Norjassa hierarkia on matalaa ja se toimii
Paikallisten varusmiesten ja kantahenkilökunnan välinen kuilu on pieni, mikä tekee arjesta mutkatonta.
Vierailimme taannoin pohjoisnorjalaisessa varuskunnassa. Reissumme aikana elimme ja hengitimme paikallista varusmieselämää. Yllätyin, miten paljon eroja ihan perusasioissa näkyi koto-Suomeen verrattuna.
Neljän päivän aikana silmiinpistävintä oli varusmiesten ja kantahenkilökunnan välinen suhde. Varusmiehet puhuttelivat skappareita kunnioittavasti, mutta samalla hyvin tuttavallisesti. He pystyivät keskustelemaan, kysymään neuvoa ja ylipäätään päivittelemään päivän kuulumisia ilman herroitteluja tai puntin tutinaa.
Kontrasti oli suuri Suomeen verrattuna. Erityisesti alokaskaudella kysymyksiä jäi kysymättä tai vastauksia saamatta, kun kynnys oli liian korkea kantahenkilökunnan puhutteluun. Kuulin myös tilanteista, joissa varusmieskaverini ei uskaltanut kysyä asiaa, koska ei muistanut henkilökuntaan kuuluvan arvoa, mikä oikeanlaiseen puhutteluun vaaditaan.
Norjassa on käytössä valikoiva asepalvelusmalli. Tämä tarkoittaa sitä, että kyvykkäimmät ja motivoituneimmat valitaan palvelukseen. Kaikki halukkaat eivät edes välttämättä pääse palvelukseen, minkä vuoksi motivaatio paikallisissa varusmiehillä on lähtökohtaisesti korkea.
Kaikki tapaamamme varusmiehet vaikuttivat motivoituneilta, oma-aloitteisilta ja luonnostaan "särmiltä". Ihan kuin olisin ollut korkeakoulussa, kun katsoimme miten kantahenkilöstö sai käyttää aikansa kouluttamiseen kurinpidollisten toimien sijasta. Turhaa huutoa ei kuulunut ja toiminta oli suurimmilta osin hyvin itsenäistä. Valikoiva palvelusmalli voi olla yksi syy paremmalle käytökselle, mutta samalla huomasin, että organisaatiokulttuuri oli yksinkertaisesti erilainen.
Ehkä he pitivät vierailleen vain kulissia yllä, mutta minulle tuli silti aidosti sellainen olo, että varusmiehet viihtyvät ja nauttivat palveluksessa olemisesta. He eivät tarvitse suomalaiselle varusmiehelle tuttuja selviytymiskeinoja, kuten TJ-laskuria, aamutteluja ja gonahduksia.
Olin ymmälläni, miten paljon käytännöt eroavat naapurimaiden kesken. Kyse ei ole siitä, että välttämätön kuri pitäisi poistaa. Mallimme, jossa lähes kaikkien miesten täytyy käydä intti, vaatii kuria, jotta arjen pyörät pyörisivät. Tarve olisi päästä eroon performatiivisen auktoriteerin ylläpitämisestä. Turha pörhistely aiheuttaa ennemmin vastareaktioita, kuin toivottua aitoa kunnioitusta. Turhan kuilun pienentäminen rakentaisi yhteistyötä entisestään, joka vahvistaisi oppimista, vuoropuhelua ja yleistä viihtyvyyttä.
Puolustusvoimissa tarvitaan auktoriteettia, mutta tarvitseeko sen näkyä jokaisessa kohtaamisessa? Jos varusmies voi kysyä skapparilta neuvoa ilman turhaa jännittämistä, ei kuri katoa mihinkään. Päinvastoin. Silloin kaikilla olisi hieman paremmat edellytykset keskittyä siihen, minkä vuoksi täällä oikeastaan ollaan: oppimiseen.
