Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Rasmus Härkönen

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen voi hakea joka vuosi 1. maaliskuuta mennessä.

Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen käynnissä

Henna-Riikka Liimatainen

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen järjestetään joka kevät haku, jossa naisten tulee lähettää hakemus oman alueensa aluetoimistoon. Tämän kevään haku vapaaehtoiseen asepalvelukseen on alkanut ja päättyy 1. maaliskuuta.

Jokavuotinen haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen on käynnissä. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimiston kutsuntaupseeri, yliluutnantti Keijo Kallunki kertoo, että ensimmäiset hakemukset ovat tulleet jo viime vuoden puolella.

– Ensimmäiset hakemukset tulivat vuoden vaihteessa, mutta kyllä ne keskittyvät alkuvuoteen, tammi-helmikuun paikkeille, Kallunki kertoo.

Viime hetken hakijat heräilevät, kun media ja puolustusvoimat informoivat ja tuovat hakuajan esille. Viime vuonna tehtiin uusi hakuennätys, kun yhteensä 842 naista haki suorittamaan vapaaehtoista asepalvelusta. Tuleeko luku siitä kasvavaan, ei Kallunki osaa varmaksi sanoa.

– Hakuun saattaa vaikuttaa yleinen maailmanpoliittinen tilanne, joka voi heijastua asepalvelukseen hakeutumiseen. Luku ei kuitenkaan kovin paljoa viime vuodesta tipu. Oma henkilökohtainen veikkaukseni on, että hakijoita on melkolailla saman verran, ehkä jopa enemmän, Kallunki pohtii.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimistossa naisille järjestetään kaksi valintatilaisuutta, kummatkin huhtikuun aikana.

– Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimiston vastuualue on iso. Alue koostuu 38 kunnasta ja välimatkat ovat pitkiä. Jatkossa onkin pohdittu, jos esimerkiksi ensi vuonna toinen valintatilaisuudesta pidettäisiin esimerkiksi Kajaanissa.

Naisten valintatilaisuutta on pidetty mielenkiintoisena. Naiset, jotka valintatilaisuuteen tulevat ovat jo tietoisia, mihin ovat tulossa. He ovat ottaneet asioista selvää ja tietävät enemmän kuin esimerkiksi miehet, jotka tulevat kutsuntoihin.

– Olemme pyytäneet Kainuun prikaatissa palvelusta suorittavia naisia puhumaan valintatilaisuuteen. Heitä on yleensä tullut kaksi, mukanaan täystaisteluvarustus lukuunottamatta aseita, joita voivat näyttää hakijoille, Kallunki mainitsee.

Aloitustilaisuuden ja lyhyen infon jälkeen on annettu mahdollisuus palvelusta suorittavien ja hakevien naisten keskustella keskenään ilman, että kukaan sotilas tulisi kertomaan mitään väliin.

– Naiset ovat kokeneet hyväksi, että saavat kuulla omakohtaisia kokemuksia niin palveluksesta kuin työskentelemisestä puolustusvoimissa.

Valintatilaisuudessa ei suoraan päätetä palveluspaikkaa tai -ajankohtaa. Tarkkojen kiintiöiden vuoksi aluetoimisto kokoaa valintatilaisuuden jälkeen hakijat yhteen ja pohtii, mihin saapumiserään ja -joukko-osastoon kenetkin määrätään.

– Ongelmaksi on muodostunut, että valintatilaisuuden ollessa keväällä, moni nainen haluaisi ensimmäiseen saapumiserään eli tässä tapauksessa heinäkuun saapumiserään. Heinäkuun erään on kuitenkin määrätty jo viime vuoden valintatilaisuudesta naisia, joten paikkoja on rajallinen määrä.

Kallunki toivookin naisilta sen verran aktiivisuutta, että ennakoivat jo vuoden etukäteen, milloin haluavat palvelukseen astua. Tällöin paikkoja on vielä jäljellä, kun osalla hakijoista saattaa olla painavat syyt päästä ensimmäiseen saapumiserään, kuten ikä tai opinnot.

Kainuun prikaatissa palveleva alikersantti Elina Salo haki palvelukseen vuosi ennen palvelukseen astumista.

– Kirjoitin keväällä 2015 ylioppilaaksi ja halusin heti heinäkuussa saapumiserään 2/15. Sain kuitenkin palvelukseen astumismääräyksen seuraavan vuoden saapumiserään 2/16. Aluksi se harmitti, sillä olisin halunnut heti lukion jälkeen suorittamaan varusmiespalvelusta. Loppujen lopuksi se ei kuitenkaan haitannut, sillä tein vuoden ajan töitä ennen kuin tulin varusmiespalvelukseen Kainuun prikaatiin, Salo kertoo.

Salo piti omaa valintatilaisuuttaan hyvänä ja hän pääsi kuuntelemaan omakohtaisia kokemuksia eräältä varusmiespalvelusta suorittavalta naiselta.

– Tilaisuuden jälkeen asepalvelusta suorittava nainen jäi paikan päälle, joten hänelle pystyi esittämään kysymyksiä.

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutumista Salo kerkesi pohtia pitkään ennen hakeutumista. Nyt palveluksen ollessa jo yli puolen välin, katsoo hän taakseen hyvällä fiiliksellä.

– Neuvoisin vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakevia ylläpitämään peruskuntoa ja lähtemällä palvelukseen avoimin ja positiivisin mielin niin, että voi ottaa haasteet vastaan, Salo tuumaa.

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen tulee hakea 1. maaliskuuta mennessä. Hakijalta edellytetään Suomen kansalaisuus, 18–29 vuoden ikä sekä terveydentilan ja muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien sopivuus sotilaskoulutukseen. Palvelukseen haetaan oman aluetoimiston kautta lähettämällä tarvittavat hakupaperit ja todistus terveydentilasta.