Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

kuva: Tiina Möttönen, puolustusvoimat

Upseerioppilas Kuosmanen tapasi itsenäisyyspäivän vastaanotolla pääasiassa toisia urheilijoita. Tarjoiluista jäi mieleen erityisesti Linnan laadukas sushi.

Varusmies Linnan juhlissa kesken palveluksen: ”Yöunet jäivät vähän lyhyiksi, mutta se sallittakoon”

Aaro Aalto

Painilupaus ja upseerioppilas Elias Kuosmanen sai ylipäälliköltä kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Lomaa oli ensin toki anottava yksikön päälliköltä. Jo juhlia seuraavana aamuna koitti lähtö komennukselle.

Muun muassa 23-vuotiaiden MM- ja EM-hopeaa voittanut painilupaus, upseerioppilas Elias Kuosmanen sai tänä vuonna viettää hieman erilaista itsenäisyyspäivää kuin monet palvelustoverinsa.

Puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa palvelustansa suorittava Kuosmanen sai tasavallan presidentiltä kutsun satavuotiaan Suomen itsenäisyysjuhlavastaanotolle Presidentinlinnaan. Se toki merkitsi lomapäivän anomista yksikön päälliköltä, joka onneksi myönnettiin.

– Juhla oli arvokas ja hieno kokemus, hieman erilaista, mitä oli tottunut televisiosta näkemään, Kuosmanen toteaa.

Eroavaisuuksiksi televisiosta seurattavaan juhlaan verrattuna Kuosmanen mainitsee juhlan kulun ja tilanpuutteen.

– Televisiossa kättelysalin matto näkyy kauhean pitkälle. Tullessani saliin presidenttipari olikin jo aivan edessäni, ja heti kun heidät oli kätelty, matto jo melkein loppui, hän nauraa.

– Aluksi jonotimme kättelyyn, sitten odotimme muiden vieraiden saapumista muutaman urheilun kautta tutun kaverini kanssa. Siinä vaiheessa se oli vielä pientä pönötystä ahtaassa tilassa.

Kaikkien vieraiden saavuttua Kuosmanen urheilututtujensa kanssa kävi maistamassa linnan tarjoiluja, samalla tungoskin hälveni. Sitten vuorossa oli seurustelua, tanssimista, vähän lisää seurustelua ja siirtyminen jatkoille hotelli Kämpin ravintolaan.

Linnan tarjoiluista Kuosmanen mainitsee erityisesti mieleen jääneen erinomaisen sushin. Jatkoilla hän viihtyi kahteen saakka yöllä.

Juhlassa tuli seurusteltua tutun urheiluväen lisäksi muutamien vastaantulijoiden ja muun muassa Lasse Virénin kanssa.

Juhlan jälkeen paluu arkeen koitti pian – Kuosmasella tuli jo seuraavana aamuna lähtö urheilukomennukselle Kuortaneelle. Hänellä on parhaillaan käynnissä maajoukkueleiri, jossa on mukana myös norjalaisia, espanjalaisia ja ukrainalaisia painijoita.

– Yöunet jäivät vähän lyhyiksi, mutta tällä kertaa se sallittakoon satavuotisen itsenäisyyden juhlan kunniaksi, hän huomauttaa.

Kuosmanen on Puolustusvoimien urheilukoululle kiitollinen siitä, että huippu-urheilijuus ei tyssää varusmiespalveluksen suorittamiseen.

– Intin ja urheilun yhdistäminen on Urheilukoulussa sujunut vallan mainiosti. Intin aikana olen kiertänyt neljät arvokisat, ja siihen päälle vielä valmistautunut ja harjoitellut niitä varten. Olen kiitollinen, että urheiluun on voitu yhdistää jopa reserviupseerikurssi.

Urheilijoilla on mahdollisuus käydä reserviupseerikurssi Santahaminasta käsin. Urheilu ymmärrettävästi vie paljon aikaa, kuinka käy yhtä lailla aikaa vievän ja fyysisen varusmieskoulutuksen?

– Urheilijoilla on se etu, että fyysinen kunto on huippuluokkaa ja opimme esimerkiksi syöksymiset nopeasti. Tavanomaista varusmieskoulutusta kyllä on, mutta se joustaa jokaisen kilpailujen ja harjoitusaikataulujen mukaisesti.

Pitkän tähtäimen tavoitteena Kuosmasella on miesten euroopanmestaruuskilpailut, jotka järjestetään viiden kuukauden kuluttua Dagestanissa Venäjällä. Tällä välin Kuosmanen keskittyy palveluksensa lisäksi muutamiin harjoitusleireihin ja kilpailuihin.