Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: puolustusvoimat

Suomalaislääkärit toimivat osana ruotsalaista joukkoa Malin keskiosissa.

Maliin lähetetään suomalaislääkäreitä

Roni Raunola

Erikoislääkärit suuntaavat Minusma-operaatioon Ruotsin Suomelle esittämästä tukipyynnöstä. Ensimmäinen ryhmä aloittaa toiminnan kriisinhallintaoperaatiossa helmikuussa 2017.

Kirurgian ylilääkäri Jaakko Keränen Sotilaslääketieteen keskuksesta kertoo, että Maliin lähtee ensi vuoden aikana yhteensä kahdeksan lääkäriä. Heistä yhdestä kolmeen lääkäriä tulee toimimaan yhtäaikaisesti operaatioalueella noin kahden kuukauden mittaisissa jaksoissa.

– Lääkärimme ovat kirurgia- sekä nukutuslääkäreitä. Erikoisosaajille on aina tarvetta kriisialueilla, Keränen toteaa.

– Kaikilla erikoislääkäreillämme on kokemusta nimenomaan vammakirurgisista toimenpiteistä ja vaikeasti vammautuneiden potilaiden hoitamisesta sekä kotimaassa että ulkomailla.

Osalla lääkäreistä on aikaisempaa kokemusta kriisinhallintaoperaatioista. Malissa he hoitavat pääsääntöisesti YK:n rauhanturvaajia.

– Tämän tapaisissa humanitaarisilla kriisialueilla resurssien mukaan hoidetaan mahdollisesti myös siviilejä, Keränen lisää.

Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan yhteistyössä Ruotsin kanssa vie eteenpäin Suomen ja Ruotsin välistä puolustusyhteistyötä.

Suomen vahvuus operaatiossa on tasavallan presidentin 9. toukokuuta 2015 tekemän päätöksen mukaan enimmillään 20 sotilasta.

Vuonna 2013 perustettu YK-johtoinen Minusma-kriisinhallintaoperaatio tukee Malin laillista hallintoa saavuttamaan turvallisen toimintaympäristö maan jälleenrakentamiseksi ja ylläpitämään sitä.