Asepalvelus auttaa suomalaisia ymmärtämään, miksi Ukrainaa täytyy tukea
Kirjoittajan mielestä asepalveluksen suorittaminen tarjoaa nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden pohtia Ukrainan tilannetta.
Vuonna 2022 ensimmäiset tiedot Venäjän tekemistä lukuisista sotarikoksista herättivät suomalaisissa hyvin voimakkaita tunteita.
Profiilikuvaan päivitettiin Ukrainan lippu ja Kremlin tuomitsevia viestejä peukutettiin ahkerasti. Myös hyväntekeväisyyteen liikeni runsaasti tavaraa ja rahaa.
Nykyään Venäjän yöllisistä iskuista, siis pommituksista, joissa kodeissaan nukkuvien perheiden elämä loppuu, uutisoidaan pääosin uutissyötteen seurantaosiossa, johon päivitetään muutaman tunnin välein lyhyt raportti uusimman räjähdyksen sijainnista ja kuolonuhreista.
Rintamalinjan muutokset sekä kaupunkien drooni- ja ohjusiskut ovat niin yleisiä, etteivät ne valitettavasti ole enää varsinaisia "uutisia".
Tarinat, luvut ja jopa kuvat maailman kärsimyksistä sulautuvat yhdeksi harmaaksi massaksi, jonka todellista merkitystä on yhä hankalampi hahmottaa.
Tiedotustilaisuuksien klassikkolausahdus "Maailma on muuttunut pysyvästi" on kulunut latteaksi fraasiksi, merkityksettömäksi korulauseeksi, jota voi toistella huoletta tilanteessa kuin tilanteessa.
Niin pinnalliselta ja vähättelevältä kuin asian toteaminen kuulostaakin, on asepalvelukseen astuminen saanut monen nuoren ymmärtämään sotaa käyvien ukrainalaisten tilannetta edes hieman paremmin.
Armeija-arjen kokemuksia ei tietenkään millään tasolla voi verrata täysimittaisen sodan aiheuttamiin tuntemuksiin – viikonlopun virka-apuun "hajoaminen" tai ruuan syöminen pakista eivät ole rankkoja kokemuksia.
Taistelutilanteiden harjoittelu antaa varusmiehelle kuitenkin mahdollisuuden pohtia sodan todellisuutta, jossa samanikäiset ukrainalaiset nuoret elävät parhaillaan.
Yksi jos toinenkin kipinämikko on saattanut aamuyön vuorossaan miettiä, millainen olotila olisikaan, jos kuusikon lomasta hiipisi sotilaita, jotka vastaisivatkin tunnussanaan suuliekeillä.
Varusteet kastelevan sateen lisäksi taivaalta voisi tihuttaa myös valkoista fosforia, joka tarttuessaan kankaaseen syttyy pian sammuttamisen jälkeen uudelleen liekkeihin.
Ennen armeijaan lähtöä ihmisillä on usein hyvinkin vääriä olettamia taistelutoiminnan realiteeteista, jotka ovat syntyneet esimerkiksi videopelien ja elokuvien seurauksena.
Palvelusta suorittavana en väitä, että pystyisin oppimani partiohyökkäyksen avulla mallintamaan todellista sodankäyntiä, mutta tiedän ainakin, että aseen kannatteleminen on yllättävän raskasta, tähtääminen monimutkaista ja kommunikaatio haasteellista.
Armeijan tarkkaan suunniteltu koulutus karistaakin nuorilta pois pahimmat illuusiot ja ylimielisen itsevarmuuden, mikä pahimmillaan voi johtaa jopa sodankäynnin romantisointiin.
Myös armeijassa vallitseva ajattelutapa muuttaa osaltaan ihmisten asennoitumista turvallisuuspolitiikkaan ja maanpuolustukseen.
Harjoituksissa ei enää puhuta idästä hyökkäävästä "keltaisesta valtiosta", vaan Venäjästä keskustellaan nyt suoraan ja todenmukaisesti.
Toisin kuin aiempina vuosikymmeninä, kiristyvä turvallisuustilanne on nyt varusmiesten mielissä enemmän tai vähemmän läsnä, vaikka Suomeen ei kohdistukaan suoraa sotilaallista uhkaa.
Kaikki hiljaisesti ymmärtävät, mitä varten taistelutaitoja opetetaan vuosittain yli 20 000 suomalaiselle nuorelle.
Laajasti jaettu ymmärrys auttaa suomalaisia puskemaan psykologisesti raskaan sotaväsymyksen läpi ja tukemaan Ukrainan taistelua Venäjää vastaan, mikä jatkuu edelleen aivan yhtä voimakkaana kuin vuonna 2022.
