Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Janne Karjalainen

Viikko sitten kotiutunut Tino Hakanen oppi ottamaan valmiusyksikössä huomioon, että kaikkien palvelus kestää yhtä kauan.

Valmiusyksikössä johtaja toimii alaistensa rinnalla

Saana Sjöblom

Tino Hakanen siirtyi reserviin vänrikin sotilasarvossa 14. joulukuuta. Hän suoritti varusmiespalveluksen panssaritiedustelutulenjohtajana valmiusyksikössä.

Tino Hakanen / Panssaritiedustelutulenjohtaja / Valmiusyksikkö

"Parasta valmiusyksikössä oli monipuolisten palvelustehtävien tekeminen. Suosittelen tehtävää siksi, että ensiksi saa perusteellisen koulutuksen yhteen aselajiin, ja sitä pääsee hyödyntämään myöhemmin muiden taitojen kanssa.

Mieleenpainuvin muistoni on taisteluharjoitus, jonka aikana satoi kaatamalla. Seisoin yhdessä vaiheessa rännin alla nostamassa muita sisään ikkunasta ja niskaani satoi vettä kuin saavista. Hommat hoidettiin silti hyvällä tekemisen meiningillä ikävistä olosuhteista huolimatta!

Rankin kokemus oli varmaan silloin, kun vaunumme jäi jumiin kahden kiven väliin ja seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä panssaritiedustelemaan. Olimme jo menossa nukkumaan edeltävänä iltana, kun kouluttaja ilmoitti herätyksen olevankin kahdelta. Silloin ei auttanut muu kuin antaa miehistölle uudet käskyt. Lähdimme tiedustelemaan jalan ja itse kultakin pääsi silloin muutama ärräpää.

Valmiusyksikössä johtajan on otettava huomioon, että kaikilla on sama palvelusaika ja teemme käytännössä samoja tehtäviä kuin miehistön jäsenet. Myös johtajat kokoavat telttaa ja ovat vartiovuoroissa. Johtaminen on valmiusyksikössä todella erilaista kuin muissa perusyksiköissä.

Vuoden palveluksessa muodostuu tiivis porukka. Vaikka metsässä oli välillä rankempaa, hyvien kavereiden kanssa pärjäsi kyllä. Valmiusyksikössä tarvitaan henkistä jaksamista, päättäväisyyttä sekä tekemisen halua. Jos intoa riittää, niin hyvä tulee!"

Maavoimien palkatusta henkilöstöstä ja varusmiehistä muodostetuilla valmiusyksiköillä parannetaan valmiutta vastata nopeisiin turvallisuusympäristössä tapahtuviin muutoksiin kotimaassa. Valmiusyksiköt ovat osa niitä maavoimien joukkoja, jotka ovat tarpeen mukaan nopeasti käytettävissä.