Kun taistelutaika tapahtuu
Kirjoittaja muistelee aliupseerikurssinsa haastavimpia hetkiä katkeransuloisella lämmöllä.
Istuinpa eräänä aamuna kolmisen kuukautta sitten oppitunnilla aliupseerikurssin alkuvaiheessa. Oli aivan luonnollista, että luokassa vallitsi hieman uninen tunnelma. Mutta joskus voi käydä niin, että kun esille nousee jokin kiinnostava ajatus, niin vireystilakin nousee kuin tujun kahvikupposen jälkeen.
Ryhmäkiinteyden oppitunnilla minut herätti aamupöhnästä mielenkiintoinen sodissa ja kriisitilanteissa tehty havainto, jonka linjamme kouluttaja esitteli. Kun tilanne on tiukka ja vaara läsnä, eivät sotilaat ehkä ajattele taistelevansa niinkään isänmaan tai aatteen vuoksi, vaikka heidät olisi määrätty sellaisia puolustamaan. Heidän taisteluaan ohjaa pyrkimys sen eteen, että taistelutoveri ja oma ryhmä säilyisivät elossa. Suurten, abstraktienkin asioiden näkemisen sijaan he näkevät ruohonjuuritason ja vierellä seisovan aseveljien joukon, jonka puolesta he ovat valmiita asettamaan henkensä alttiiksi.
”En taistele ensisijaisesti isänmaan tai edes oman henkeni puolesta, vaan taistelutoverini hengen säilyttämiseksi”, valkokankaan opetusmateriaalissa luki. Se sykähdytti. Kun kyse on eloonjäännistä, tilanne kaivaa ihmisistä esiin heidän parhaimmat vahvuutensa ja syvimmän epäitsekkyytensä. Tällainen ei kuitenkaan ole itsestään selvää ja automaattista. Pohjalle tarvitaan yhdessä vietettyä aikaa ja porukalla lävitse puskettuja haasteita.
Aamujen keskellä ei aina halua, jaksa tai kykene näkemään kaiken tarkoitusta. Jälkeenpäin on helppo ymmärtää, mitä aliupseerikurssillamme haettiin sillä, että oppilaat laitettiin alle kymmenen hengen ryhmiin ja kuljetettiin raskaat kantamukset selässä läpi kymmenien marssikilometrien, unettomien öiden, mahdottomalta tuntuvien rastitehtävien, masentavien olosuhteiden ja kalvavan epävarmuuden.
Me voitimme haasteet yhdessä, emme yksinämme. Nostimme voimansa menettäneelle kaverille repun selkään, kannoimme telamiinaa toisen puolesta, annoimme pussistamme muulle ryhmälle pähkinöitä onnettoman marssin aikana ja yritimme parhaamme mukaan rohkaista taistelutahtonsa menettänyttä toveria.
Ja kas vain! Kun yhteinen koettelemuksemme oli ohi, yhtäkkiä niin moni asia meidän välillämme oli eri tavalla kuin vielä viime viikolla. Vielä hieman aikaisemmin välillämme oli epäluuloja, ennakkoluuloja ja myös kielteisiä asenteita toisia kohtaan. Niiden tilalle tuli myönteisiä yllättymisiä taistelutoverin suoriutumisesta. Kasarmi-ilmaan jäi moneksi päiväksi leijumaan kehumisen sanoja. Näittekste kui hyvin Nieminen veti? Jumankauta mä sytyin, kun se puski menemään! Kaikkien kanssa pystyi nyt heittelemään ylävitosia ja puhumaan meitä niin erityisellä tavalla yhteen marinoineesta kokemuksesta. Mitään vastaavaa en aiemmin ollut kokenut.
Yhdessä läpi käydyt haasteet hitsaavat ihmisiä yhteen. Varsinkin johtajakoulutuksessa varusmiehelle tarjotaan harvinaislaatuinen mahdollisuus kokea, kuinka kohtalon sanelemassa tiukassa paikassa taika tapahtuu. Kun on selvinnyt tutulla porukalla yhdestä suuresta haasteesta, saa mahtavat eväät pureutua kohti seuraavaa koettelemusta. Pakon edessä on yllättävän helppoa vetää samaa köyttä.