Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Christian Pirskanen

Kenraali Lindberg avasi vuoden ensimmäisen valtakunnallisen maanpuolustuskurssin maanantaina Säätytalolla.

Puolustusvoimat tarvitsee nopeaa reagointikykyä

Alberto Politi

Maanpuolustuskurssin avajaisissa puhuneet kenraali Jarmo Lindberg ja puolustusministeri Jussi Niinistö pitävät puolustusvoimien valmiutta tärkeänä kehittämiskohteena.

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg haluaa korostaa sotilaallisen valmiuden merkitystä.

– Monimuotoiset, nopeasti ilmaantuvat ja seurauksiltaan vakavammat uhkat edellyttävät, että joukkoja ja järjestelmiä on käytössä myös erittäin nopeasti kehittyvissä tilanteissa, Lindberg sanoo.

Lindberg toteaa, että turvallisuusympäristön tuomiin haasteisiin aiotaan jatkossakin vastata varusmiesten ja reserviläisten laadukkaalla kouluttamisella.

– Tammikuun alussa jälleen uusi ikäluokka aloitti palveluksensa. Erona aikaisempiin saapumiseriin on kuitenkin se, että valmius otetaan toiminnassa huomioon aiempaa enemmän.

Varusmiehistä ja puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvista perustetaan valmiusyksiköitä, jotka saadaan tarvittaessa myös reservistä nopeasti käyttöön.

Lindberg puhui tänään valtakunnalisen maanpuolustuskurssin avajaisissa. Samassa tilaisuudessa puhunut puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kiinnitti huomiota pitkälti samoihin asioihin kuin Lindberg. Myös Niinistön mielestä Suomen on parannettava kykyään reagoida lyhyellä varoitusajalla kehittyviin uhkiin. Hän iloitsee siitä, että vahvoja askelia tähän suuntaan on jo otettu.

Valmiusyksikkökoulutuksen aloittamisen lisäksi Niinistö nostaa esille myös viime vuonna uudistetun asevelvollisuuslain, joka mahdollistaa reserviläisten käskemisen kertausharjoituksiin ilman kolmen kuukauden ennakkoilmoitusta.

Valmiuden painottamisen lisäksi Niinistö katsoi tarpeelliseksi myös kritisoida sotilaskoulutuksen saaneita reserviläisiä, jotka ovat siirtyneet siviilipalvelukseen. Tällaisten henkilöiden määrä on ollut kasvussa viime vuosina.

– Minun on vaikea nähdä, että sadat reserviläiset olisivat varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen kokeneet sellaisen eettisen herätyksen, että aseellinen palvelus olisi yhtäkkiä vastoin heidän vakaumustaan. Vaikuttaakin siltä, ettei kaikilla reservistä siviilipalvelukseen siirtyneillä ole puhtaita jauhoja pussissaan. Nämä henkilöt eivät ansaitse arvostustamme, Niinistö päättää.

Koulutettujen reserviläisten poistuminen on Niinistön mukaan yhteiskunnan resurssien epätehokasta käyttöä. Hänen mielestä kyse ei kuitenkaan vielä ole suuren mittakaavan ongelmasta, vaan pikemmin tärkeästä periaatteelisesta kysymyksestä.

– Ei reservistä noin vain pidä lähteä ja jättää Suomea puolustamasta vain siksi, ettei asepalvelus enää huvita. Reservikarkuri nakertaa järjestelmämme uskottavuutta.

Valtakunnallisten maanpuolustuskurssien tarkoitus on antaa yhteiskunnan johtavissa asemissa työskenteleville henkilöille käsitys Suomen kokonaisturvallisuuden mallista. Puolustusvoimat on järjestänyt kyseisiä kursseja vuodesta 1961 alkaen. Tänään alkanut kurssi on järjestyksessään 220.