Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Valtteri Nevalainen

91-vuotias Fred Ehrström tutkii kannuksia, joilla hän ratsasti sodan jälkeen useita kertoja harrastusmielessä

Ratsain rintamalle, mutta jalkaisin taisteluun

Alberto Politi

Hevoset tarjosivat sotavuosina arvokasta kuljetusapua ja mahdollistivat nopean siirtymisen vaikeassakin maastossa. Sodan jälkeen uusia ratsumiehiä ei kuitenkaan ole koulutettu.

Aamulla on aikainen herätys. Sitten hypätään hevosen satulaan ja ratsastetaan maastossa, maneesissa tai kaviouralla. Tämän jälkeen on yleensä vuorossa tavallista jalkaväkikoulutusta hevosen lepäillessä pilttuussan. Ennen kuin ehtii hengähtää on vielä puhdistettava talli, kannettava sonta ulos sekä juotettava, rehustettava ja harjattava hevoset. Mikäli aikaa jää, voi illalla rustata kirjeitä läheisilleen tai vierailla sotapesässä.

Nykypäivänä sotapesää kutsuttaisiin sotilaskodiksi.

Osapuilleen tällainen oli 91-vuotiaan Fred Ehrströmin tavallinen palveluspäivä Ratsuväen koulutuskeskuksessa Lappeenrannan Rakuunamäellä. Kahta kuukautta aiemmin 18 vuotta täyttäneen Ehrströmin alokaskoulutus alkoi lokakuussa 1943. Oman lisänsä palvelusarkeen toi se, että samaan aikaan Suomen itärajalla käytiin jatkosotaa.

– Kyllähän me tiesimme, että rintamalle saattaa joutua. Meidän piti olla koko ajan valmiina lähtemään, jos käsky käy, mutta muuten emme ajatelleet asiaa, Ehrström kertoo.

Paljasjalkaisena helsinkiläisenä Ehrström ei ollut juuri ratsastanut ennen palvelustaan. Hänen käytännössä ainoat kokemuksensa hevosista ennen varusmiespalvelusta olivat Kirkkonummelta, jossa hän oli käynyt toisinaan ohjastamassa auraa tai kärryjä vetäneitä hevosia.

 

Ehrströmin vanhemmilla ja isoveljellä oli enemmän ratsastuskokemusta, ja heidän esimerkkinsä inspiroi häntä suorittamaan varusmiespalveluksen ratsuväessä. Ratsuväki oli kuitenkin haluttu paikka palvella, eikä sinne pääseminen ollut itsestäänselvyys. Kutsunnoissa Ehrström onnistui vakuuttamaan valitsijat sillä, että hän oli edellisvuoden marraskuussa liittynyt Helsingin ratsuväkisuojeluskuntaan.

–Ratsuväkisuojeluskunnassa ei tosin silloin päässyt ratsastamaan, koska kaikki hevoset olivat rintamalla. Suojeluskuntapalvelus oli lähinnä sellaista, että juostiin Ruskeasuon metsässä, Ehrström kuvailee.

Vaikka ratsuväen alokaskoulutus oli rankkaa eikä lomia käytännössä ollut, koki Ehrström päässeensä helpommalla kuin Lappeenrannassa palvelleet jalkaväen alokkaat.

– Minä olin aina sitä mieltä, että hevoset helpottivat alokasaikaamme. Niiden kanssa oli miellyttävää ja kiinnostavaa toimia. Meillä oli kaikilla omat nimikkoratsut, ja tammani Lysti sattui olemaan kiltti ja nopea.

 

Jatkosotaan lähetettiin Suomesta yhteensä noin 45 000 hevosta. Niitä käytettiin vain harvoin taistelutoimissa, mutta ne mahdollistivat nopean siirtymisen erityisesti vaikeakulkuisessa maastossa, ja helpottivat huoltokuljetuksia. Koulutuksen saaneille ratsumiehille, joita oli vain noin 2 500, hevoset olivat kuitenkin lähinnä siirtymistapa. Varsinaiset taistelut käytiin jalkaisin.

Myös Ehrström sai totutella ratsumiesten toimintatapoihin.

– Harjoittelimme toistuvasti hevoselta jalkautumista. Välillä kävimme läpi myös vahvistettua jalkautumista, jossa yhden miehen piti jäädä huolehtimaan yhdeksästä hevosesta muiden taistellessa jalkaisin, Ehrström muistelee.

 

Hevosten käyttö väheni merkittävästi jatkosodan loppuvaiheessa. Sodan jälkeen moottoroitujen ajoneuvojen todettiin ajaneen ratsuväen ohi, minkä seurauksena ratsuväestä luovuttiin. Viimeinen ratsuväkirykmentti jalkautettiin vuonna 1947. Ehrstömkin sai kokea sodan loppuvaiheessa omakohtaisesti, mitä ratsumiesten tarpeen väheneminen tarkoitti.

Kun Ehrström päätti aliupseerikoulun Lappeenrannassa toukokuussa 1944, hänet siirrettin kouluttajaksi alokaseskadroonaan Kouvolaan, jossa oli huomattava osa Hämeen Ratsurykmenttiin kuuluneista ratsuista. Ehrstöm ei kuitenkaan ehtinyt olla siellä kuukauttakaan ennen kuin kävi käsky lähteä jalkaisin rintamalle osana Uudenmaan rakuunarykmenttiä.

Ehrström palveli Ilomantsissa taistelulähettinä jatkosodan loppuun asti. Se tarkoitti sitä, että palvelus ratsastaen oli ohitse. Varusmiespalveluksensa jälkeen Ehrström nousi vielä useita kertoja ratsaille harrastusmielessä, mutta ei enää puolustusvoimien palveluksessa.