Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Joni Oksanen

Taistelupaita korvaa takin mukavuudellaan

Heidi Tuomola

Keveys ja kestävyys ovat taisteluasun suunnittelun avainasemissa. Tulevaisuuden sotilaan kaapissa vaatteita voi olla nykyistä enemmän.

Maastopuku M05:n takki voi pian olla taisteluvarusteena historiaa. Erilaisten kompromissien yhteissummana syntyneellä M05-asukokonaisuudella pyrittiin suunnitteluvaiheessa kattamaan monenlaisia tarpeita, joista vain yksi oli taisteluun soveltuminen. Nykyinen paksusta kankaasta tehty M05 ei ole tämän vuoksi paras mahdollinen taisteluasu. Järjestelmäkeskuksen talousmateriaalisektorin johtajan, komentajakapteeni Jarkko Miettisen mukaan tällä hetkellä käytössä olevalle uniformulle asetetut ulkonäkötarpeet muun muassa takin leikkauksen suhteen vaikeuttavat taistelijan liikkumista.

– Taistelutakki on hieman vanhanaikainen ja tulee varmasti jäämään pelkästään taukotakiksi ja loma-asun yläosaksi, Miettinen summaa.

Valtamediassa keskikesällä paljon esillä olleen yhteispohjoismaalaisen taisteluasuhankkeen toivotaan olevan vastaus tarpeille. Ennen uuden puvun käyttöön tulemista taisteluvarustusta täydennetään M11-taistelupaidalla, joka on suunniteltu täyttämään kentältä kerrottuja tarpeita.

– On jo pitkään ollut tiedossa, että tarvitsemme uuden taisteluasumallin 2020-luvun alkuun mennessä. Uutta asua suunnitellaan pelkästään sotilaallisesta näkökulmasta ja M05:n olisi tarkoitus jäädä sen rinnalle loma- ja kasarmiasuksi, Miettinen kertoo.

– Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa yhteistyö keskittyy nimenomaan hyvän mallin aikaansaamiseksi. Jokaisen mukana olevan maan uniformuun tulisi kansallisesti tunnistettava kuvio, joka meillä olisi maastopuvuissa tälläkin hetkellä oleva M05-kuosi, Miettinen avaa.

Miettisen mukaan tulevan puvun suunnittelu eroaa nykyisen asun kehitysvaiheista hyvin paljon.

– Ennen pohdimme itse suunnittelun kangasvaihtoehtoja myöten. Nyt kerromme ulkopuoliselle taholle, mitä tarvitsemme ja mitä edellytyksiä puvun pitää täyttää. Voimme keskittyä pelkästään omiin tarpeisiimme ja toivottavasti saamme mukaan ison taisteluasuja tuottavan yrityksen sekä pohjoismaisen tuen, Miettinen toteaa.

Tulevaisuuden palveluspukua tullaan suunnitteluvaiheen aikana testaamaan Suomessakin neljässä eri joukko-osastossa ja kansainvälisissä tehtävissä.

Paita korvaa takin

Suomalaiset rauhanturvaajat ovat testanneet vuoden ajan Afganistanin kenttäolosuhteissa uutta M11-taistelupaitaa, jonka on tarkoitus keventää taistelijan vaatekerroksia. Valmiin paidan toimitukset on tarkoitus aloittaa marraskuussa ensin Suomen kansainväliselle valmiusjoukolle ja lopulta mahdollisesti myös muille.

Järjestelmäkeskuksen talousmateriaalisektorilla työskentelevän insinööri Raija Ketolan mukaan reilun viiden vuoden kehitystyö on saanut hyvän vastaanoton testiryhmässä.

– Taistelupaita istuu vartalolla, sillä sen luotisuojaliivin alle menevä osa on trikooneulosta, joka myös hengittää taistelutakkia huomattavasti paremmin, Ketola kuvaa.

Uudessa kolmelle vuodenajalle suunnitellussa taistelupaidassa trikoinen keskiosa on ruskean värinen. Paksummasta kankaasta ommellut hihat sen sijaan voivat olla tuttua vihreää M05-kuosia tai hiekan väristä M04-häivekuviota.
Ketolan mukaan vaatimukset pidettiin paitaa suunniteltaessa hyvin korkealla. Uusi tuote ei hänen mukaansa ole rinnastettavissa jo käytössä olevaan helletakkiin.

– Kankaita valitessa pohdimme paljon muun muassa repäisykestävyyttä ja paloturvallisuutta. Paidassa onkin aivan erilainen palosuojaus kuin nykyisessä maastopuvussa. Valittu kangasmateriaali ei pala lainkaan, Ketola kuvailee ominaisuuksia.

Taistelupaita tulee Miettisen mukaan vähentämään ennen kaikkea taistelijaan kohdistuvaa lämpökuormaa.

– Jopa Suomessa saattaa olla kesällä hyvin kuuma. Ylimääräisten vaatekerroksien ja taskujen sekä saumojen saaminen pois suoja- ja taisteluliivien alta lisää taistelijan kykyä toimia pidempään, Miettinen kertoo.

Talousmateriaalisektori ei pohdi vain taisteluvarustuksen parantamista. Ketolan mukaan seuraavaksi työn alle tulee smurffipukuna tunnettu urheilupuku, jonka nykyinen malli on palvellut pitkään.

–Aloitamme urheilupuvun suunnittelussakin kangasvaihtoehdoista. Tämän hetkinen college ei varmastikaan ole nykyisten kangasvaihtoehtojen rinnalla paras mahdollinen, Ketola naurahtaa.

Taistelupaita M11:n kaulus on poolomainen, ja siinä on vetoketju. Kokonaisuus ei kuitenkaan muistuta aluspaitaa. Suunnittelutyön aikana paitaa on verrattu vapailla markkinoilla myynnissä oleviin taistelupaitoihin. Marraskuussa toimitettavassa ensimmäisessä erässä paitoja tulee Suomen kansainvälisten valmiusjoukkojen käyttöön 150 kappaletta.  Kuva: Ville Kokkomäki, kuvamuokkaus: Rasmus Härkönen


Käyttöikää lisätään palveluspukuihin harkitusti

Maastopuku eroaa monista vaatteista kuviointinsa lisäksi kestävyydellään. Järjestelykeskuksen talousmateriaalisektorin johtaja, komentajakapteeni Jarkko Miettisen mukaan yksittäinen maastopuku kestää rauhanajan kulutusta noin kolme vuotta.

– Taisteluasuna jatkuvassa käytössä olevan puvun on suunniteltu kestävän puolesta vuodesta vuoteen, Miettinen kertoo.

Pukujen käyttöikää kasvatetaan pienten korjausten avulla, jotka tehdään keskitetysti puolustusvoimien vaatetuskorjaamon kahdessa tuotantolaitoksessa Mikkelissä tai Säkylässä.

– Korjauksissa aina mietitään, mitä kannattaa tehdä. Ne ovat pieniä ompelutöitä, vetoketjunvaihtoja, paikkoja ja sen sellaisia – mitään hihan irtoamisia ei ole järkevää korjata. Poikkeusoloissahan sillä ei ole mitään väliä, onko puvussa paikka, mutta lomavaatteissa on, Miettinen valaisee.

Puolustusvoimien tarjoamissa vaatteissa on poikkeuksetta kotipesukielto, joka on erityisen tärkeä huomioida maastopuvun kohdalla. Kuluttajille tarjolla olevissa pesuaineissa mukana olevat kirkasteet heikentävät puvun maastoutumiskykyä.
Pukuja ei pesuaineiden vuoksi systemaattisesti tarkasteta, mutta joskus sattumalta harjoituksissa käy ilmi, että puvun suoja lämpötiedustelu- ja pimeänäkölaitteille on heikentynyt, Miettinen kertoo.