohtaisesti uskomme monivuotiseen yhteistyöhön tämän kautta, Nurmi lisää.
Nurmen mukaan esillä tulee olemaan ottelukaupungin läheisiä joukko-osastoja. Tämän kautta paikalliset tulisivat paremmin tietoisiksi joukko-osastojen toiminnasta. Tavoitteena on myös tarjota varusmiehille mahdollisuuksia tulla seuraamaan liigaa paikan päälle.
SM-liigalle on myös erityisen tärkeää viestiä positiivisesti asepalveluksesta. Yhtenä keinona on kaavailtu joukko-osastoissa palvelevien pelaajien arjen seuraamista.
– Urheilukoulun lisäksi SM-liigan pelaajia palvelee muissakin joukko-osastoissa ympäri Suomea. Tarkoituksena olisi viestiä pelaajien käytännön arkea kasarmeilla. Haluamme osoittaa varusmiespalveluksen suorittamisen olevan kunnia-asia.
Tavoitteena on siis kertoa tarinoita, jotka eivät välttämättä tule kerrotuksi.
SM-liigan sosiaalisen median näkyvyys tulee Puolustusvoimille hyödyksi esimerkiksi kutsuntojen ja korkeakouluhakujen aikana. Myös liikuntakasvatuksen merkityksen nostaminen on molempien tahojen keskeinen intressi.
– Olemme erittäin ylpeitä että saamme tehdä yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa. Kannamme tornilogoa ylpeydellä, Nurmi ylistää.