Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Kristian Wallin

465 hakijasta pilvien korkeudelle hyppimään pääsee 60–80 henkilöä.

Ennätysmäärä halukkaita laskuvarjojääkärien vaativaan koulutukseen: ”Määrä ei korvaa laatua”

Aaro Aalto

Laskuvarjojääkäriksi haluavia oli yli sata enemmän kuin viime vuonna. Taustalla lienee siirtyminen sähköiseen hakujärjestelmään.

Laskuvarjojääkärikoulutukseen haki tänä vuonna lähes neljännes enemmän ihmisiä kuin viime vuonna, ilmoittaa Utin jääkärirykmentti.

Hakuaika päättyi itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta, ja hakemuksia vastaanotettiin 465 kappaletta. Viime vuonna hakijoita oli yli sata vähemmän.

Joukko-osasto toteaa, että yhtenä osoituksena koulutuksen mielekyydestä on se, että noin joka neljäs laskuvarjojääkäreistä innostuu vuosittain hakeutumaan palvelukseen puolustusvoimille, Poliisiin tai Rajavartiolaitokselle.

– Tyypillisimpiä paikkoja jatkaa palvelusta varusmiesajan jälkeen ovat erikoisjoukkokurssi, toisena Maanpuolustuskorkeakoulu ja kolmantena Rajavartiolaitos sekä Poliisin miehistökurssit, erittelee Utin jääkärirykmentin Erikoisjääkäripataljoonan komentaja, everstiluutnantti Jussi Kosonen.

Kosonen myös huomauttaa, että kasvanut hakijamäärä ei tarkoita, että koulutukseen välttämättä valittaisiin enemmän varusmiehiä.

– Määrä ei korvaa laatua. Vaikka valinta on meidän kannaltamme helpottunut, sisäänpääsykriteerit pysyvät edelleen samana, hän kuvailee.

Hakijoita testataan fyysisillä, terveydellisillä ja psykologisilla testeillä sekä haastatteluilla. Lopulta koulutukseen valitaan vuosittain 60–80 henkilöä.

Valintakokeet järjestetään tammikuussa, ja niihin tullaan kutsumaan noin 300 henkilöä.

Kosonen arvioi, että kyseessä on ainakin tämän vuosikymmenen korkein hakijamäärä. Syynä suosiolle Kosonen näkee erityisesti sen, että haku siirtyi puolustusvoimien sähköisen asioinnin järjestelmään.

– Yksinkertaisuus voi lisätä kiinnostusta. Laskuvarjojääkärikoulutus ja puolustusvoimat ovat ehkä saaneet myös hieman aiempaa enemmän näkyvyyttä: viranomaisyhteistyöharjoituksista on uutisoitu tiheämmin. Utin jääkärirykmentillä on ollut paljon muita harjoituksia sekä kansainvälisiä yhteistoimintaosapuolia. Koulutus sinänsä ei ole muuttunut.

Kaikki laskuvarjojääkärit saavat johtajakoulutuksen, ja jopa 20 prosenttia heistä koulutetaan reservin upseereiksi Utissa rykmentin omalla kurssilla.

Vaativana tunnettua koulutusta markkinoidaan aktiivisesti muun muassa nuorten opiskelu- ja rekrytointitapahtumissa. Koulutuksen sisältyy monipuolista ase-, ampuma- ja taistelukoulutusta, laskuvarjohyppykoulutusta sekä muun muassa yhteistoimintaa helikoptereiden kanssa.