Korona-aika on oiva intille

Sanon heti alkuun, että ei, en pidä koronaviruspandemiaa millään tasolla hyvänä tai positiivisena asiana. Tilanteen vakavuutta on minun aivan turha teille selittää, sillä jokainen on tavalla tai toisella joutunut siitä kärsimään.

Yltiönegatiivisena ihmisenä perin masentavassa ilmapiirissä haluan kuitenkin tuoda esille näkökulman, jota he, jotka tällä hetkellä eivät suorita varusmiespalvelusta, ja myös monet sitä juuri paraikaan suorittavat, eivät ehkä ole tulleet ajatelleeksi – juuri nyt on aivan loistava aika olla intissä.

Jos luet tätä nyt joulupäivänä tupasi punkassa Kalinkan mustikkajogurttipurkin kera, samalla katsoen videoita perheesi ja ystäviesi riemukkaista kesteistä ja notkuvista joulupöydistä, ensinnäkin, olen pahoillani. Siellä punkassa pidän itsekin jogurtille seuraa. Mutta tärkeämpänä, äskeisessä kappaleessa toteamani väittämä ei varmaankaan tällä hetkellä resonoi teille juuri millään tasolla.

Ajatelkaa asiaa kuitenkin tältä kantilta; tänä vuonna, kun olet itse ollut kasarmin porttien sisällä jumissa, ovat kaikki muutkin olleet "kiinni" omissa kodeissaan. Tosin heidän liikkumistaan ei valvo sotilaspoliisi, vaan moraalista toimintaa valvova koko yhteiskunnan tuomitseva katse, mutta lukija voi itse päättää kumpi näistä on pahempi vastustaja.

Muistan, kun suurin osa omasta ikäluokastani kävi intin muutama vuotta sitten, kuulin jatkuvasti valitusta yhdestä tietystä asiasta, jolla on jopa oma kansainvälisesti tunnistettu termi – FOMO – Fear of Missing Out. Festarit, keikat, kotibileet, baari-illat, illanistujaiset, ulkomaanmatkat, urheilu, kulttuuri, rannat, piknikit. Tuvassa vietetyn joulun sijasta he katselivat somefeedeissään kuvia ja videoita kaikesta tästä, harmitellen omaa osallistumattomuuttaan, muutaman päivän sijasta jopa viikottain. 

Globaalin pandemian aikana inttiä suorittava ei voi jäädä juuri mistään paitsi. Koska mitään ei oikein tapahdu. Itseäni olisi jalkapallon ystävänä ainakin kismittänyt valtavasti, jos en olisi päässyt seuraamaan Suomen ensimmäisiä arvokisoja ja nauttimaan täysin siemauksin historiallisesta futiskesästä.

Tämän Jumalan hylkäämä vuoden voisi joka tapauksessa poistaa varsin hyvin mielin muistista. Joten mikä voisi olla parempi aika viettää se valtion hellässä huomassa, jossa suinkaan unohtamatta, koronatartunnan saaminen on huomattavasti epätodennäköisempää kuin pelottavassa ulkomaailmassa. 

Ehkä tämä ajattelutapa on kateellisuudesta kumpuavaa vahingoniloa, tyylillä "jos minulla ei ole hauskaa, ei saa olla kellään muullakaan!" Se ei olisi lukijalta aivan väärä päätelmä – kuukauden ginekset tekevät hassuja asioita ihmismielelle. Ehkä se on pitkän suruprosessin viimeinen vaihde, jossa pyrin epätoivoisesti hyväksymään vallitsevat olosuhteet ja kokemaan edes jotain positiivista siinä, että suoritan maanpuolustusvelvollisuuttani historiallisesti varsin konstikkaana ajankohtana. 

Oli miten oli, arvon palvelustoverini, jos ei muuta voimme ainakin yhdessä kokoontua valittamaan eräänlaiseen metaforiseen negatiivisuuden häröpalloon, ja vielä vuosienkin päästä päihittää jokainen tuleva saapumiserä itsesäälissä rypemisessä, ylpeästi julistaen omaa versiotamme kouluun hiihtämisestä ylämäkeen lumimyrskyssä. "Ai teilläkö muka vaikeaa! Kuules minun aikanani…"

Mitä ikinä saittekaan tästä tekstistä irti – jos mitään – toivon, että se toi edes hieman valonpilkettä tähän varsin vaikeaan vuoteen, ja iloa teille, jotka vietätte joulun varuskunnissa erossa läheisistänne. Ehkä saitte jopa uuden perspektiivin koko tilanteeseen.

Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta itse kullekin. Toivotaan, että jo ensi vuonna uudet saapumiserät tulevat tuntemaan FOMO:n katkeran, ja nyt jo kovin kaivatun kouraisun.