Kevät koittaa varusmiehelle

Kevätpäiväntasaus, tuo päivä jolloin kaikkialla maailmassa yö ja päivä ovat osapuilleen yhtä pitkiä, koettiin viime maanantaina. Sunnuntaina vuorossa on kellojen siirto, kansakunnan puolivuosittainen jet lag.

Varusmiestä kellojen siirto harmittaa. Viikonloppuvapaa on tunnin lyhyempi. Siinä tunnissa ehtisi syödä loistobrunssin, löytää elämänsä rakkauden tai vaikka katsoa Luis Buñuelin Kulta-aika-elokuvan. Jotta tunti ei kirvelisi kauheasti, suosittelen rannekellon jättämistä tuvan kaappiin. Palveluksessa ollessa tärkeä ajan tuijottelu aiheuttaisi siviilissä vain ahdistusta ja kuluttaisi loputkin vapaa-ajasta.

On siinä yhdessä tunnissa hyviäkin puolia, nimittäin symboliikkaa. Se kuuluu kevään merkkeihin. Samalla tavalla kuin lintujen muutto etelästä takaisin kotimaan kamaralle, puihin puhkeavat silmut ja täyttyvät terassit. Varusmies vaihtaa kevään kunniaksi takkia, lakkia ja kalsareitten mittaa. Kevät tuo varusmiehen olemukseen ja samalla mieleen kepeyttä.

Varusmiehille jaetaan koko vuoden varustus palvelukseen astuttaessa. Kaapissa jatkuvasti tiellä olevista esineistä saa vihdoin alkaa käyttää joitakuita. Päähinevalikoima on erityisen laaja, ja tarjoaa varusmiehelle mahdollisuuksia säiden lämmetessä. Itse en ole vielä barettiakaan muotoillut. Uintimahdollisuudetkin lisääntyvät kertaheitolla vesien lämmetessä ja jäiden lähdettyä. Valtion viralliset uimahousut, siniset speedo-malliset, odottavat jo käyttäjiään.

Mikä keväässä on parasta? Varmaankin sen sijainti vuodenaikojen joukossa. Syksyn ja talven jälkeen valon määrän kasvu tulee täydelliseen paikkaan. Varusmiehille kevät tulee myös sopivaan aikaan. Tammikuussa aloittaneille hyvät kelit helpottavat erikoistumiskausien suorituksia, vanhemmalle saapumiserälle lämpö kertoo lähenevästä kotiutumisesta. Eniten sillä lienee merkitystä kuitenkin juuri kotiutuneille.

Kävelin muutaman taistelutoverin kanssa Helsingin Esplanadilla juuri kotiutumisiltana. Ilta-auringosta ohitsemme polki tyylikkäällä fillarilla shortseihin ja pallokuvioisiin sukkiin sonnustautunut mies. Hän hihkaisi: "Aamuja!", muodosti sormiin nollan ja polki kulman taakse. Siinä äänessä oli vain vähän ivaa. Oikeastaan se oli enemmänkin onnellinen ja vapautunut hihkaisu. Reserviläiselläkin oli kevättä rinnassa.