Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Salibandyliitto

Finalistit poseerasivat turnauksen jälkeen.

Tupaliigan voittaja ratkesi Seinäjoella

Lauri Arjas

Varusmiehille järjestetty salibandyn Tupaliiga päättyi Hämeenlinnan Varskunnan Urheilijoiden voittoon.

Sotilasurheiluliitto ja Salibandyliitto ovat lyöneet hynttyynsä yhteen ja järjestäneet varusmiehille tarkoitetun salibandyturnauksen. Tupaliigan nimellä kulkeva turnaus järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Tupaliigan pelit ovat lyhyitä ja nopeatempoisia. Eriä on otteluissa vain yksi, ja kerrallaan kentällä on kolme kenttäpelaajaa per joukkue. Maalivahtiakaan ei ole, sillä pelit pelataan pieniin häkkeihin.

Ensimmäiset karsinnat pidettiin toukokuussa Santahaminassa, ja sarja huipentui 6. lokakuuta Seinäjoella järjestettyyn finaaliin.

– Jokainen kilpailuun osallistunut varuskunta järjesti omat karsintansa, ja ilmoitti sitten voittajajoukkueen finaaliin, kertoo Tiina Koivisto Suomen Salibandyliitosta.

Finaaliin osallistui neljä joukkuetta. Joukkueet tulivat Ilmasotakoulusta, Panssariprikaarista, Uudenmaan prikaatista ja Porin prikaatista.

Finaalisarjan otteluissa tempo oli kova.

 

Tiukan kamppailun jälkeen ensimmäiselle sijalle pääsi Hämeenlinnan Varuskunnan Urheilijat Panssariprikaatista.

Hopeasijalle suoriutui Luonetjärven Varuskunnan Urheilijat Ilmasotakoulusta ja pronssia nappasi Niinisalon Varuskunnan Urheilijat Porin prikaatista.