Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Petteri Hentilä

Miro Määttäselle mieluisin laji on lentopallo. Tavoitteena on paikka miesten maajoukkueessa ensi vuonna.

Hyppysissä kolmen urheilulajin suomenmestaruus

Roni Raunola

Urheilukoulussa palveleva Miro Määttänen on huippulupaus keihäänheitossa, lentopallossa ja beach volleyssa.

On tavallista, että urheiluhullun perheen lapsi aloittaa lajin harrastamisen vanhempiensa jalanjäljissä. Se, että hän päätyy voittamaan nuorten SM-kultaa sekä siinä että kahdessa muussa lajissa, on vastoin kaikkia todennäköisyyksiä.

Huhtikuun 10. päivänä palvelukseen astunut Miro Määttänen on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut merkittävää menestystä urheilun parissa. Monitaiturin elämä on ollut liikunnallista jo pienestä pitäen, ja kaikki leipälajit ovat pysyneet matkassa parikymppiseksi asti.

– Lentopalloa pelasi koko perhe, joten se tuli sitä kautta, ja beach volleyta tuli pelailtua aina kesäisin. Nuorempana kokeilin vähän kaikkia yleisurheilulajeja. Keihäänheitossa pärjäsin, joten se on jäänyt siitä lähtien, Määttänen toteaa.

Suomen urheilupiireissä on käyty vuosien ajan keskustelua siitä, missä vaiheessa nuoren lupauksen tulisi päättää yksi laji, johon panostaa täysillä. Määttäsen kohdalla monipuolinen urheilutausta on ollut suuri etu, mutta se on vaatinut tekemään kompromisseja ja uhrauksia.

– Kyllä siitä varmaankin on enemmän hyötyä ollut, että on harrastanut monipuolisesti. Tietysti päällekkäisyyksiä on tullut, mutta ei siihen itse voi oikein vaikuttaa.

Määttänen viittaa päällekkäisyyksillä kevääseen 2013, jolloin lentopallon nuorten MM-kilpailut menivät keihäänheiton edelle.

– Mieluisin lajini on lentopallo, ja siihen olenkin eniten panostanut. Pitäisihän se lajivalinta tehdä, mutta aika pitkälti lentopallon ehdoilla on mentykin muiden tullessa siinä sivussa.

 

Ykköslajinsa lentopallon kahdeksanvuotiaana aloittanut Määttänen on ollut juniorimaajoukkueiden vakiokasvoja jo vuodesta 2010.

Nykyisin Mestaruusliigan Vantaa Ducksissa vaikuttava pelimies oli suuressa roolissa, kun joukkue eteni tänä keväänä puolivälieriin asti. Vantaalaisten parhaana pistemiehenä loistanut Määttänen iski 30 runkosarjaottelussa vakuuttavat 277 pistettä.

– Kaudesta jäi ihan ok-fiilikset. Kausi meni itseltä aikaisempaa paremmin, ja joukkue pelasi varsinkin lopussa hyvin. Nälkää jäi myös ensi kaudelle, laitahyökkääjä sanoo vaatimattomaan tyyliinsä.

Määttäsen kookkaat raamit sekä lentopallotausta ovat mahdollistaneet menestyksen myös hiekkakentillä. Maailmalla valtavia harrastajamääriä keräävä beach volley on tuonut Määttäsen palkintokaappiin muun muassa kirkkaimman mitalin alle 18-vuotiaiden SM-kisoissa sekä hopeaa miesten SM-kisoissa.

Palkintojen lisäksi laji on vienyt Määttäsen sekä hänen parinsa Santeri Sirenin mitä eksoottisempiin paikkoihin edustamaan Suomea. Vuonna 2014 kaksikko sijoittui Kiinassa järjestetyissä nuorten olympialaisissa neljänneksi. Seuraavan kesän alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa tuli niin ikään neljäs sija.

 

Suomalaisten penkkiurheilijoiden rakastaman lajin, keihäänheiton, sekä Määttäsen välinen tarina on miltei uskomaton. Määttäsellä ei ole koskaan ollut omaa valmentajaa, mutta hän on muun muassa kiskaissut 17-vuotiaana ikäluokkansa maailman kärkituloksen, kun 700 gramman keihäs kantoi lähes 80 metriä. Alle 19-vuotiaiden SM-kulta irtosi ylivoimaisesti vuotta kanssakilpailijoita nuorempana kesällä 2014.

– En oikein osaa selittää, mistä keihäänheittotaitoni ovat tulleet. Katsoin lapsena paljon keihäskisoja, otin siitä oppia, ja sitten vaan menin kentälle treenaamaan.

Espoon Tapioita edustava Määttänen kävi viime kesänä haastamassa Suomen kärkinimet kertaalleen. Kultainen keihäs -kilpailussa kokeneemmat kilpaveljet, kuten tutut arvokisakävijät Ari Mannio sekä Teemu Wirkkala, veivät tuolloin pidemmän korren. Määttäsen oli tyytyminen viidenteen sijaan. Tänä suvena hän on kisaillut monipuolisesti, vaikka pääpaino onkin ollut beach volleyssa.

– Beach volleyn puolesta olen kierrellyt Eurooppaa, kesäkuun alle 22-vuotiaiden EM-kisoissa sijoituimme viidensiksi. Keihäässä osallistuin oman ikäluokkani SM-kisoihin, joista irtosi hopeaa.

Lentopallon Mestaruusliiga alkaa lokakuussa, joten varusmiespalvelus sekä kaksi muuta lajia vievät Määttäsen keskittymisen vielä lähitulevaisuuden ajaksi. Hän kertoo, että varusmiespalvelus Santahaminassa on sujunut varsin mallikkaasti.

– Olen päässyt harjoittelemaan lentopalloa aika hyvin alusta asti: viikon aikana on aamutreenit kolmesti, siihen vielä iltatreenejä pari kolme kertaa. Iltaisin olen keskittynyt enemmän beach volleyn harjoittelemiseen.

Miesten lentopallomaajoukkueen portteja kolkuttelevan nuorukaisen osalta elokuussa Puolassa järjestettävät EM-kilpailut tulivat liian aikaisin, mutta hän tiedostaa, että tulevaisuus kirkkaimmissa valokeiloissa on vasta edessä.

– Ensi vuonna tavoitteena olisi pelata miesten maajoukkueessa, Määttänen linjaa.