Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Puolustusministeriö/Tiina Takala

Pohjoismaiden puolustusministerit (vasemmalta) Claus Hjort Frederiksen (Tanska), Arnor Sigurjonsson (Islanti), Peter Hultqvist (Ruotsi), Jussi Niinistö (Suomi) sekä Ine Eriksen Søreide (Norja) tapasivat Turussa.

Pohjoismaiden puolustusministerit tapasivat Turussa

Petja Kopperoinen

Suomi on Nordefcon puheenjohtajamaa vuonna 2017. Osana puheenjohtajavuoden ohjelmaa Pohjoismaiden puolustusministerit tapasivat tällä viikolla Turussa.

Puolustusministeri Jussi Niinistö isännöi Pohjoismaiden puolustusministerien kokousta Turussa 3.–4. toukokuuta. Kokous oli osa Suomen Nordefcon puheenjohtajavuoden ohjelmaa. Puolustusministeriön asiantuntijan Sanna Oravan mukaan kokous sujui sekä sisällöllisesti että käytännön järjestelyiden puolesta hyvin sekä hyvässä yhteistyöhengessä.

– Turku ja Turun linna tarjosivat hienot ja Pohjoismaiseen yhteyteen hienosti sopivat puitteet. Työkokouksen lisäksi ministerit saivat myös lyhyen linnakierroksen, jolla he pääsivät tutustumaan pieneen palaan Suomen pohjoismaista historiaa, Orava kertoo.

Kokouksen asialistalla oli muun muassa alueellinen turvallisuustilanne uusien uhkien sekä syksyn vilkkaan harjoituskalenterin näkökulmasta.

– Keskusteluissa nousivat pinnalle etenkin kyberturvallisuus sekä terrorismin leviäminen Pohjolaan, viimeisimpänä Tukholmassa tehty raukkamainen isku, jonka kaikki Pohjoismaat ovat tuominneet, Orava kommentoi.

Kyberturvallisuuteen liittyen ministerit saivat Oravan mukaan esittelyn ja ajankohtaiskatsauksen Suomeen perustettavasta hybridiosaamiskeskuksesta, jossa useat Pohjoismaat ovat mukana.

– Osaamiskeskus on yksi väline tiedonvaihdolle ja yhteistyölle myös Pohjoismaiden kesken, Orava toteaa.

Alueellisen turvallisuuden lisäksi puolustusministerit keskustelivat myös Pohjoismaiden materiaaliyhteistyöstä.

– Suomen puheenjohtajuuskaudella tarkastellaan yhteistyömahdollisuuksia esimerkiksi logistisen varautumisen alueella, Orava kertoo.

Tämän vuoden maaliskuussa astui voimaan Pohjoismaiden materiaaliyhteistyötä koskeva valtiosopimus ja sen tiimoilta keskusteltiin pohjoismaiden taisteluasun yhteishankintaa. Toteutuessa kyseessä olisi ensimmäinen neljän Pohjoismaan yhteishankinta.

Pohjoismaiden puolustusministerien kokous oli ensimmäinen Suomen Nordefco-puheenjohtajuuskauden ministerikokous. Seuraava ministerikokous on marraskuussa, jolloin paikalle kutsutaan Pohjoismaat, Baltian maat sekä Northern Group -maat, joihon kuuluvat lisäksi Britannia, Saksa, Alankomaat ja Puola.

Nordefcon puheenjohtajuuskaudellaan Suomi painottaa alueellisen turvallisuusdialogin syventämistä ja laajentamista, yhteiskunnan varautumista ja huoltovarmuutta, arktista osaamista sekä ilmavoimayhteistyön ja harjoitustoiminnan jatkuvuutta. Syksyllä on tarkoitus toteuttaa puolustusministeriön virkamiehille suunnattu poliittisen päätöksenteon harjoitus.

– Tänä vuonna näkyvin pohjoismaisen yhteistyön ilmentymä on varmastikin 22.5.–2.6. järjestettävä Norjan, Suomen ja Ruotsin ilmavoimien yhteinen Arctic Challenge -harjoitus, johon odotetaan yli 100 ilma-alusta 11 maasta, Orava sanoo.

Arctic Challenge on yksi Euroopan suurimpia ilmavoimaharjoituksia, ja tänä vuonna Suomi on sen johtovastuussa. Oravan mukaan harjoitusta on tulevaisuudessa pyrkimys laajentaa yhä monipuolisemmaksi ja haastavammaksi.