Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: puolustusvoimat

Baana 17 lentotoimintaharjoituksen tavoitteena on nuorten ohjaajien kouluttaminen toimimaan maantietukikohdassa

Yläilmoista maantielle ja takaisin ilmaan

Joonas Niemi

Ilmavoimien Ruska 17 -ilmaoperaatioharjoitus järjestetään 9.–13. lokakuuta. Ruska 17 on koulutettavien joukkojen määrässä mitattuna vuoden suurin ilmavoimien sotaharjoitus. Karjalan lennosto järjestää 2.– 6. lokakuuta Ruska 17 harjoituksesta erillisen, mutta siihen liittyvän Baana 17 – lentotoimintaharjoituksen.

Baana 17 – lentotoimintaharjoitusta varten käyttöön otetaan kantatiellä 88 sijaitseva Vieremän tukikohta, jota käytetään myös Ruska – 17 harjoituksessa. Saman tukikohdan käytöllä kahdessa harjoituksessa pyritään säästämään resursseja.

– Kerran vuodessa halutaan harjoitella maantietukikohdassa ja yleensä myös Ruska pääsotaharjoituksessa on käytössä maantietukikohta. Tänä vuonna kyseinen tukikohta on Vieremän tukikohta, jota käytetään molemmissa harjoituksissa sen sijaan, että molempia harjoituksia varten rakennettaisiin erilliset tukikohdat, jotka purettaisiin molempien harjoitusten jälkeen, toteaa Baana – 17 harjoituksen johtaja everstiluutnantti Tomi Böhm Karjalan lennostosta.

Vieremän tukikohdan lisäksi harjoituksessa on vahvasti mukana Rissalan tukikohta. Harjoitukseen osallistuu lisäksi myös ruotsalainen lento-osasto. Harjoitus ajoittuu 4.– 5. lokakuuta aikavälillä klo 9–23 ja 6. lokakuuta aikavälillä klo 9–16.30.

– Hävittäjät toimivat Kuopiosta Hornet–kalustolla, Tikkakoskelta Hawk–kalustolla ja Pirkkalasta yhteyskonekalustolla. Harjoituksen aikana viimeistään perjantaina ruotsalaiset käyvät suorittamassa läpilaskuja Vieremälle kotitukikohdastaan Kallaxista käsin, kertoo Böhm

Harjoituksen aikana aktiivisimmin käytössä olevat tukikohdat ovat Kuopion tukikohta ja Hawk–koulutuksen osalta Tikkakoski. Vieremän osalta harjoitus käynnistyy toden teolla keskiviikkona, kun koneet nousevat ilmaan.

– Puolen päivän jälkeen keskiviikkona aloitetaan lentotoiminta. Toiminta Vieremällä on aikataulutettu puolen tunnin aikaikkunoihin koneparille/koneparvelle. Vieremän päässä harjoitus sujuu liukuhihnatyönä, Böhm kuvailee harjoituksen kulkua.

Baana 17 lentotoimintaharjoituksen tavoitteena on nuorten ohjaajien kouluttaminen toimimaan maantietukikohdassa.

– Baana on opetuspainotteinen peruskoulutusharjoitus, jonka jälkeen nuoret ohjaajat ovat kelpoisia toimimaan sodanajan olosuhteissa maantietukikohdasta käsin. Maantietukikohta on kapeampi ja lyhyempi, kuin kotitukikohdan kiitotie, jossa tavallisesti operoidaan. Lisäksi lähestymislaitteet ja valaistusolosuhteet ovat huonommat kuin tavallisessa tukikohdassa, kertoo Böhm.