Kylmään veteenkin voi tottua

Heinäkuussa elämänkerrassani alkoi uusi luku, kun matkustin ystävieni kanssa junalla Kajaaniin asepalveluksen aloittamista varten. Välittömästi Kainuun maaperälle astuttuani Puolustusvoimat ottivat minut helmoihinsa. Prikaatissa tuoreet alokkaat jaettiin ennalta määrättyihin ryhmiin ja paimennettiin identtisten tiilirakennusten läpi niin ikään tiilestä rakennettuun yksikköön. Uudessa kodissa ohjeistettiin tupaan, jossa vieraat silmäparit seurasivat hiljaisina saapumista.

Pian sulauduin ympäröivään massaan: pukeuduin samoihin vihreisiin vaatteisiin, kiharat vaihtuivat siiliksi ja jopa seisoin samalla viivalla vierustoverieni kanssa. Myös itsensä ilmaiseminen täytyi suorittaa opetetun kaavan mukaan. Minusta tuntui, että yksilöllisyyteni kalpeni armeijan kollektiivisuuden rinnalla. Uhrasin osan omaa individuaalisuuttani sopiakseni sotilaan malliin.

Enää en ollut itsenäinen yksilö, vaan toimintani määritettiin etukäteen. Muut saivat päättää, mitä teen kehollani – miten seisoa, milloin liikkua ja minne katsoa. Tiukka johtajajoukko vahti jokaista virhettä. Paine muistaa kaiken aikaa jokainen etikettiyksityiskohta aiheutti stressiä, jota oli vaikea ravistaa harteiltaan ilman varusmiespalveluksessa harvassa olevaa omaa rauhaa.

Aika mateli eteenpäin tuskastuttavan hidasta tahtia. Päivät alkoivat aikaisin, ja niiden aikana suoritettiin usean siviilipäivän edestä aktiviteetteja. Tämä yhdistettynä henkisiin vaikeuksiin tuntui raskaalta.

Henkisestä kamppailusta huolimatta hiljattain sopeuduin. Rutiinit vauhdittivat ajankulua ja päivistä löytyi hauskoja hetkiä. Erityisesti tupakavereihin tutustuminen helpotti omaa oloa, ja heiltä sai vertaistukea. Myös omaa tilaa sai lenkkeilemällä, ja samalla uusi ympäristö tuli tutuksi. Pidin kiinni omasta identiteetistäni olemalla yhteydessä läheisiin siviilissä ja haaveilemalla seuraavasta lomasta. Alun kaoottinen tunnemyrsky laantui vähitellen.

Kun nyt muistelee taaksepäin omaa kokemustaan, ymmärtää, että nämä näkymättömät vaikeudet kasvattivat henkistä pääomaa. Palveluksen aloittaminen on kuin juoksisi avantoon: aluksi järkyttyy äkillisestä muutoksesta, mutta siihen on mahdollista sopeutua. Vaikka henkisten rajojen koetteleminen ei todellakaan tuntunut hyvältä, siitä selvisi. Inttiin sopeutuminen ei ole helppo tehtävä, mutta kun siinä onnistuu, tietää, että selviää palveluksesta.