Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Jouni Leppäsaajo

Säkylän Varuskunnan Urheilijat oli yhtä hymyä voitokkaan loppuottelun jälkeen.

Säkylän Varuskunnan Urheilijat juhli futsal-kultaa Jyväskylässä

Roni Raunola

Sotilasurheiluliitto järjesti futsal-turnauksen ensimmäistä kertaa historiassaan eilen keskiviikkona. Jatkossa lajin parissa tullaan kisaamaan vuosittain.

Suomen Sotilasurheiluliiton toiminnanjohtaja Jouni Leppäsaajo kertoo, että idea kisojen järjestämisestä lähti varusmiehiltä viime vuoden puolella.

– Varusmiesten liikuntakerhojen koulutuspäivillä varusmiehet kyselivät, minkä takia futsalissa ei vielä ole turnausta.

Turnausta kohtaan osoitettiin runsaasti mielenkiintoa, eivätkä kaikki halukkaat joukkueet voineet lopulta osallistua, koska Jyväskylän Monitoimitalo tarjosi erinomaiset, mutta rajalliset olosuhteet peleille.

– 11 joukkuetta olisi halunnut tulla mukaan, mutta kahdeksan oli maksimimäärä. Pelasimme yhdellä kentällä, ja aika oli rajallinen. Illalla oli tulossa muita otteluita, emmekä pystyneet venymään aikataulullisesti, Leppäsaajo sanoo.

Tulevina vuosina futsal-turnausta on määrä laajentaa siten, että yhä useampien varuskuntien joukkueet pääsisivät mukaan.

– Haemme sopivaa paikkaa ja järjestäjää, tässä on väläytelty eri vaihtoehtoja, Leppäsaajo toteaa.

Loppuottelun tiukkojen vaiheiden jälkeen Säkylän Varuskunnan Urheilijat nappasi 2–3-voiton Kajaanin Varuskunnan Urheilijoista. Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran jo alkulohkossa, jolloin tuloksena oli tasalukemat 1–1.

Tappioitta turnauksen mestaruuteen edennyt Säkylä pommitti viidessä mittelössa peräti 18 maalia. Turnauksen pistepörssin voittaja, Säkylän riveissä pelannut Mikke Louhela, taituroi otteluissa tehot 6+2.