Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuvat: Tiina Takala/Puolustusministeriö

Vieraiden joukossa oli muun muassa entinen puolustusvoimain komentaja, kenraali evp. Jaakko Valtanen. Vastaanottoa isännöivät puolustusministeri Jussi Niinistö ja rouva Leena Sharma.

Sota-asiaintoimikunnan perustamisesta pian 100 vuotta – nimi vaihtunut, tehtävät pysyneet

Olli Kemppainen

Puolustusministeriö avasi 100-vuotisjuhlavuotensa uudenvuodenpäivänä Helsingin Säätytalolla puolustusministerin perinteisellä vastaanotolla.

Puolustusministerin uudenvuodenpäivän vastaanotto järjestettiin Helsingin Säätytalolla.

Itsenäistyneen Suomen senaatin talousosastoon eli maan hallitukseen perustettiin 14. kesäkuuta sota-asiaintoimituskunta, joka muuttui saman vuoden marraskuussa sotaministeriöksi. Vuonna 1922 ministeriön nimi muuttui puolustusministeriöksi.

Puolustusministerin uudenvuodenpäivän vastaanotto järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1947. Perinteen mukaisesti tilaisuuteen kutsutaan ministerin vuoden aikana tapaamia henkilöitä sekä puolustushallinnon yhteistyötahoja.

Entinen ylipäällikkö, presidentti Martti Ahtisaari ja puolustusministeri Jussi Niinistö keskustelemassa.

Tämän vuoden vastaanotolle oli kutsuttu myös sotiemme veteraaneja ja lottia.

–He tekivät arvokkaimman työn minkä kansalainen voi tehdä. He turvasivat maamme itsenäisyyden ja olemme siitä syvästi kiitollisia, sanoi vastaanottoa isännöinyt puolustusministeri Jussi Niinistö, joka on järjestyksessä 55. ministeri.

Ensimmäinen sota-asiaintoimituskunnan päällikkö oli kenraalimajuri Wilhelm Thesleff.