Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Puolustusvoimat/Combat-Camera

Northern Coasts 2017 -harjoitus kestää kaksi viikkoa.

NOCO 2017 -harjoituksessa siirryttiin taktiseen vaiheeseen

Saana Sjöblom

Käynnissä oleva monikansallinen Northern Coasts 2017 -harjoitus kestää noin kaksi viikkoa. Harjoituksessa siirryttiin viikonlopun aikana osaharjoitusvaiheesta taktiseen vaiheeseen, jossa toimitaan kuvitteellisen skenaarion mukaan.

Kriisinhallintatehtävään joukkoja kouluttavaan harjoitukseen osallistuu tällä kertaa 14 maata. Suomella on harjoituksessa mukana esikuntaupseereita ja viisi alusyksikköä. Suomalais–ruotsalaiset joukot harjoittelevat Nocossa johtamisen ja valvonnan lisäksi pinta-, ilma-, sukellusvene- sekä miinatorjuntaa. Tavoitteena on harjoitella merioperaatioita kansainvälisessä ympäristössä ja kehittää siten myös kotimaan puolustusta.

NOCO -harjoituksessa painotetaan merialueiden päivittäistä valvontaa. Itämerellä valvontaa täydennetään myös Itämeren alueen merivalvontayhteistyön (SUCBAS, Sea surveillance co-operation Baltic Sea) kautta.

– Meidän on tarvittaessa pystyttävä turvaamaan yhteiskunnalle välttämättömät kuljetukset, merivoimat tiedotti suomalais-ruotsalaisen taisteluryhmän komentajan, ruotsalaisen kommodori Bengt Lundgrenin kommentoineen harjoituksen alkaessa.

Harjoitus liittyy FISE -yhteistyöllä syntyneeseen merellisen suomalais–ruotsalaisen taisteluryhmän (SFNTG Swedish-Finnish Task Group) kehykseen. Suomen ja Ruotsin tavoitteena on saavuttaa merellisten operaatioiden toimintakyky yhteistyöllä vuoteen 2023 mennessä. Lundgren kertoi Itämeren toimintaympäristön olevan vaativa.

– Itämerellä kulkee päivittäin 2000–3000 alusta, jotka kuljettavat yli 80 prosenttia Ruotsiin ja Suomeen tuotavasta tuontitavarasta. Tärkeä meriliikenne maahan ei voi häiriintyä, Lundgren totesi.

Northern Coasts 17 -harjoitus alkoi 48 aluksen siirryttyä merelle Karlskronasta kahdeksas syyskuuta. Harjoitus päättyy 21. syyskuuta. Suomi toimii ensi vuonna isäntämaana suurelle kansainväliselle harjoitukselle, jonka toiminnan suunnittelu voi viedä jopa vuoden. Suomi isännöi Nocoa aiemmin vuosina 2010 ja 2014.