Hyppäämme valokuvaajan kanssa ulos pakettiautosta Rovajärven koleaan ulkoilmaan. Vettä sataa vaakatasossa suoraan kasvoihin, minkä takia vedän päälleni nopeasti sadevaatteet. Käsky on harvinaisen selvä, kaikkien täytyy suojata kuulonsa ennen matkan jatkamista. Vastamelukuulosuojaimien ansiosta kuvaaja tuntuu puhuvan suoraan korvaani, vaikka tykkituli kuulostaa lähinnä kuiskaukselta.
Kävelemme siistissä rivissä kohti tuliasemaa. Olen toistaiseksi päällisin puolin kuiva, mutta espoolaisena olen tietysti unohtanut hanskat Santahaminaan. Käteni ovat täysin jäässä, vaikka olen ehtinyt olemaan viimassa korkeintaan kymmenen minuuttia. Kiroan tyhmyyttäni ja upotan kädet taskujen syvyyksiin.
Saavumme pian kohtaan, jossa tie kaartaa jyrkästi oikealle. Metsään on vedetty sininen merkkinauha, jonka taakse ei ole asiaa. Mukanamme olevat sotilaat kerääntyvät metsän puolelle sinisen merkkinauhan taakse. Ruotuväki jää kuitenkin seuraamaan tilannetta tien laitaan parempien kuvakulmien toivossa.
Suunnilleen sadan metrin päässä näkyy raskas raketinheitin, jonka toimintaa valvoo ja ohjaa oransseihin huomiovaatteisiin pukeutunut erotuomari. Tuliasemaa kohti on suunnattu yli viisi kameraa. Kaikkien odotus palkitaan, kun maa tärähtää viimein laukaisun voimasta. Verkkokalvoilleni ilmestyy huumaava näky; raketti lentää heittimen suusta tulipallona havupuiden yli. Feenikslintu kiitää kohti korkeuksia jättäen taakseen sankan savupilven.
Saamme ihastella vielä toisen kerran raketinheittimen kliinistä toimintaa, minkä jälkeen heitin miehistöineen ajaa luoksemme. Hakeudun miehistön tuntumaan. Miehistö koostuu kolmesta kertausharjoituksiin osallistuvasta.
Raskaan raketinheittimen johtajana toimiva reservin alikersantti Juho Kinnari kertoo harjoituksen ensimmäisten päivien koostuneen lähinnä vaunun perustoimintojen kertaamisesta ja tulikomentojen harjoittelusta Sodankylän varuskunta-alueella. Kertausharjoitukset huipentuvat oikeiden tulitehtävien parissa.
– Kyllä kovien ampuminen on aina ihan eri asia kuin harjoitusvedot. Kyllä siitä tulee paljon enemmän fiilistä, Kinnari tunnelmoi.
– Ei sitä tonne sisään oikeastaan paljoa näe. Kyllä tuo vaunu heilahtaa vähän, raketinheittimen ampujana toimiva reservin tykkimies Kalle Tilvis puolestaan lohkaisee.
Tunnelma Northern Forest 21 -harjoituksessa Rovajärvellä on selkeästi positiivinen. Sateesta ja pitkistä päivistä huolimatta kaikki tuntuvat olevan hyvillä mielin. Kinnarikin poseeraa leveästi hymyillen raketinheitinpanssarivaunun jatkaessa matkaansa kohti uusia haasteita.
Alikersantti Kinnari kertoo oppineensa harjoituksessa uusia taitoja, koska raketinheitin on päivittynyt hänen varusmiespalvelusajoiltaan.
Seurueemme jatkaa matkaansa harmaan Lapin halki. Poroja ei näy missään, vaikka olin odottanut niiden näkemistä. Ovat varmaan pelästyneet ammuntoja, ajattelen hiljaa mielessäni.
Monta päivää jatkuneet sateet ovat sulattaneet viimeisiä lumia tehokkaasti esimerkiksi tuntureilta, mikä on aiheuttanut alueelle pahoja tulvia. Onneksi tiet ovat kuitenkin edelleen avoinna, vaikka vesi ahnaasti teiden reunoja nuoleekin.
Harjoitus järjestettiin Rovajärvellä, Kittilässä ja Sodankylässä 17.5.–3.6. Siihen osallistui yhteensä noin 7000 taistelijaa, joista 350 on ruotsalaisia. Mukana on yli 2000 reserviläistä, joten voidaan puhua hyvin merkittävästä kertausharjoituksesta.
Vaikeista olosuhteista huolimatta saavumme ruotsalaisten tuliasemalle. Sade tuntuu laantumisen sijaan voimistuvan entisestään, joten vedän huppua tiukemmin pääni suojaksi. Ruotsalaisten komentoteltalle vievät tiet ovat sateen voimasta ja jatkuvasta käytöstä sotkeentuneet kuralammikoksi. Huomaan harmikseni maihinnousukenkieni olevan yltä päältä loassa ja tunnen, kuinka vesi on päässyt tunkeutumaan sisään kenkiini.
Autoletkaamme tarttui ennen ruotsalaisten tuliasemaan lähtemistä kaksi uutta autoa. Toisessa autossa on ruotsalaisen kolmannen prikaatin komentaja, eversti Mats Ludvig. Ruotsalaisten ajoneuvot pääsevät etenemään haastavassa maastossa aivan tuliaseman tuntumaan, mutta me parkkeeraamme etäämmälle.
Tarkoituksemme on seurata ruotsalaisen tykin toimintaa. Ilmassa kuitenkin pörrää jatkuvasti helikopteri, jonka takia lupaa ampumiselle ei anneta. Onnettomuuksien välttämiseksi on kuitenkin hyvä, että varomääräykset otetaan vakavasti.
Ammuntaa odotellessa tulee sadevaatteista huolimatta monelle kylmä. Alankin kävelemään ympyrää pitääkseni itseni lämpimänä. Tunnelma pysyy huonosta säästä huolimatta hyvänä ja keskustelut ovat rentoja sotilasarvosta riippumatta.
Ruotsalainen upseeri neuvoo, että kameroiden kannattaa olla valmiudessa viimeistään siinä vaiheessa, kun tykistä kuuluu latausääni. Itse en ainakaan kuule latausääntä, joten yhtäkkinen pamaus ja maan tärinä tulevat täytenä yllätyksenä. Maa tärisee mahtipontisemmin kuin aikaisemmin reserviläisten tuliasemassa. Savua ei kuitenkaan tule yllätyksekseni oikeastaan ollenkaan.
Ennen maastoon lähtemistä osallistumme pieneen mediatilaisuuteen Heinuvaaran sotilaskodissa. Sotilaskodin emännät ovat keittäneet ystävällisesti kahvia, jonka lisäksi tarjolla on myös lohileipää ja kivennäisvettä. Meidät toivotetaan tervetulleiksi useaan otteeseen. Tunnelma on kaiken kaikkiaan kodikas.
Harjoituksen johtajana toimiva Maasotakoulun eversti Kari Pietiläinen kertoo harjoituksen kulusta ja muusta harjoitukseen liittyvästä. Lyhyehkön esityksen jälkeen päätän kysyä Suomen ja Ruotsin välisestä yhteistyöstä, jota kutsutaan myös nimellä FISE-yhteistyö.
Pietiläisen mukaan ruotsalaisten kanssa harjoitteleminen on tärkeää yhteisten toimintamenetelmien ja toisen tekemisen ymmärtämisen kannalta. On tärkeää nähdä, miten naapuri hoitaa asioita, koska silloin parhaat käytännöt voidaan ottaa omaan käyttöön.
– Sodankäynti on osittain kansainvälistä toimintaa tänä päivänä. FISE-yhteistyö on meille lähestyttävintä ja tietysti Ruotsin kanssa on helppo tätä yhteistyötä toteuttaa, Pietiläinen kuittaa.
.jpg/3acd2a1c-bb38-d77f-eec7-f248b869297d?t=1623915114326&imagePreview=1)
Eversti Kari Pietiläinen Maasotakoulusta toimi harjoituksen johtajana.
Maasotakoulun järjestämä ja johtama Northern Forest on myös osa Puolustusvoimien pääharjoitusta. Harjoitus koostuu tykistön ja jalkaväen kovapanosammuntavaiheesta ja joukkojen taisteluharjoitusvaiheesta.
– Harjoitus on sujunut tähän saakka erinomaisesti, vaikka paljon ollaan jouduttu ratkomaan yksityiskohtia, Pietiläinen iloitsee.
Pietiläisen mukaan Rovajärvi on Euroopan suurimpia ampuma-alueita, joka osaltaan mahdollistaa tykistön ja jalkaväen sujuvan yhteistoiminnan harjoittelemisen. Alueen laajuus mahdollistaa myös joukkojen hajauttamisen, joka auttaa turvavälien pitämistä osastojen välillä.
Monelle varusmiehelle Northern Forest toimii loppusotana, jossa heidän osaamistaan ja valmiuksiaan testataan ennen kotiutumista. Sekä reserviläiset että varusmiehet saivat everstiltä kehuja toiminnastaan harjoituksessa.
– Sekä reserviläiset että varusmiehet ovat onnistuneet tähän mennessä hyvin. Keli haastaa ja he joutuvat varmasti tiukasti ponnistelemaan tehtävien parissa. Hyvin on joka tapauksessa tähän saakka mennyt, ja suurin osa kertausharjoituksista on vasta alkamassa, Pietiläinen kehuu.
Ruotsalaisten tapaamisen jälkeen vierailemme Rovamännikön kenttäsairaalassa, joka toimii väliaikaisena leirisairaalana. Rakennus on todella esteettisen näköinen, mutta pandemiasta johtuen emme pääse käymään sisällä.
Pihasta aukeaa kaunis kansallisromanttinen erämaajärvimaisema. Soiden ja havupuiden täyttämä kaunis näky nostaa mieleeni runon, jota myös presidentti Urho Kekkonen suuresti arvosti. Voin melkeinpä kuulla mielessäni Eino Leinon lausumassa Nocturne-runonsa haikeita säkeitä.
Puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Havahdun kuitenkin tunnelmoinnistani ja päädyn keskustelemaan harjoituksen päällikkölääkäri Katja Pulskan kanssa. Pulska kertoo, että isoissa harjoituksissa on aina omat leirisairaalansa. Rovamännikön kenttäsairaala toimiikin hyvin samalla periaatteella kuin varuskuntasairaalat.
Koronaa pystytään testaamaan Pulskan mukaan sekä leirisairaalassa että maastossa, sillä osalla kenttäsairaanhoitajista mukanaan on antigeenipikatestejä. Jos pikatestistä tulisi positiivinen tulos, ryhdyttäisiin sairaalassa välittömiin toimenpiteisiin ennen varmistustestin ottamista. Tartunnan saanut eristettäisiin majoituskonttiin, minkä jälkeen alkaisi altistuneiden kartoittaminen.
– Altistuneet otetaan erilleen muista varusmiehistä. Heidän kohtalonsa katsotaan aina tapauskohtaisesti, eli viedäänkö heidät takaisin kotivaruskuntaan vai jäävätkö he tänne, Pulska selittää.
Lääkärien ja sairaanhoitajien lisäksi leirisairaalassa toimii myös varusmiehiä. Varusmiesten tehtävänä on lähinnä tukea sairaanhoitajien työtä. He esimerkiksi pitävät huolta sairaalan siisteydestä ja kirjaavat potilaiden tietoja ylös.
Korona otetaan Northern Forestissa vakavasti. Suomalaiset ja ruotsalaiset eivät tapaa toisiaan harjoituksen aikana ollenkaan. Tämän lisäksi joukko-osaston sisäinen osastointi pidetään yllä esimerkiksi ruokailuissa, harjoituksissa ja majoituksessa. Samasta syystä harjoituksessa suositaan etäpuhutteluita henkilöstön sekoittumisen poistamiseksi. Myös kasvomaskin käytöstä ollaan tarkkoja.
Ruotsalaisen turvallinen sulauttaminen osaksi harjoitustoimintaa ei ollut mikään läpihuutojuttu. Pietiläinen kertoo, että asian suhteen tehtiin kaksi viikkoa ahkerasti töitä. Pohjatyö tehtiinkin huolella. Karanteenien ja pikatestausten tehokkaalla käytöllä ollaan pyritty varmistamaan harjoituksen turvallinen läpivienti.
– Muistuttaisin tässä yhteydessä myös siitä, että eilen testattiin noin 130 ruotsalaista toiseen kertaan. Kaikki olivat negatiivisia, Pietiläinen hehkuttaa.
Harjoituksen koronaturvallisuudesta pidettiin huolta muun muassa maskien avulla.
Viimeinen kohteemme on ampumaharjoituksen operatiivinen toimisto. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään tavallinen toimistotyöläisen koppi. Koneiden äärellä istuvat upseerit ovat nimittäin vastuussa harjoituksen turvallisuudesta. Pukeutuminenkin kielii turvallisuuden ylläpidosta, sillä kaikilla on päällään oranssit huomioliivit.
Toimiston etuseinän peittää kolme suorakulmion muotoista karttaa, jotka kuvaavat perjantain, lauantain sekä sunnuntain päivittäisiä vaara-alueita. Vaara-alueet on merkitty karttaan punaisella tussilla. Kyseisen päivän kartasta pystyy helposti tarkistamaan millä alueella minäkin päivänä harjoitellaan. Näille alueille ei kannata mennä, ellei halua saada rakettia niskaansa.
Harjoituksessa on kuitenkin niin kattavat turvallisuusjärjestelyt, ettei vaara-alueelle ei ole mahdollista päätyä sattumalta. Alueelle vievät tiet suljetaan puomeilla, joita vartioidaan tarkasti. Meidänkin autosaattueemme pysäytettiin puomeille useaan otteeseen. Ennen luvan antamista edes harjoituksen johtajalla ei ollut puomin toiselle puolelle mitään asiaa.
– Täältä ampuma- ja varotoimistosta annetaan lupa yksikölle aloittaa ammunta jollakin alueella. Varoupseerit tahdittavat toimintaa, niin että laadittu sävellys soitetaan oikein. Johdamme täältä siis turvallisuustoimintaa ja ampumatoimintaa, majuri Tero Mäenpää selittää.
Päivä on ollut pitkä, mutta samalla todella antoisa. Hienointa oli nähdä, miten näin iso harjoitus käytännössä toimii. Harjoituksen läpiviemiseen tarvitaan sekä korkea-arvoisia upseereita että tavallisia varusmiehiä.
Nyt on kuitenkin aika suunnata kohti kotikasarmia. Viimassa seisomisen jälkeen autoon astuminen tuntuu paratiisilta. Auton lämmityksen ansiosta kehoni rentoutuu välittömästi. Silmät painautuvat kiinni. Nukahdan.
