"Opettavainen päivä ja kiinnostavia juttuja" – Nuoret tutustuivat Puolustusvoimiin kutsuntainfopäivällä
Valtakunnalliseksi laajennettavassa tapahtumassa tarjotaan nuorille tietoa asepalveluksesta.
Kutsuntainfopäivän sinkopisteen jono kiemurtelee. Nooa Strömmer, Veikko Rinne, Elias Pennanen ja Juuso Tiimo keskustelevat odottaessaan pääsyä ensimmäiselle tutustumispisteelleen.
– Onhan se hienoa, että ollaan saatu Puolustusvoimat tänne, kaverukset kommentoivat.
He kertovat menevänsä asepalvelukseen, mutta eivät ole vielä ehtineet miettiä mieluisaa palvelustehtävää tai joukko-osastoa.
Kuninkaantien lukiossa järjestetyssä tapahtumassa nuoret tutustuvat asepalvelukseen varusmiesten ja kantahenkilökunnan rakentamien erilaisten pisteiden ja esittelyiden avulla. Käsiteltyjä aiheita ovat esimerkiksi fyysinen valmistautuminen palvelukseen, kutsunnat ja tulevat palveluspaikat.
Suurin osa Uudellamaalla asuvista asepalveluksen aloittavista nuorista sijoitetaan lähialueen varuskuntiin. Todennäköisimpiä palveluspaikkoja ovat Kaartin jääkärirykmentti Helsingissä, Rannikkoprikaati Upinniemessä ja Karjalan prikaati Kouvolassa.
Emmi-Laura Metsätukilalla ja Sarah Shepstonella ei ollut paljoa tietoa armeijasta ennen tapahtumaa.
– Kyllä on ihan opettavainen päivä, Metsätukila kertoo.
– Kiinnostavia juttuja, Shepstone tukee.
Uudessa kutsuntainfopäivässä naiset saavat tietoa avoimesta vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Infossa korostuu, että naiset selviytyvät asepalveluksesta yhtä hyvin kuin miehet ja Puolustusvoimat on tehnyt paljon työtä esimerkiksi häirinnän kitkemiseksi.
Metsätukilalla ja Shepstonella ei ole kavereita armeijassa, eivätkä he ole vielä ehtineet miettimään asepalveluksen suorittamista.
– Ehkä tämän päivän jälkeen, Metsätukila naurahtaa.
Molemmat pitävät vastaavien tapahtumien järjestämistä jatkossa hyvänä ideana.
Nuorten palaute on tärkeää
Uudenmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti ja sotatieteiden tohtori Ilkka Ikonen, kertoo tapahtuman vastaanoton olleen erinomainen. Hänen mukaansa jokainen nuori on mahdollista kohdata yksilönä. Messutyylinen järjestely mahdollistaa sen, että kaikilla on aikaa jäädä juttelemaan mieltä askarruttavista asioista.
Everstiluutnantti Ikonen vastasi Puolustusvoimien osalta tapahtuman järjestämisestä. Kuva: Jooa Granlund
– Nuoret haastavat ja esittävät paljon ajankohtaisia kysymyksiä omaan tulevaisuuteensa, kuten asepalvelukseen, naisten vapaaehtoiseen palvelukseen ja kutsuntoihin liittyen, Ikonen kertoo.
Kutsuntainfopäivällä onkin tarkoitus saavuttaa kaikki ikäluokan nuoret. Tänä vuonna kokeilu on toteutettu Espoossa, Jyväskylässä ja Iisalmella. Järjestäjät kysyvät nuorilta palautetta aina päivän päätteeksi. Tapahtumaa kehitetään palautteen pohjalta paremmaksi jo nyt.
– Meillä on ollut Uudellamaalla jo 14 tapahtumaa. Olemme pyrkineet korjaamaan ja parantamaan tapahtumaa ensimmäisestä infopäivästä lähtien, everstiluutnantti sanoo.
Hanketta on tarkoitus laajentaa seuraavina vuosina. Ensi vuonna pilottiin saatetaan lisätä uusia kuntia tai kaupunkeja. Everstiluutnantin mukaan tavoitteena on, että kutsuntainfopäivä järjestetään valtakunnallisesti jo vuonna 2028.