Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Commonwealth of Australia 2015

Kenraali Mark Binskin on ollut Australian asevoimien komentajana vuodesta 2014 lähtien.

Australian asevoimien komentaja vierailulla Suomessa

Petja Kopperoinen

Australian asevoimien komentaja, kenraali Mark Binskin vierailee Suomessa 18.–20. tammikuuta. Vierailunsa aikana hän tutustuu muun muassa Suomen asevelvollisuusjärjestelmään.

Australian asevoimien komentaja, kenraali Mark Binskin on työvierailulla Suomessa. Työvierailunsa aikana kenraali Binskin käy tutustumassa puolustusvoimien toimintaan Pohjois-Suomessa ja vierailee Lapin lennostossa Rovaniemellä.

Binskin perehtyy myös Suomen kokonaismaanpuolustukseen ja asevelvollisuusjärjestelmään. Näiden lisäksi hän keskustelee Suomen puolustusvoimain komentajan, kenraali Jarmo Lindbergin kanssa Euroopan ja Itämeren alueen turvallisuustilanteen kehityksestä, sekä Australian ja Suomen välisestä sotilaallisesta puolustusyhteistyöstä.

Australian asevoimat on täysin vapaaehtoisuuteen perustuva ammattiarmeija. Asevoimien pääasiallinen tehtävä on puolustaa Australiaa ja sen kansallisia intressejä.

Australian asevoimat palvelee maan hallitusta ja on vastuussa Britannian ja sen entisten alusmaiden muodostamalle Kansainyhteisön parlamentille, joka toimeenpanee hallituksen puolustuspolitiikkaa, Australian asevoimien yhteistöviestinnän tiedottaja Tom Cressy sanoo.

Australian asevoimat on mukautuva ja nykyaikainen taistelujoukko, joka auttaa ylläpitämään turvallisuutta Australiassa. Asevoimat antaa myös kriittistä apua sitä tarvitseville yhteisöille, niin Australiassa kuin ulkomailla.

Asevoimat suojelee Australiaa, meidän intressejämme ja meidän kansaamme. Australian asevoimilla on myös merkittävä osa humanitäärisissä operaatioissa ympäri maailman, Cressy tarkentaa.

Meri-, ilma- ja maavoimat työskentelevät yhdessä maamme puolustuksen, kansan ja elämänarvojemme ja -tapojemme parissa, Cressy kertoo.

Cressyn mukaan Australian asevoimilla on vaikuttava puolustuskyky, joka on rakennettu arvojen, kuten rohkeuden, aloitteellisuuden, kunnioituksen ja ryhmätyöskentelyn varaan. Australian asevoimat myös tukee monia erilaisia operaatioita Australiassa ja ulkomailla.

– Tuemme muun muassa kansainvälistä turvallisuutta ja terrorisminvastaista toimintaa. Asevoimat suojelee myös Australian rajoja laittomalta toiminnalta ja maahantunkeutumiselta. Autamme myös luonnonkatastrofialueilla, Cressy selventää.