Ikuisesti ylpeä korpraali

Sotaveteraani Sakari Sippola eli rintamalla ja opiskeli lukiossa yhtä aikaa. Jos sota-ajan korpraali ja nykyinen hallintoneuvos olisi saanut päättää, hän olisi mieluummin ollut taistelemassa kuin koulun penkillä.

Kun sotaveteraani Sakari Sippola piti muutama vuosi takaperin hautajaisissa muistopuheen ystävälleen, jonka kanssa hän oli kokenut sodan, puhutteli Sippola itseään ja ystäväänsä korpraaleina. Näin oli siitä huolimatta, että molemmat ovat myöhemmin ylentyneet reservin kersanteiksi ja tehneet pitkän työuran juristeina.

– Oli isä kyllä muutakin kuin pelkkä korpraali, Sippola kertoo menehtyneen ystävänsä pojan myöhemmin huomauttaneen ja naurahtaa hyväntuulisesti.

– Me olimme keskenämme ylpeästi korpraaleita, 91-vuotias sotaveteraani huudahtaa ja painottaa lauseen ensimmäistä sanaa.

Sota-ajan me-henki ja usko yhteiseen tekemiseen muistuu Sippolan mieleen joka vuosi erityisesti yhtenä päivänä. Huhtikuun lopulla vietettävällä Kansallisella veteraanipäivällä on sodan kokeneelle Sippolalle tärkeä merkitys. Viime aikoina on ollut kuitenkin puhetta siitä, pitäisikö päivän luonnetta ja nimeä muuttaa. Sotaveteraaniliittojen edustajana Sippola oudoksuu hanketta.

– Aiemmin kaavailtu samantyyppinen uudistusyritys epäonnistui täysin. Luulen, että niin käy nytkin, Sippola uskoo.

 

Sippola toivoo, että veteraanipäivän vietto jatkuu.

– Toivon, että perinteiden muistaminen muodostuu pääasiaksi, hän pohtii.

Sippola oli hyvin nuori joutuessaan keskelle sota-Suomea. Kun talvisota syttyi, Sippola oli 14-vuotias. Kauhava oli tuolloin hyvin isänmaallinen paikka, ja lapsuus siellä vaikutti Sippolan mukaan hänenkin ajatusmaailmaansa.

– Olin jo siihen aikaan hyvin perillä ympärillä tapahtuvista asioista, olinhan esimerkiksi reipas partiossa. Suojeluskuntaan liityin 15-vuotiaana. Ympäristö Pohjanmaalla oli puolustustahtoinen, joten ajatusmaailma varmasti tarttui sieltä. Kauhavalla oli tuolloin lentosotakoulu, joten olimme sotaväen kanssa hyvin läheisessä kosketuksessa, Sippola kertaa nuoruuttaan.

Kun sota alkoi, Sippola oli nuoresta iästään huolimatta aktiivinen alueensa sotatoiminnoissa.

– Olin talvisodan aikana kotipitäjässä. Meidät nuoret jaettiin tuolloin suojelutehtäviin. Vartioimme esimerkiksi rautatiesilloilla, Sippola muistelee.

Talvisodan jälkeen Sippola jatkoi suojeluskuntatoiminnassa. Hänen mukaansa kenellekään ei ollut epäselvää, etteikö sota tulisi jatkumaan vielä välirauhan jälkeen. Tämä näkyi kodin varustuksessa.

– Meidän perheessä oli kuusi kivääriä eteisen kaapissa, aivan vapaasti. Kaikilla oli samoin suojeluskuntapuvut. Välirauhan aikana niitä käytettiin paljon harjoituksissa, Sippola kertoo.

 

Oli sunnuntaipäivä, kun koko Sippolan perhe oli kerääntynyt radion ympärille. Lähetyksessä kerrottiin, että Saksa oli aloittanut hyökkäyksen Puolaan. Pian juhannuksen aikaan Suomessa järjestettiin liikekannallepano. Sippola oli vielä lukiolainen, kun hän päätti osallistua sotaan.

– Ilmoittauduimme heti vapaaehtoisiksi rintamalle lähtijöiksi, ja meidät siirrettiin ilmoittautumaan Etelä-Pohjanmaan sotilaspiiriesikuntaan. Meitä nuoria poikia kiinnosti enemmän sotiminen kuin opiskelut, Sippola jatkaa ja nauraa huvittuneena.

Ennen rintamalle lähtöä nuoret miehet, jotka eivät olleet vielä ehtineet suorittaa asepalvelusta, koulutettiin sotilastehtäviin. Asemasodan aikana alle 18-vuotiaat ehdittiin myös kotiuttaa rintamilta kotiin, mikä ei miellyttänyt nuorta miestä. Jatkosodan loppupuolella Sippola palveli panssaridivisioonan jääkärijoukoissa kannaksen ympäristössä. Hän ehti myös opiskella rintamaoppikoulussa Viipurissa, josta siirtyi myöhemmin toiselle puolelle Suomea jatkamaan koulunkäyntiä entisissä kasarmitiloissa.

– Olin valtion internaatissa Niinisalossa, joka oli tarkoitettu rintamalla palvelleille opiskelijoille. Kirjoitin lopulta sotaylioppilaskirjoituksissa suomen, saksan ja matematiikan, Sippola muistaa.

Sippola opiskeli internaatissa eli sisäoppilaitoksessa luonnontieteellisellä linjalla, joka erosi varsin merkittävästi hänen lopullisesta urapolustaan. Sippola opiskeli Helsingissä varatuomariksi, mutta työskenteli samalla rautateillä.

– Minulla oli opiskelijoista pisin kotimatka, Kauhavan ja Helsingin väliä opiskelujen aikana matkannut Sippola kertoo.

 

Ura rautateiden palveluksessa jatkui oikeustieteen opintojen ohella, ja viimeisenä opiskeluvuotenaan hän siirtyi Helsingin rautatiehallitukseen. Lopulta ura vei kymmeneksi vuodeksi valtiovarainministeriöön ja edelleen korkeimman hallinto-oikeuden tuomariksi. Tässä tehtävässä hän jatkoi eläköitymiseen eli 70-vuotiaaksi asti.

Samalla Sakari Sippola on ehtinyt olla aktiivinen järjestötoiminnassa. Sippola on toiminut Lakimiesliiton puheenjohtajana, ja Suomen Sotaveteraaniliiton valtuuston johdossa hän jatkaa yhä. Aktiivinen toiminta pitää Sippolan hyvällä tavalla kiireisenä.

– Valtuusto kokoontuu oikeastaan vain kaksi kertaa vuodessa, mutta kyllä joka viikko järjestetään mielenkiintoisia tilaisuuksia, Sippola toteaa.

Nuoren Suomi-neidon kanssa lähes yhtäaikaisesti varttunut Sippola on nähnyt maan kasvun sota-ajoista kukoistukseen. Suomalaisten rakentaman yhteiskunnan mukana on samalla vuosikymmenet kulkenut hyvinvointivaltion keskeinen periaate. Se on Sippolan mielestä ajankohtainen myös nykyisin.

Ei ihmisten välillä tee mitään eroa se, olemmeko lääkäreitä tai hamppareita. Suomessa olemme samanlaisia, ja kaikkia on kohdeltava tasapuolisesti, Sippola päättää.

 

Näköislehdet