Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Valtteri Nevalainen

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen ei ole koskaan aiemmin ollut näin suurta hakijamäärää.

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki ennätysmäärä naisia

Henna-Riikka Liimatainen

Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyi eilen, 1. maaliskuuta. Palvelukseen haki 1 126 naista, joille valintatilaisuus järjestetään huhtikuun aikana.

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki keväällä 2017 yhteensä 1 126 naista, millä rikottiin viime vuoden 842 hakijan ennätys. Maavoimien esikunnassa työskentelevä kapteeni Timo Miettinen kertoo, että haun suhteen on ollut saman verran rekrytointia kuin aikaisempina vuosina, mutta hakijamäärä lisääntyi melkein 300:lla naisella.

– Kaartin jääkärirykmentti nousi kolmen kärkeen eniten haetuimmissa joukko-osastoissa. Se ei ole tainnut koskaan aiemmin olla kärkijoukoissa, Miettinen kommentoi.

Kaartin jääkärykmenttiin haki viime vuonna 76 naista, kun tänä vuonna hakijamäärä kaksinkertaistui 165 naiseen. Tämän kevään haussa eniten hakijoita olikin alueellisesti Uudellamaalla, jossa hakijoita oli 324 (211) ja toiseksi eniten Lounais-Suomessa, jossa hakijoita oli 128 (101). Kuitenkin eniten hakijoita oli Porin ja Kainuun prikaateihin.

Tämän kevään abiturientti Pihla Ampula on yksi naisista, joka haki naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Pidemmän ajan kiinnostus varusmiespalvelukseen sai Ampulan hakemaan asepalvelukseen itsensä haastamisen ja tasa-arvoisuuden nimissä.

– Mielestäni asevelvollisuus ei pitäisi olla ainoastaan miesten velvollisuus, Ampula kertoo.

Ampula tunsi vapaaehtoisen asepalveluksen hakemuksen suhteellisen helpoksi. Hakuprosessiin hänellä meni muutama viikko aikaa, sillä Ampula tuumaili ja pohti hakua samaan aikaan, kun täytti hakupaperista muutaman kohdan kerrallaan.

– Kyllä hakemuksen olisi yhdessä illassa saanut täytettyä, Ampula uskoo.

Hakemuksen Ampula lähetti viikkoa ennen hakuajan päättymistä.

– Tunteet oli silloin vähän siihen suuntaan, että nyt sitä sitten mennään, Ampula naurahtaa.

Haaveena Ampulalla on päästä heinäkuun 2/17-saapumiserään Kainuun prikaatiin. Tietoa naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen Ampula sai mielestään tarpeeksi, vaikka osaan tiedon löytäminen vaati työtä. Varusmiespalveluksen suorittaneita tuttuja Ampulalla on niin mies- kuin naispuolisista ystävistä.