Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Kirsi Lauri

Reserviupseerikurssilaisten järjestäytymistä viime syksyltä.

Uusi reserviupseerikurssi käynnistyy tänään

Totti Lammela

Uusia upseerioppilaita aletaan koulia tänään Reserviupseeerikoulussa Haminassa. Tunnelmat ovat aloittajien osalta odottavat.

Reserviupseerikurssille 250 osallistuu noin 600 oppilasta. Naisia joukossa on kolmisenkymmentä.

Kurssin huoltolinjalla aloittava Tommi Luopajärven osalta halu lähteä kurssille syntyi varusmiespalveluksen alkaessa. Alkuperäinen suunnitelma oli ryhtyminen sotilaskuljettajaksi.

Tavoite vaihtui peruskaudella, kun Luopajärvi kiinnostui johtajakoulutuksesta ja aliupseerikurssille vei tie.

– Sitten kun siihen oli tultu, että sinne lähdetään niin ajattelin, että mennään päätyyn asti. Miksei sitten yritä kaikkensa ja tee töitä sen eteen, että rukkiin pääsis.

Kilpailu paikoista olikin kova, ja kuljetuslinjalta Luopajärvi valikoitui noin 45:stä aliupseerikurssin aloittaneesta kolmeen reserviupseerikurssille lähteneeseen.

– Siinä jäi monta kurssille haluavaa ulos.

Kouluttajakokelaana kurssilla toimivalle Teemu Mäkelälle reserviupseerikurssi on jo kaukana takanapäin. Kurssista jäi kuitenkin niin hyvä maku suuhun, että Mäkelä oli alusta lähtien ollut kiinnostunut kouluttajaksi ryhtymisestä.

– Intin parhaita hommia mihin voi päästä, Mäkelä kehuu kouluttajakokelaan tehtävää.

Reserviupseerikurssin 250 alkaessa Mäkeläkin pääsee todella testaamaan omia johtamistaitoja. Toki kokemusta ehdittiin kerätä kurssin jälkeen uuden saapumiserän kanssa ennen Haminaan paluuta, mutta todellinen testi koittaa nyt.

Mäkelälle kesäkuussa kotiutuminen ei välttämättä päätä aikaa intin vihreissä. Hakupaperit Maanpuolustuskorkeakouluun on jo lähetetty.

– Tässä kun on tätä meininkiä kahdeksan yhdeksän kuukautta katsellut, niin mikä jottei, Mäkelä naurahtaa jatkosta.

Kurssin johtajalle, everstiluutnantti Pasi Hirvoselle kyseessä on myös ensimmäinen johdettava kurssi.

– Tässä ollaan vähän kuin urheilija ennen kilpailusuoritusta, jonkun verran semmoisessa hyvässä jännittyneessä tilassa.

Reserviupseerikurssilla kunnioitetaan pitkiä perinteitä, mutta ajassakin pysytään kiinni. Hirvosen mukaan suurimpia muutoksia on viime vuosina turvallisuustilanteen muuttuessa esille noussut valmius.

– Valmius on pitkälle myöskin asennekysymys.

Tärkeimpinä asioina nuorille upseerikoulutettaville johtajakouluttamisen lisäksi Hirvonen pitääkin tärkeänä saada heidät ymmärtämään puolustusvoimien merkitystä ja tehtävää tämän päivän Suomessa.

Uutena tulokkaana koulutuksessa on nousussa myös virtuaalikoulutusympäristöt.

- Me omalta osaltamme yritämme tehdä itsestämme lähitulevaisuudessa virtuaalikoulutuksen kärkiosaajia, kun puhutaan johtajakoulutuksesta.