Lempi Leinonen

Kuvassa Fanbärarenin varusmiestoimittajat Lucas Sandvik ja Oliver Carlsson.

Fanbärarenin varusmiestoimittajat Lucas Sandvik (vas.) ja Oliver Carlsson ovat samalla paikallisen varusmiestoimikunnan aktiiveja.

Fanbäraren-lehti pitää yllä suomenruotsalaista sotilaskulttuuria

Urho Heinonen

Uudenmaan prikaatin vuonna 1935 perustettua lehteä toimittavat pääasiassa varusmiehet.

Toimituskokous on ohi ja valta Uudenmaan prikaatin ja killan lehdessä Fanbärarenissa (suomeksi lipunkantaja) on vaihtunut. Väistyvä päätoimittaja Ted Urho luovuttaa valtikan seuraajalleen Sebastian Dahlströmille.

Toistakymmentä vuotta Ylellä uraa tehnyt ja sittemmin freelancerina toiminut Dahlström ei malta odottaa, että pääsee työn touhuun ja sukeltamaan syvemmin Suomen ainoan ruotsinkielisen prikaatin maailmaan.

– Todella innolla otan tämän tehtävän vastaan ja on kunnia-asia saada viedä sitä eteenpäin.
Vuoden 2024 alussa päätoimittajana aloittanut, samoin taustaltaan yleläinen Urho kertoo, että on tehnyt monia juttuja erilaisista harjoituksista reserviläisenä, mikä on osaltaan kääntänyt katsetta pois omasta navasta.

– Siviilielämässä ajattelee aika paljon itseään, niin sitten kun käy täällä ja vetää sen univormun päälle, alkaa ymmärtää, että on osa sitä kokonaisuutta ja että jokainen työ on tärkeä.

– On hyvä käydä täällä välillä muistuttamassa itselleen, miksi tätä työtä tehdään.
Mieleenpainuvin muisto Urholla löytyy aavalta mereltä.

– Olimme Ruotsissa Nato-harjoituksessa, ja sitten tulimme Jurmo-veneillä Itämeren yli. Ja se, miten siellä pystyy nukkumaan keskellä merenkäyntiä, jää ikuisesti mieleen.

Prikaatin äänenkannattaja

Vuonna 1935 perustettu Fanbäraren ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Sisällöstä vastaa Uudenmaan prikaati ja sen komentaja, kommodori Mikko Laakkonen vastaavana julkaisijana. Lehteä tekevät myös paikallisen varusmiestoimikunnan, Beväringskommittén varusmiehet.

Rahoitus puolestaan tulee prikaatin killalta, joka kustantaa painon, postituksen sekä päätoimittajan palkkion. Lehdessä on myös erikseen varattuja osioita kiltaan liittyviin juttuihin. Tärkein ohjenuora juttuja kirjoittaessa on kuitenkin kytkös prikaatiin.

– Sitähän voi kirjoittaa mistä tahansa, mikä liittyy Puolustusvoimiin, puolustusteollisuuteen ja niin edelleen, mutta siinä on aina se punainen lanka, Urho toteaa.
Urho arvostaa Laakkosen ”hands on” -asennetta lehden tuottamiseen. Tämä tuo jokaiseen kokoukseen omia ideoitaan ja näkemyksiään.

– Hän oli aikaisemmin Rannikonpuolustajan päätoimittaja, joten hänellä on journalistista osaamista. On ollut ilo tehdä hänen kanssaan töitä myöskin siksi, koska hän välittää tästä – tämä on hänelle todella tärkeä lehti.

Erityisesti Laakkonen on Urhon mukaan arvostanut sitä, että lehdessä on viime aikoina panostettu yhä enemmän kuvajournalismiin, ja varusmieskuvaajat pääsevät ottamaan toinen toistaan hienompia kuvia.

– Ettei ole pelkkää somea.

Varusmiehetkin vastuussa

Vaikka suuremmat linjat määrittää ylempi johto, on varusmiehillä myös kunnolla tekemistä lehden toimituksessa.

Jääkäri Oliver Carlsson on iloinen, että hänellä on Fanbärarenin toimittajana varsin vapaat kädet juttuja tehdessään.

– Voin omalla luovuudellani tehdä jutut oikeastaan miten haluan.

Carlsson kertoo, että jokaisella lehdellä on yleensä jokin teema. Aiemmin hän haastatteli esimerkiksi reserviläistä, joka tuli Pohjanmaalta saakka kertomaan omia inttimuistojaan. Lehdessä näkyy tietenkin myös paljon varusmiehiä ja henkilökuntaa.

– Oikeastaan kaikki, joilla on jotain tekemistä prikaatin kanssa, voivat tulla lehteen.

Myös Fanbärarenin graafikko-kuvaaja, jääkäri Lucas Sandvik kehaisee palvelustehtäviensä vapautta. Hän suunnittelee esimerkiksi, mihin järjestykseen artikkelit laitetaan ja mitkä kuvat valikoituvat lehteen.

Sandvik on tehnyt ennen palvelustaankin paljon video- ja valokuvausta. Tehtävä oli hänelle mieluinen hänen tulevaisuudensuunnitelmiaan silmällä pitäen.

– Haluaisin tehdä elokuvia tai jotain vastaavaa.

Koska Carlsson ja Sandvik ovat osa Beväringskommittéta, eivät heidän tehtävänsä rajoitu pelkästään Fanbärarenin luomiseen.

– Teemme täällä prikaatissa ihan perushommia: järjestämme varusmiehille tapahtumia, pidämme Beväringskommittén talosta huolta, siivoilemme ja palautamme pulloja – näitä tehtäviä, mitä VMTK-toiminnan mukana tulee.


Ted Urho (vas.) luovuttaa päätoimittajuuden Sebastian Dahlströmille iloisissa tunnelmissa. Kuva: Lempi Leinonen

Päätoimittajien pieni maailma

Dahlström ei omana inttiaikanaan ollut Fanbärarenin toimittajana, mutta palveli kylläkin Dragsvikissä.

– Kesällä 2000 astuin ensimmäistä kertaa portista sisään.

Kaksikko löytää yllättäen heitä yhdistävän tekijän.

– Oletko säkin 2/00? Oltiinko me samaan aikaan? Urho kysyy.

Lyhyen selvittelyn jälkeen todellakin ilmenee, että Dahlström ja Urho aloittivat palveluksensa samaan aikaan Uudenmaan prikaatissa, vaikka heidän tiensä eivät koskaan kohdanneetkaan.

– Sebastian oppi kaiken puolessa vuodessa, mun piti jäädä tänne vuodeksi, Urho murjaisee.

Urho kertoo, että löysi Fanbärareniin Beväringskommittén puheenjohtajana kirjoittamansa jutun, kun hän pari vuosikymmentä myöhemmin aloitti päätoimittajana. Nyt, kun journalistista kokemusta on karttunut, hän naureskelee, miten tuosta jutusta saattoikin unohtua kuva.

Beväringskommittén pieni talo on pysynyt juuri sellaisena kuin Urho sen muistaakin. Hän toteaa, että vuosituhannen alussa kilta tuki varusmiehiä hulppealla DVD- ja VHS-kokoelmalla, jotka olivatkin kovassa kulutuksessa.

– Olen nyt nähnyt Gladiator-leffan noin 13 kertaa, koska se oli koko ajan pyörimässä siellä isossa telkkarissa.

Kurssi pysyy

Dahlströmillä ei ole suunnitelmissa lähteä erityisemmin muuttamaan lehden hyväksi todettua linjaa. Voi kuitenkin olla, että visuaalisessa ilmeessä nähdään jonkinlaista justeerausta, onhan Dahlströmissä jonkin verran graafikon vikaa.
Urholla on yksi asia, jonka hän jättää seuraajalleen pohdittavaksi: nuorempi polvi.

– Olen yrittänyt parin viime vuoden aikana tavoittaa varusmiehiä paremmin, että sillä olisi heille jotain luettavaa.

Hän huomauttaa, että jos Fanbäraren kirjoittaa jostain teknisestä aiheesta tai vaikkapa sotaharjoituksesta, voi se olla hyvinkin mielenkiintoista reserviläisille, yhteistyökumppaneille ja sidosryhmien edustajille, mutta varusmiesten huomiota se ei välttämättä herätä.

– Sehän on heille arkea.

Urho nostaa esiin myös informaatiopuolustuksellisen puolen.

– Pitää muistaa, että tätä lehteä eivät lue pelkästään ystävämme vaan myös vihollisemme. Siinä mielessä tämä on osa sotilaallista viestintää.

Tärkein ohje jää kuitenkin viimeiseksi.

– Ja teet niin kuin komentaja käskee.

– Asia selvä! Dahlström kuittaa.