Kouluttajia tulisi arvioida kuten varusmiesjohtajiakin

Keskusteltuani useiden eri joukko-osastoissa palvelevien varusmiesten kanssa on tullut selväksi, ettei heidän oikeutensa antaa palautetta kantahenkilökunnalle toteudu likimainkaan kaikkialla – ei varsinkaan siten, että asiallinen palaute otettaisiin kunnioittavasti vastaan ja toimintaa tarvittaessa kehitettäisiin. Vanhentuneet käytännöt ja epäasialliseksi koettu käytös jäävät helposti elämään paikoittain, kun kaikki varusmiehet eivät uskalla antaa suoraa palautetta kasvotusten eikä heitä rohkaista tekemään laajempaa arviointia esimiehistään.

Aliupseerikurssilla meille opetettiin, että palaute on kaiken A ja O. Eräs kouluttajamme siteerasi Johtajan käsikirjaa (Puolustusvoimat, 2012): "Jokainen sotilasjohtaja tarvitsee itsetuntemuksensa kehittämiseksi ja toimintansa arvioimiseksi muiden palautetta." Meille esiteltiin johtamiskäyttäytymisen viitekehys, jossa ulkoinen palaute kehittää omaa käyttäytymistä ja sisäinen palaute puolestaan valmiutta. Tämä kaikki vaikuttaa suoraan siihen, toimiiko yksilö meille painotettujen syväjohtamisen periaatteiden mukaisesti: innostavasti, arvostavasti, luottamusta herättävästi ja oppimiseen stimuloiden.

Juuri tästä syystä varusmiehet täyttävät asevelvollisuuttaan suorittavista johtajistaan tarkat johtajaprofiilit ja vapaan palautekentän kunkin koulutusjakson päätteeksi. Kysymyksiä on yli kolmekymmentä aina ajanhallinnasta yksilöllisten tarpeiden huomiointiin ja siihen, miten mielellään alainen on tekemisissä johtajansa kanssa. Palautteet käydään huolellisesti läpi kantahenkilökunnan ja varusmiesjohtajien kesken, jotta niiden kohteet saisivat paremman kuvan siitä, millaisena muut heidän toimintansa kokevat. Järjestelmä rohkaisee nimettömyytensä ansiosta jakelemaan risuja ja ruusuja suorasanaisesti niin, että reserviin siirtyessään johtajilla on todenmukainen käsitys ominaisuuksistaan.

Kouluttajan tehtävissä toimivasta Puolustusvoimien henkilöstöstä taas annetaan vuosittain merkittävästi vähemmän palautetta, vaikka "skapparien" toimintatavoissa ja ammattitaidossa on selkeitä eroja. Yksilöllisiä ja yksityiskohtaisia näkemyksiä kouluttajista ei juuri jaeta, vaan aktiivisuus riippuu täysin joukko-osastosta ja yksiköstä. Paikoin palautetta ei pyydetä lainkaan, ja lopuistakin yksiköistä useissa varusmiehiä ainoastaan kehotetaan antamaan yleistä palautetta koulutusjakson kulusta pienelle paperilappuselle. Toki noheva ja oikeutensa tunteva varsikenkähenkilö voi tuoda tarkat mielipiteensä esiin tässäkin epämääräisessä tilaisuudessa, mikäli sellainen järjestetään eikä hän ole niitä vielä päin naamaa uskaltanut ilmaista. Jokaisen kouluttajan henkilökohtaisten ominaisuuksien läpikäynti kuitenkin jää usein selväsanaisten kehitysehdotuksien ohella sivuun, koska kummallekaan ei ole annettu selkeää, yhtenäistä ja anynonyymiä alustaa. Mahdollisen palautteen huomioimisesta ei ole myöskään mitään takuuta.

Unelmissani varusmiehet täyttäisivät alijohtajiensa lisäksi tasaisin väliajoin tarkat johtajaprofiilit kantahenkilökunnasta. Virtuaalisessa kyselyssä olisi mahdollista alleviivata kouluttajiensa parhaita ominaisuuksia ja antaa ehdotuksia asioista, joita voisi tehdä jatkossa paremmin. Vastaukset tulisivat samalla kouluttajien esimiesten luettaviksi. Tällöin varusmiesten kanssa työskentelevillä olisi paitsi parempi käsitys alaistensa tarpeista, heidän omat johtajansa myös pystyisivät tarvittaessa ohjaamaan heitä oikeaan suuntaan. Palaute voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi ylennyksiä suunnitellessa, jolloin parhaiten suoriutuneet saisivat ansionsa mukaan.

Pelon kulttuuri ja epäkohdista hyssyttely kuuluvat historiaan. Mitä avoimempaan suuntaan organisaatiota kehitetään, sitä paremmin voivat sekä varusmiehet että Puolustusvoimien henkilökunta.