Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Petteri Hentilä

Aliupseerioppilas Aaron Kankaalle oli jo varusmiespalveluksen alussa selvää, että hän käy aliupseerikurssin. Hän kehuu Urheilukoulun tarjoamia puitteita urheilemiseen.

Moukarinheittäjä kehittyy varusmiespalveluksessa

Juuso Kokkonen

Santahaminan Urheilukoulussa palvelevan moukarinheittäjän Aaron Kankaan kisakausi on sujunut mainiosti. Hän on pystynyt valmistautumaan ja harjoittelemaan kesän aikana, vaikka käy samaan aikaan varusmiespalvelusta.

Kesä on kiireistä aikaa kesälajien varusmiehille Kaartin jääkärirykmentin tiedustelukomppaniassa, jossa toimii puolustusvoimien Urheilukoulu. Monissa lajeissa on käynnissä kisakausi.

Urheilukoulun yleisurheilijat ovat olleet vauhdissa kesän kisoissa. Yleisurheilijoita on Urheilukoulussa 15.

Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuksista kilpailtiin heinäkuun puolessa välissä Puolassa. Urheilukoulusta kisoissa oli mukana viisi urheilijaa. Suurinta menestystä oli niittämässä Oskari Lehtonen, joka oli pronssia voittaneessa Suomen pikaviestijoukkueessa.

Niin kuulantyöntäjä Panu Tirkkonen, korkeushyppääjä Samuli Eriksson kuin pika-aituri Viktor Kantele jäivät omissa lajeissaan alkueriin. Eriksson nappasi kuitenkin viikonloppuna Kalevan kisoissa hopeaa ja Kantele pronssia.

Aaron Kangas eteni alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa moukarissa finaaliin asti, jossa sijoitus oli 11. Hänelle alle EM-kisat oli yksi kauden päätapahtumista. Hänen paras heittonsa finaalissa oli 65,99 metriä.

– Finaalipaikka oli tavoitteena, ja sen saavutin. Finaalissa en ihan parasta mahdollista tulosta saanut aikaan. Siinä saattoi olla vähän yliyrittämistä, 20-vuotias Kangas arvioi.

Alle 23-vuotiaiden kisoissa Kangas oli vielä vuoden tai kaksi nuorempi kuin suurin osa kilpakumppaneistaan. Hän onkin asettanut isoksi tavoitteekseen alle 23-vuotiaiden MM-kisat kahden vuoden päästä, jolloin hän on kisojen vanhinta ikäluokkaa.

Viikonloppuna käydyissä Kalevan kisoissa hän onnistui paremmin. Kankaan paras tulos finaalissa oli 69,92 metriä, ja lopputuloksissa hän oli viides.

– Onnistuin tasooni nähden tosin hyvin. Jäin ennätyksestäni vain muutama kymmenen senttiä, Kangas sanoo.

Kankaan ennätys miesten moukarilla on 70,30 metriä, jonka hän heitti heinäkuun alussa moukarikarnevaaleilla.

Suomessa moukarinheiton taso on laaja ja tasainen. Kankaan mukaan kova kilpailu tuo lisäpotkua omaan treenaamiseen.

– On pakko kehittyä, että pysyy muiden mukana, hän pohtii.

Kankaalla on tavoitteena on ottaa koko ajan askelia eteenpäin. Maailman kovimpaan kärkeen on kuitenkin vielä matkaa.

– Kun vertaa vanhempiin heittäjiin, kaikki fyysiset ominaisuudet ovat paljon heikommat. Voimaa pitäisi saada enemmän, ja tietysti heittotekniikassakin on kehitettävää. Kun joka vuosi yrittää kehittyä, kyllä sinne huipulle mahdollisuudet on, Kangas kertoo.

 

Yleisurheilijoiden pääkisat käydään usein kesä- ja heinäkuussa. Urheilukoulussa kesäaika onkin yleisurheilijoilla ja muilla kesälajien urheilijoilla rauhoitettu urheilemiseen. Sotilaskoulutusta ei ole niin paljon kuin syksyllä tai talvella.

Kun kuumin kisakausi päättyy heinäkuun lopussa, varusmiehillä painotus siirtyy jälleen sotilaskoulutukseen.

Kangas aloitti oman varusmiespalveluksensa viime vuoden lokakuussa. Aliupseerioppilas Kangas on ollut tyytyväinen siihen, kuinka hän on pystynyt palveluksensa aikana harjoittelemaan ja kilpailemaan.

– Tiesin, että alussa syksyllä on aika tiukkaa ja rankkaa, ja on sotilaskoulutusta tiiviiseen tahtiin. Puolen vuoden jälkeen täällä on kuitenkin ollut koko ajan paremmat treenimahdollisuudet ja aikaa treenaamiseen.

Kangas ei ole kokenut, että hänen kehityksensä urheilijana olisi merkittävästi kärsinyt.

– Olen mielestäni aika hyvin saanut yhdistettyä intin ja urheilemisen. En tiedä, onko kehitys ollut parasta mahdollista, mutta olen ainakin pystynyt kehittymään. Kaikki ominaisuudet ovat parantuneet.

Urheilukoulussa varusmiehet koulutetaan tiedustelijoiksi. Tiedustelijan koulutus on fyysisesti ja henkisesti koetteleva, mutta Kankaan mukaan se ei ole häirinnyt omaa harjoittelua.

– Tiedusteluhommat eivät ehkä ole paras mahdollinen vaihtoehto tällaiselle isokokoiselle heittäjälle, mutta kyllä tämä menee tässä. Tiedusteluharjoituksiin kuuluu pitkiä kävelymatkoja ja vähän nukkumista, Kangas kertoo.