Politiikan aaltoilun rannalta seuraamista

Hissin ovet kilahtavat kiinni vierailleen lähettilään takana ja Mika Aaltola välittömästi vaihtaa huomionsa seuraavaan tapaamiseen. Ruotuväen haastattelulle on aikaa tasan tunti, pitkäksi ei saa mennä. Sen jälkeen on suunnattava suoraan MTV:n uutisekstraan, josta ilta jatkuu YLE:n studioon itsestä puhumaan.

Kiirettä Ulkopoliittisen Instituutin (UPI) johtajalla riittääkin. Aina kun jotakin merkittävää tapahtuu, media tarvitsee rauhoittavan auktoriteetin toteamaan faktat. Aaltola on tähän tehtävään jo vakiintunut.

Kameroiden edessä istuminen ei kuitenkaan ole Aaltolan ainoa työ. Tuoreen isän kädet pitää täynnä myös johtamansa tutkimuslaitoksen julistama tutkimuksellinen hätätila. Ukrainan sodan laajentumisen seurauksena kansan tiedonjano kasvaa kasvamistaan. Onneksi UPI:n pääjehulla ei ole määrättyä työaikaa, sillä hänen ylityökorvauksiensa maksaminen tulisi valtiolle kalliiksi.

Työnarkomaanin unelmatyö

Suuri vastuunkanto kuluttaa ketä tahansa. Medialle Aaltola on usein kertonut tekevänsä töitä "rakkaudesta lajiin", mutta intohimokin auttaa vain tiettyyn pisteeseen saakka.

– Tietenkin täytyy olla kestävällä pohjalla nämä asiat, ei kenenkään nuppi kestä montaa vuotta tätä ruljanssia, Aaltola myöntää.

Kestävä pohja on kaikille erilainen. Aaltola kokee, että hänelle tämäkään vuosi ei ole ollut liikaa, vaan haasteet ovat tehneet siitä yhden mieluisimmista.

– Joskus olen sanonut, että lohetkin nukkuvat koskessa, että vaikka tässä tapahtuu niin aika monta vuotta on tehty työtä samalla reseptillä, että ei se muuta mitään.

Kiirettä on pitänyt jo ennen Ukrainan sodan laajenemista täyteen mittaansa. Maailmantilanne ei ole kuitenkaan ainoa asia, joka viime keväänä mullistui UPI:n johtajan elämässä. Esikoislapsen syntymä pisti elämän prioriteetit uuteen järjestykseen.

– Ensin perhe, sitten UPIn johtaminen ja sitten julkinen kommentoiminen, Aaltola linjaa.

Yhdistelyn jalo taito on koetuksella, kun lasta kantaa usein mukana työpaikalle ja julkista keskustelua herättelevistä somepostauksista saa väännettyä rungon uudelle kirjalle.

Harrastuksille ei tarvitse varata aikaa, jos oma harrastus on maailmantilanteen kartoittaminen ja työ sattuu olemaan juuri sama. Lopulta mielenkiinto ja työnarkomaanisuutta lähestyvä persoonallisuus auttavat pitkälle.

– Monelle muulle ihmiselle tuottaisi varmaan paljon stressiä elää mun elämää.

Urheilu ei kenties ole Aaltolalle harrastus, mutta pinttynyt tapa se on kuitenkin. Nuoruusvuosien sairastelu nosti esiin tarpeen pitää huolta omasta kunnosta ja hyve on säilyttänyt roolinsa Aaltolan elämässä.

Aaltola myöntää kuluneen vuoden aikana liikunnan määrän kuitenkin vähentyneen. Aika ei vain yksinkertaisesti riitä aivan kaikkeen.

– Yritän vieläkin, että joka päivä jotakin. Oli sitten aamulenkki tai kuntosali.

Oman veronsa jatkuva suorittaminen kuitenkin vie. Palkitsevan ja kiireisen elämän hinta on vähäinen, ellei jopa lähes olematon vapaa-aika.

– Nykyään ei ole enää viikonloppuisin niitä päiviä kun voi ottaa löysästi. Sellaistä päivää ei ole ollut moneen vuoteen.

Raskaalta kuulostaa Aaltolan mukaan kestävällä pohjalla oleva elämä. Kestääkö pohja tätä taakkaa vielä vaikka viiden vuoden päästä?

– Kyllä uskon niin, Aaltola arvioi.

Aaltolan viikonloppuihin ei mahdu enää päiviä, joina voi vain ottaa rauhassa. kuva Tomi Edwards

 

Asiantuntija, neuvonantaja, herättelijä

Haastattelutilanteessa Aaltolalle kertynyt puhumiskokemus näkyy selvästi. Lyhyeenkin kysymykseen tulee pitkä vastaus, joita täplittävät lyhyet iskevät lauseet on kuin luotu sitaateiksi lehteen.

Johtajansa lailla myös Ulkopoliittinen Instituutti on kerännyt paljon huomiota. Mutta mitä tutkimuslaitos oikeastaan tekee?

– Upilla on kolme strategista tehtävää. Tutkimus, politiikan neuvonanto ja julkisen keskustelun tuki, kertoo laitosta johtava mies itse.

Hänen itsensäkin vastuulla on edistää kaikkia näistä tehtävistä. Asiantuntijuus on pidettävä korkealla tasolla, jotta tämä on mahdollista.

– Minä olen aika usein tapahtumissa UPI:n johtajana, en sillä tavalla, että oppisin kaiken mitä UPI:n tutkijat ovat tehneet, vaan edustan UPI:a.

Kaikkea noin 70 asiantuntijan muodostaman instituutin tuottamaa tietoa ei tietenkään voi sisäistää kukaan. Pieni siivu kaikkea löytyy kuitenkin Aaltolan lautaselta.

Lähtökohtaisesti kaikki Ulkopoliittisen instituutin tutkimukset kulkevat Aaltolan työpöydän kautta. Maan johtavien asiantuntijoiden työn läpi käydessä oppii juuri niin paljon kuin voisi olettaakin.

Tutkimuksia ei tule luettua vain instituutin johtajana, vaan myös Aaltolan toisen tehtävän, Ulkopolitiikka-lehden päätoimittajan, roolissa. Ulkopolitiikka on UPI:n oma julkaisusarja.

– Minun pitää lukea kaikki meidän julkaisut ja antaa julkaisupäätös — niinkuin päätoimittajan kuuluu.

Omia tutkimuspapereita Aaltola ei ole tehnyt vähään aikaan. Oman tutkimuksensa hän on julkaissut viime vuosina kirjaformaatissa. Niitä onkin tullut tehtailtua kolmeen vuoteen neljä kappaletta. Tosin kaksi niistä eivät ole olleet täysin tieteellistä julkaisemista vaan popularisoidumpaa tekstiä.

Osa UPI:n isoista projekteista pääsee myös Aaltolan kalenterin korkean kynnyksen yli. Esimerkiksi Suomen osallistumista Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon käsittelevä selvitys lukeutui näihin.

– Kokouksessa istun ja seurailen ja annan omaa näkemystäni silloin tällöin, Aaltola kertoo osallistumisestaan.

Poliittinen neuvonanto ja julkisen keskustelun tukeminen ovat yleisölle kenties tutumpi osa Aaltolan työtä, sillä ne pohjautuvat pitkälti hänen esiintymiseensä mediassa. Niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa.

– Pitää avata eri skenaarioita, vaihtoehtojen kirjoa.

Juuri avaaminen onkin Aaltolan julkisten lausuntojen keskeinen tekijä. Hänen mottonsa kuuluu jotakuinkin "avaa, älä sulje". Pitää antaa faktapohjaista tietoa ja omia arvioita todennäköisimmistä kehityskuluista, jotta voidaan käydä julkista keskustelua siitä, miten pitäisi toimia.

Toki sulkemisen välttely on suhteellista. Kolmas UPI:n strateginen tavoite on poliittinen neuvonanto. Se on jopa valtiollisen tutkimusinstituutin olemassaolon yksi syy.

– Hyvä tutkimus päättyy aina politiikkasuosituksiin, Aaltola sanoo.

Joku voisi nähdä nämä suositukset yrityksenä päättää keskustelua. Sitä ne eivät kuitenkaan tokikaan tee, sillä suositukset vasta keskustelua herättävätkin — erityisesti poliitikkojen parissa.

Olemme demokratia, emme teknokratia

Tärkeää poliitikkojen keskustelu Aaltolan mielestä onkin. Vaikka tietysti jokaisesta suosituksesta pitää tehdä sellainen, jonka toivoisi toteutuvan, ei poliitikkojen tulekaan innostua niistä jokaisesta.

– He tietävät paremmin sen mihin resurssit riittävät. On paljon semmoisia asioita, jotka eivät tutkijan näkökulmasta avaudu.

Yksi lausahdus, johon Aaltola on tykästynyt on se, että "asiantuntijat katsovat asioita lintuperspektiivistä", kun taas poliitikot ovat tilanteen keskellä. Lintuperspektiivi tuo päättäjille arvokkaita näkökulmia ja tietoa, mutta päätöksiä pelkästään sen pohjalta ei sovi tehdä.

– Politiikka ilman asiantuntijatietoa on vaikeaa ja vaarallista. Mutta pelkkänä asiantuntijan tämmöisenä teknokraattisena harrastuksena ei demokratian ohjailu toimisi.

Demokratiassa päätökset tekevät kansan valitsemat edustajat, eikä asiantuntijoita valitse kovin laaja joukko ihmisiä. Niinpä on parempi pitää suora päätösvalta valituksi tulleilla. Epäsuoraa valtaa kuuluisalla asiantuntijalla on sitäkin enemmän, sillä he ovat merkittäviä mielipidevaikuttajia.

– Äänestäjät haluavat tietää mikä olisi järkevää tässä ja miten plussat ja miinukset laitetaan riviin. Onko plussia vai miinuksia enemmän.

Toinen merkittävä mielipidevaikuttaja on perinteinen media: Esimerkiksi sanoma- ja aikakauslehdet, televisio, radio. Nämä kanavat vaikuttavat valtavasti siihen mitä ihmiset ajattelevat maailmasta ja sen ilmiöistä. Yksi perinteisen median käsittelemä ilmiö on lähiaikoina ollut Mika Aaltola itse.

Median huomio ei keskity vain Aaltolan sanomisiin, vaan hän joutuu syyniin myös henkilönä. Palautetta on tullut muun muassa hänen ryhdistään, hymyilystään ja käyttämistä kielikuvistaan. Kritiikin Aaltola pyrkii pääasiassa jättämään omaan arvoonsa.

– Ei sen saa liikaa antaa vaikuttaa. yhdeksänkymmentäyhdeksänprosenttisesti kaikki palaute on tosi hyvää.

Erityisesti sosiaalisessa mediassa risuja tulee myös trolleilta. Trollit ovat kommentoijia, jotka pyrkivät nettikeskustelullaan vaikuttamaan sen kohteeseen. Jos jostain aiheesta puhuessa saa aina vihamielisiä kommentteja, sitä alkaa helposti alitajuisesti välttelemään, vaikka tietäisi juuri tämän olevan trollaavien kommenttien tarkoitus.

Mediassa Aaltolan kiinnostavuutta on nostanut spekulaatio hänen mahdolisesta presidentinvaaliehdokkuudestaan. Huippuunsa keskustelu kiihtyi hänen noustessaan mahdollista kannatusta mittaavan gallupin kärkeen. Aaltola on itse rauhoitellut spekulaatiota toistelemalla, ettei ole nyt asettumassa ehdolle. Hänen mukaansa tutkijat voivat pärjätä hyvin mahdollisen kannatuksen mittauksissa, mutta oikea kannatus on eri asia.

– En itse siis oikein jaksa siitä innostua, Aaltola toteaa. 

Aaltola myöntää, ettei hänkään ole toiminut spekulaatioita minimoivalla tavalla. Oma ehdokkuuden pohtiminen ääneen ja kieltäytyminen täydellisestä kieltäytymisesta vaikuttaa monista kiinnostuksenosoitukselta presidenttikilpaa kohti.

Omaa presidenttiyttään Aaltola ei puheissaan pidä millään lailla todennäköisenä, vaikka hän sattuisikin tehtävään haluamaan.

– En kuulu poliittisiin puolueisiin ja olen kaikkien puolueiden käytettävissä. – – Mutta koko ajan olen sanonut, että se [valinta presidentiksi] on mahdoton tehtävä ilman puoluetta, ilman masiinaa ei tässä maassa presidenttejä tehdä. Todennäköisyys on niin pieni, että ei kukaan selväjärkinen lähde yrittämään.

Kohtaamastaan mediahuomiosta huolimatta Aaltola ei usko medialla olevan minkäänlaista agendaa. Lehdistö ei koita yhteistuumin nostaa ketään valtaan tai kaataa kenenkään mahdollisuuksia.

– Kun on voinut kansainvälisen vallan kulisseihin kurkistaa, niin ei siellä ole salaliittoja. Olisikin jotain voimia, jotka ylläpitää jotain järjestystä maailmassa. Aika kaoottinen prosessi on loppujen lopuksi kaiken taustalla.