Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Rasmus Härkönen, puolustusvoimat

Peruskoulutuskaudesta muistoja ja uuden oppimista

Carlos Sunila

”Peruskoulutuskauteni Jääkäriprikaatissa päättyi viime viikolla. Minulle jäi käteen aivan hirveästi muistoja kuluneiden kahdeksan viikon ajalta. Sekaan mahtuu sekä hyviä että huonoja hetkiä.”

Jääkäri Valtteri Kuoppala / Jääkäriprikaati, Rovaniemi / Tukikohtakomppania / TJ293

"Alokkaana opin paljon uusia asioita, kuten aseenkäsittelyä sekä periaatteita, joilla asiat hoidetaan ja järjestetään varusmiespalveluksessa.

Nyt jatkan jo aloittamaani kuljettajakoulutusta. Minusta tulee kuorma-autonkuljettaja, ja mahdollisesti ajan myös yhdistelmäajoneuvokortin. Haaveilin tästä koulutuksesta jo ennen inttiin tuloa, joten tämä on juuri sitä, mitä haluan intissä tehdä.

Ennen intin alkamista minulla oli voimakkaita ennakkokäsityksiä varusmiespalveluksesta, jotka hieman jännittivät, ehkä jopa pelottivat. Koko päivän taisteluharjoitus suojanaamari päässä ja usean tunnin kestävät varusmiesjohtajien runnuttamiset osoittautuivatkin vain kavereiden pelotteluksi ja villeiksi tornareiksi!

Mieleenpainuvin hetki alokas aikanani oli leikkimielinen ‘sissisiivouspalvelun’ järjestäminen yksikkömme alikersanttien toimesta. Siinä kaikkien taistelijoiden on piilouduttava tupaan kymmenessä sekunnissa siitä, kun alikersantti on avannut oven. Minun yksi tupalaiseni keksi peittää oven päiväpeitolla. Alikersantin avatessa oven hän ei voinut muuta kuin todeta hetken hämmennyksen jälkeen: ‘Tupa läpi!’. "