Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Jan Heikkilä

Ensimmäistä kertaa kertausharjoituksiin osallistuva alikersantti reservissä Max Lindström kertoo, että intoa on riittänyt.

Uusimaa 17 -harjoitus jatkuu Länsi-Uudellamaalla

Jesse Kantanen

Osa puolustusvoimien pääsotaharjoitukseen osallistuvista joukoista on Porin prikaatin reserviläisiä. Varsinaiset taisteluharjoitukset alkoivat torstaina 30. marraskuuta.

Uusimaa 17 -harjoitus on jatkunut läntisellä Uudellamaalla.

– Kertausharjoitukset alkoivat maanantaina, ja torstaina siirryimme tänne Säkylästä, Raaseporin alueelta löydetty kersantti reservissä Edward Juvonen kertoo.

Juvonen sanoo olevansa kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa. Pienestä lumituiskusta huolimatta taistelutahto on pysynyt hyvänä, ja metsässä rämpiminen on yhä mukavaa.

– Hankoon asti olisi tarkoitus hyökätä, hän hymyilee.

Harjoituksessa olevan tukikomppanian pääkouluttaja, kapteeni Matti Kulmasen mukaan komppanian miehitys on hieman vajaa.

– Monet reserviläiset palvelivat varusmiesaikanaan Suomen kansainvälisessä valmiusjoukossa ja ovat tällä hetkellä ulkomailla kriisinhallintaoperaatioissa, hän kertoo.

SKVJ-koulutuksen saaneet taistelijat on erikoiskoulutettu kriisinhallintatehtäviin. Kulmanen sanoo kriisinhallintakokemuksen näkyvän komppanian toiminnassa esimerkiksi siten, että reserviläiset ovat oma-aloitteisia ja kouluttavat samalla myös toisiaan.

Raaseporin kaupunki on parhaillaan päivittämässä valmiussuunnitelmaansa.

– Harjoitus ei ole juurikaan näkynyt katukuvassamme, vaan tavallinen arki on jatkunut. Tositilanteessa asia olisi tietenkin toisin, Raaseporin kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvist kertoo.

Lundqvistin mukaan kunnat eivät ole Uusimaa 17 -harjoituksessa mukana.

– Harjoitus on kuitenkin parantanut tietoisuuttamme valmiussuunnitelman päivittämisessä, hän sanoo.

Hänen mukaansa nykyisessä valmiussuunnitelmassa keskitytään esimerkiksi toimiin suuronnettomuuden sattuessa, mutta hän myöntää, että sotilaallisen kriisin kohdatessa valmiustaso voisi olla parempi.

Tämän viikon maanantaina 27. marraskuuta alkaneessa puolustusvoimien pääsotaharjoituksessa varusmiesten, reserviläisten sekä puolustusvoimien henkilökunnan yhteinen vahvuus on noin 9 000 henkilöä. Lisäksi mukana on viranomaisia muun muassa poliisista, Liikenteen turvallisuusvirastosta sekä Helsingin kaupungin pelastuslaitokselta.