15 vuoden odotus päättyi – Kainuun prikaati nappasi sotilasjalkapallon Suomen mestaruuden
Tiukka finaali ratkesi vasta 40 rangaistuspotkun jälkeen.
Varusmiesten huudot täyttivät torstaina Espoon urheilupuiston, kun prikaatien välillä taisteltiin kiivaasti sotilasjalkapallon Suomen mestaruudesta. Finaaliottelussa vastakkain olivat Kainuun prikaati ja Jääkäriprikaati. Vuosina 2024 ja 2025 Kainuun prikaati on jäänyt niukasti hopeasijalle.
Pelaajat ottivat kaiken irti viimeisestä ottelustaan, joka lopulta kesti yli kaksi tuntia. Varsinainen 60 minuuttia kestävä peliaika loppui maalittomana, mutta jatkoajan ensimmäisellä puoliskolla maalihanat avasi Kainuun prikaatin jääkäri Johannes Moilanen.
Jääkäriprikaati vastasi kutsuun ja tykkimies Valtteri Viiri tykitti pallon oikeaan ylänurkkaan vain noin minuuttia ennen toisen jatkoajan loppua. Koska jatkoaika päättyi tasalukemiin, ratkaisu jouduttiin hakemaan rangaistuspilkulta.
Jännittävään trilleriin ei meinattu millään saada loppua, kun pelaaja toisensa jälkeen onnistui upottamaan pallon verkkoon. Rangaistuspotkukilpailussa lauottiin yhteensä 19 kierrosta ja huikeat 30 maalia, kunnes lopulta Kainuun prikaati ratkaisi mestaruuden itselleen.
Finaalissa nähtiin tiukkaa vääntöä prikaatien välillä. Kuva: Lempi Leinonen
– En ole ikinä ollut noin pitkässä rankkukisassa, se lisäsi jännitystä entisestään, turnauksen parhaaksi pelaajaksi palkittu jääkäri Axel Ainasoja myöntää.
Futsalia SM-tasolla pelaava Ainasoja korostaa voittajajoukkueen yhteishenkeä, jota esimerkiksi Oulussa järjestetty harjoitusleiri kohensi entisestään.
– Yhdessä tehty kova työ palkittiin, kuten tässä näkyy, hän lisää.
Kainuun prikaatin joukkueen kapteeni, alikersantti Aapo Karjalainen pelaa miesten kolmosessa. Hän kertoo, että joukkue koostuu 1–3. divisioonien pelaajista sekä muutamasta futsalin pelaajasta.
SM-tittelin lisäksi Kainuun prikaatille myönnettiin turnauksen fair play -palkinto.
Jääkäriprikaatin maalivahti Joona Nissi palkittiin turnauksen parhaana maalivahtina. SM-pronssia itselleen haali Ilmavoimat, jonka riveistä löytyi myöskin tämän vuoden kisojen paras maalintekijä Lauri Rutanen. Porin prikaati taipui neljännelle sijalle.
Turnaus pelattiin 25.–27. elokuuta Espoonlahden urheilupuistossa. Turnauksen järjestäjänä toimi Rannikkoprikaati.