Prideen ilman erillistä marssikäskyä

Ylikersantti Juho Pylvänäinen osallistui sotilaspuvussa Pride-kulkueeseen heinäkuussa. Se vaati rohkeutta ja oli mielestäni arvostettava teko.

Media riemastui tempauksesta, jolla oli vahva symbolinen arvo. Puolustusvoimat oli vähemmän riemuissaan. Marssikäskyä se tuskin oli Pylvänäiselle antanut.

Ensin puolustusvoimat luonnehti Pylvänäisen marssimista niin, että sitä ei nähty tarkoituksenmukaisena eikä suotavana. Sitten näkemystä lievennettiin ja sanottiin, että kulkueeseen osallistuminen virkapuvussa on jokaisen omassa harkinnassa.

Nykyinen puolustusvoimien ohje kieltää sotilaspuvun käytön puoluepoliittisessa toiminnassa, vaalimainonnassa ja mielenosoituksissa. Helsingin poliisin mukaan Pride-kulkue oli kirjattu yleisötapahtumaksi.

Viimeksi vuonna 2009 päivitetty yleinen palvelusohjesääntö määrittelee sotilaan ulkoasua ja käyttäytymistä. Vuoden 2017 alussa se uudistuu jälleen.

Uudessa palvelusohjesäännössä tarkennetaan, ettei sotilaspuvun käyttöä vapaa-ajalla pidetä suotavana julkisissa mielipiteenilmaisun kaltaisissa tilaisuuksissa. Nyt siis puolustusvoimien viisari kääntyy takaisin kielteiseen suuntaan, vai kääntyykö? Itse en uskalla sanoa, sillä sanavalinta on monitulkintainen. Saatiinhan heinäkuussa aiemmistakin ohjeista kaksi erilaista tulkintaa aikaan.

 

Kohun jälkimainingeissa heinäkuussa Pylvänäinen sanoi toivovansa, että keskustelu siirtyisi hänen Pride-osallistumisestaan siihen, miten puolustusvoimat voisi edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaa. Ainakin ensiksi mainittuun puolustusvoimat ilmeisesti nyt haluaa antaa vastauksensa ohjesäännön uudistuksella.

Nuivasti tapaukseen suhtautuneet nettikansalaiset käyttivät keskusteluissa lyömäaseena esimerkiksi sitä, suhtautuvaisitko Pylvänäisen tekoa kannattaneet ihmiset samalla myönteisyydellä, jos sotilaspukua käytettäisiin esimerkiksi Soldiers of Odinin katupartioissa.

Mutta lopulta kyse ei ollut kuitenkaan siitä, missä olosuhteissa sotilaspukua on suotavaa käyttää. Vaikka normit sotilaspuvun käyttämisen selkeästi kieltäisivätkin, oli Pylvänäisen temppu poikkeuksellinen ja toivottava keskustelunavaus. Keskustelun soisi jatkuvan, vaikka yleinen palvelusohje saattaa sille pisteen asettaakin. Pisteen, josta voi hioutua pilkku.

Otan asiaan kantaa sen vuoksi, että olen omaksunut samat tasa-arvoiset aatteet kuin suuri osa muustakin aikamme nuorisosta. Minua ei saa kirveelläkään eikä kenttälapiolla pitämään tasa-arvoa asiana, josta on vaiettava kuoliaaksi. Tiedän, etten ole näkemykseni kanssa yksin.

 

Enimmäkseen nuorten miesten asuttamilla kasarmeilla sana ”homo” tunnetaan haukkumasanana. Osalla tuskin piilee sanan viljelyn taustalla kielteistä näkökulmaa seksuaalivähemmistöihin, vaan kyseessä on juurtunut tapa. Kuitenkin homoseksuaaleista ja muista vähemmistöistä kuulee varusmiesten suusta tarkoituksellisen rankkojakin puheita.

Varusmiehet ovat kattava otos Suomen nuorisosta. Aina heissäkin joku kansanosa jää vähemmistöön ja saa vihaa niskaansa. Varusmiehelle tuvassa oleva oma kaappi voi joillekin tulla tarpeeseen. Osa siellä pysyy mielellään, osalle siellä lienee liian ahdasta. Tämän vuoksi näkemyksiä olisi tuuletettava ylimmänkin johdon tasolla, mutta se voi olla vaikeaa eikä tietenkään tapahdu yhdessä yössä.

On puhuttu, että elämme kuplissa, joiden sisältä maailmaa katsellessa voi toisenlaisen mielipide yllättää. Puolustusvoimien säännöistä päättävien näkemys tasa-arvosta voi olla erilainen kuin monella muulla. Vastapuolen näkemyksiä on kunnioitettava puolin ja toisin, eikä koko puolustusvoimia voi tietenkään yleistää vain yhtä mielipidettä kannattavaksi möhkäleeksi.

Silti jään pohtimaan sitä, jakaako puolustusvoimat joidenkin varusmiestensä näkemyksen siitä, että homo on vain negatiivinen haukkumasana.