Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Kristian Wallin

Marmon ehti vielä ennen Santahaminaan siirtymistä kyyditä hääparin.

Marskin kanssa samassa kyydissä

Totti Lammela

Santahaminan omaistenpäivässä on esillä viikonloppuna autoharvinaisuus: Marsalkka Mannerheimin käytössä 20-luvun lopulla ollut Marmon.

Santahaminassa toimiva Autojoukkueiden perinnekilta jatkaa traditiotaan ja tuo omaistenpäivään jälleen historiallista esiteltävää. Marsalkka Mannerheimin edustusautona toiminut Marmon on varuskunnan vieraille näytillä.

Auto on tätä nykyä teekkarimuseon omaisuutta. Eero Friman kertoo perinnekillan olleen asian tiimoilta yhteydessä ensimmäisen kerran jo 3-4 vuotta sitten, ja auto oli päätynytkin Santahaminaan omaistenpäivään näytille.

– Nyt sitten kun Suomi juhlii 100 vuotta niin kysäisimme, haluaisiko kilta uudelleen Marmonin näytille. Ei heitä tarvinnut paljon houkutella, Friman naurahtaa.

Auton vuosimalli on 1927. Vuotta myöhemmin otetussa valokuvassa Mannerheim, yhdessä läheisen työtoverinsa kenraali Hannes Ignatiuksen kanssa, istuu hyvin saman oloisen auton kyydissä sisällissodan 10-vuotisparaatissa.

– Olemme aika varmoja, että auto on sama, koska merkki ja tuntomerkit on tunnistettavia. Suomeen noita Marmoneja tuotiin muutama, ja vuosimallin 1927 E-75 touring speedstereitä, 7-hengen avoautoja vain yksi kappale.

Marmonin loisto katosi jo 30-luvulle tullessa jolloin sitä käytettiin muun muassa Jämijärvellä sen ison moottorin ansiosta purjekoneiden hinausautona. Toiseen maailmansotaan auto ei onneksi päässyt, sen ollessa liian vanha. Sodassa oleva valtio ei ottanut rintamalla 20-luvun lopun autoja, jotka Frimanin mukaan olivat hyvin suurikulutuksisia, ja vähän ehkä arveluttavia luotettavuudellaan.

Lopulta 50-luvulla Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta osti sen. Marmonia käytettiin vappulehden myynnin edistämiseen, ja sillä haluttiin herättää huomiota ikään kuin mainoksena ja vappumielen virkistysautona. Friman muistelee auton joutuneen 70-luvulla väliin jääneiden katsastusten takia käyttökieltoon.

– Se oli muistaakseni tämmöinen kulttuurilehti Ratto, joka 80-luvulla pelasti auton sillä tavalla, että ylioppilaskunnan huoltomies, joka ehkä palkkio mielessään ilmoitti lehteen, että Mannerheimin käytössä ollut auto on teekkareilla romukasassa. Siitä Rattolehti teki häväistysartikkelin.

Tämän johdosta Teekkareiden autokerho pelasti auton Rafu Huhdan Espoon Automuseoon. Siellä auto majaili 90-luvun alkuun, jolloin joukko teekkareita ja diplomi-insinöörejä, perusti Marmonin veljeskunnan tarkoituksenaan auton kunnostaminen.

Frimanin mukaan Marmonin kunnostamista helpotti auton Atlantin takainen alkuperä – useiden Yhdysvalloissa valmistettujen autojen osia on kohtuullisesti saatavilla, vanhojen autojen harrastus on suosittua uudella mantereella. Entisöintiä hankaloitti se, että Marmon ei ollut kokoonpanomerkki, kuten monet aikalaisensa, vaan teki osia paljon itse. Veljeskunta myöskin päätyi valmistamaan ison osan osista itse.

– Suuri onnenkantamoinen oli, kun löysimme Sveitsistä samanlaisen auton. Omistaja oli hyvin ymmärtäväinen ongelmaamme kohtaan, ja kävimmekin sitten ekskursiolla paikan päällä, kameroiden ja konepiirrustusvälineiden kanssa. Aika moni auton puuttuneista tai rikkoutuneista osista on tehty itse, ja hyvin suurin osa piirustuksista on siitä sveitsiläisestä autosta tehtyjä konepiirustuskuvia.

2002 auto saatiin kilpiin, ja sen jälkeen sitä on näytetty silloin tällöin. Viikonloppuna sen tie vie Santahaminaan omaistenpäivään.