Kolmannet jäähyväiset

Vaikka kotiutumispäivä on kauan odotettu tapahtuma, tunnen jo nyt hieman haikeutta ajatellessani sitä. Keskiviikkona 15. maaliskuuta ihmiset, joiden kanssa olen viettänyt tuntikausia neljän seinän sisällä, katoavat jokapäiväisestä elämästäni.

Nuoresta iästäni huolimatta olen huomannut useaan otteeseen, että luopuminen on osa elämää. Koulumaailmassa jää taakse ala- ja yläaste sekä lukio, joiden jälkeen usein vaihdetaan koulua, harrastuksien parissa vaihtuu seura ja joukkue.

Valitettavasti esimerkiksi yläasteen jälkeen polkuni on kulkenut täysin toiseen suuntaan monien hyvien ystävieni kanssa, enkä ole sittemmin nähnyt heitä vuosikausiin. Vaikka vannoimme, etteivät uudet koulut vaikuttaisi väleihimme, emme pystyneet lopulta pitämään lupauksiamme.

Palveluksen aikana jäähyväiset ovat tulleet harmillisen tutuiksi. Peruskoulutuskaudella tupani oli hyvin läheinen ja päätimme alokasaikamme päätteeksi, ettei yhteydenpito lakkaisi, vaikka tiemme erosivat erilaisiin palvelustehtäviin.

Kuukaudet ovat kuluneet, emmekä ole toistaiseksi saaneet järjestettyä illanistujaisia, joissa vaihtaisimme kuulumisia ja muistelisimme menneitä.

Tätä on hankaloittanut se, ettei koko kööri ole yksinkertaisesti päässyt samaan aikaan viikonloppuvapaille. Uskon joka tapauksessa, että jälleennäkeminen tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Puhuttavaa olisi paljon, ja aika on hieman kullannut muistoja, joista ei voinut aikoinaan heittää huulta.

Edellisen saapumiserän johtajien kotiutuminen joulukuussa on tuoreempi muisto siitä, kun sai puristaa palvelustoverin kättä ja toivottaa onnea tulevaisuuteen. Ruotuväki-kollegani olivat värikkäitä persoonia, jotka jättivät lähdöllään suuren aukon arkeeni.

Molemmissa tapauksissa on ollut se ikävä puoli, että yhteiseloa on kestänyt vain pari kuukautta. Kankean ja kiusallisen alun jälkeen opitaan tuntemaan toisemme ja ystävyyssuhde tuntuu lopulta veljelliseltä, kunnes on taas muutoksen aika.

Vajaan seitsemän viikon päässä siintävä TJ0-päivä on hyvin todennäköisesti viimeinen, kun näen suurimman osan palvelustovereistani, mikäli historia toistaa itseään. Olen kuitenkin valmis tekemään kaikkeni, ettei näin kävisi: kotiutuminen ei ole tekosyy jättää ystävyyttä taka-alalle.