Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Niko Häggman

Aluehallintovirastojen turvallisuustehtävät siirtynevät maakunnille, sisäministeriölle ja Pelastusopistolle.

Tiedonpuute, nopea aikataulu ja maakuntien lukumäärä hämmentävät

Aaro Aalto

Tulevan maakuntauudistuksen on määrä muuttaa turvallisuus- ja varautumistyön vastuujakoa jo vuonna 2020. Puolustusvoimien tehtävät pysyvät alueellisessa työssä ennallaan, mutta kumppanit vaihtuvat. Alueelliset maanpuolustuskurssit järjestänee tulevaisuudessa Pelastusopisto.

Suunniteltu maakuntauudistus mullistaa suomalaisen hallinnon rakennetta, ja siten se vaikuttaa myös turvallisuus- ja varautumistyön vastuujakoon.

Uudistuksen myötä aluehallintovirastot (avi), joita on kuusi kappaletta, on määrä lakkauttaa, ja niiden yleiset varautumistehtävät siirtyisivät pääosin tuleville maakunnille ja Pelastusopistolle. Nykyisellään avit järjestävät alueellisia maanpuolustuskursseja ja valmiusharjoituksia.

Valmiusharjoitusten järjestäminen on määrä siirtää tuleville maakunnille, mutta suuremmat harjoitukset, jotka koskevat useampaa maakuntaa, olisivat Pelastusopiston harteilla. Pelastusopisto järjestäisi myös alueellisia maanpuolustuskursseja. Maakunnat koordinoisivat alueensa pelastustointa ja loisivat suunnitelmia poikkeustilanteiden varalle alueelliset erityispiirteet huomioon ottaen.

Alueellisen varautumisen yhteensovittamisessa valvoisi Valtion lupa- ja valvontavirasto. Sisäministeriö tulee huolehtimaan siitä, että eri maakuntien turvallisuus- ja varautumissuunnitelmat muodostavat valtakunnallisesti toimivan kokonaisuuden.

Uudistuksen toteuttamiselle määrättiin vuoden lisäaika tämän vuoden heinäkuussa. Maakuntahallintojen on määrä aloittaa toimintansa tammikuussa 2020.

Puolustusvoimien tehtävien ei ole määrä muuttua. Se, mikä muuttuu, on kumppani, jonka kanssa esimerkiksi valmiusharjoituksia järjestetään.

­– Meille tämä ei tuone suuria muutoksia. Toiminta voi helpottua, kun osa varautumisesta hoidetaan lähellä, suoraan maakunnan kanssa, toteaa Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Marko Alamäki.

­– Puolustusvoimauudistusta muistellen pidän kuitenkin mahdollisena, että kestää hetki, että puro niin sanotusti löytää uomansa suurien muutosten jälkeen. Aveille koituu nyt paljon työtä toimintojensa siirtämisestä maakunnille, ja avit eivät todennäköisesti enää järjestä uusia valmiusharjoituksia. Voi kestää muutama vuosi, ennen kuin uudet maakunnat kykenevät niitä järjestämään, hän lisää.

­– Maakunnan ja puolustusvoimien yhteydenpito ei varmastikaan koidu ongelmaksi. Maakunnat ja aluetoimistot noudattavat mukavasti samoja toimialarajoja, toteaa Tarja Wiikinkoski, Länsi- ja Sisä-Suomen avin pelastustoimen ja varautumisen vastuualueen johtaja.

Sen sijaan uudistus ylipäätään ei saa Wiikinkoskelta varauksetonta kannatusta.

­– Käänteitähän on ollut reippaasti viime vuosien aikana, ja jää kyllä nähtäväksi, parantaako uudistus turvallisuustyön laatua. Maakuntien määrä on suuri, ja ainakin siinä tulee olemaan haasteita, kuinka niihin kyetään sovittamaan valtion viranomaisten toiminnot. Viranomaiset, mukaan lukien puolustusvoimien yhteistoiminta-alueet, ovat järjestäytyneet huomattavasti suurempiin toimialueisiin, hän toteaa.

Pääkaupunkiseudulla uudistukseen suhtaudutaan kriittisesti.

­– Jos maakuntahallinnoille aletaan rakentaa yhteisiä toimintamalleja, jotka ovat hyviä Itä-Helsingin kokoa vastaaville pienille maakunnille, ei ole käytännössä mahdollista, että samanlainen toiminta voisi pyöriä täälläkin. Jos varautumisesta aletaan puhua maakunnittain yhteisen pöydän ääressä, esimerkiksi Helsingin ja Pukkilan välillä se pienin yhteinen nimittäjä joudutaan vetämään niin alas, ettei siitä hyödy kukaan. Varautumisessa tulisi välttää ylimääräistä ja toiminnan kannalta turhaa hallintoa, sanoo Helsingin kaupungin valmiuspäällikkö Anssi Vuosalmi.

Suunnitellussa Uudenmaan maakunnassa olisi 1,6 miljoonaa asukasta, pienimmässä eli Keski-Pohjanmaan maakunnassa alle 70 000.

Vuosalmi katsoo, että uudistus tulee kuormittamaan suurten kaupunkien hallintoa. Asiat, jotka on aiemmin voitu päättää, täytyy nyt sopia.

– Vahvuutemme on ollut kyky hoitaa varautumisvelvollisuus onnistuneesti ja täysin omaehtoisesti poliisin, puolustusvoimien ja muun valtionhallinnon kanssa. Lisäksi Helsinki on voinut tehdä itse päätökset koskien sosiaali- ja terveyspuoltaan sekä pelastuslaitostaan, nyt nekin muuttuisivat yhteistyökumppaneiksi. En kuitenkaan näe tätä riskinä, koska nykyisin teemme äärimmäisen tiivistä yhteistyötä poliisin ja puolustusvoimien kanssa.

Vuosalmi lisää, että uudistus tosin vahvistaa kansallista yhteistyötä. Lisäksi se voi hyödyttää pieniä kuntia, joiden varautumisresurssit eivät ole yhtä kattavia.

Sisäministeriön mukaan yhteiskunnan verkostuminen ja teknologisoituminen luovat uusia uhkakuvia. Jotta näihin voidaan vastata, riskiarvioinnin, varautumisen ja toimijoiden yhteensovittamisen halutaan olevan kokonaisvaltaisempaa. Vastauksena olisi, että maakuntahallinto yhteensovittaa alueensa turvallisuustyötä.

Maakuntakohtaiset varautumissuunnitelmat parantaisivat myös sisäministeriön mahdollisuuksia koordinoida kokonaisuutta – sitä, että koko maassa varauduttaisiin yhtenäisesti ja tehokkaasti.

– Meillähän nämä rakenteet ovat jo pitkälti olemassa, kertoo Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vastaava valmiuspäällikkö Johanna Franzén.

Maakunnassa on muodostettu vapaaehtoisesti yhteistoimintafoorumi EK-turva. Se kokoaa kuntia, viranomaisia ja liike-elämän edustajia suunnittelemaan alueellista varautumista ja harjoituksia sekä luomaan riskiarvioita.

Toiminta on koettu hyödylliseksi, ja Franzén toivookin, että vastaavat elimet saataisiin koko maahan.

– Kannaltamme olisi positiivista, mikäli varautumisen alueellinen koordinointi määrättäisiin jonkun vastuulle.

Nykyisin esimerkiksi avien poikkeusolojen roolia on voitu kritisoida siitä, että se on määritelty liian yleisluontoiseksi.

Sisäministeriön varautumispäällikkö Jussi Korhonen myöntää, että eri maakunnat ovat uudistukseen valmistautumisessa vaihtelevalla tasolla. Lisäksi hän myöntää, että hyvin erikokoiset maakunnat tarvitsevat hyvin erilaisia ratkaisuja, mutta hänen mukaansa se ei ole ongelmallista.

– Periaatteiltaan samanlaisia rakenteita voidaan hyödyntää. Olipa koko suuri tai pieni, maakunnalla on hoidettavanaan samat tehtävät. Käytännön toiminnot tulevat olemaan osittain erilaisia, ja se sallittakoon. Eri maakuntien vaihtelevat olosuhteet on hyväksyttävä, Korhonen sanoo.

Haastatellut ovat pitkälti yhtä mieltä siitä, että suuren uudistuksen aikataulu on kiivas: maakuntien täytyisi toimia jo kahden vuoden kuluttua.

– Muutosten toimeenpano jatkuu vielä pitemmälle. Ei maailma kerralla valmiiksi tule, eikä siinä sen ihmeempiä, Korhonen toteaa.

Kuinka mielekkääksi Korhonen näkee uudistuksen?

– Uudistus on mahdollisuus aluetason varautumisen kehittämiseen. Tämä on poliittisesti linjattu kokonaisuus, hallitus on näin linjannut. Virkamiehenä tehtävänäni on toimeenpanna se, hän vastaa.